Sairauden jälkeen voi näyttää nälkiintyneeltä pikkulapselta. Järkytyin hiukan itsekin kun vilkasin itteäni kunnolla peilistä. Posket ihan lommolla ja mahakin on kadonnu jonnekki. Piti ihan huvikseen ottaa todistekuva talteen!
Onneksi kuitenkin päivällä väri (silti kalpee ku kalkkilaivan kapteeni) alkoi palata poskille ja näytin taas ihmiseltä!
Mie oon varmaan liian eläinrakas ihminen, mutta äiti säikähti kauheesti kun keittiössä oli perhonen ja käski miun viedä sen ulos. Menin keittiöön ja huomasin että sen toinen siipi oli rikki. Otin sen varovasti kämmenelle ja menin ulos istumaan rappusille. Se ei hievahtanukaan, mutta puhalsin varovasti sitä päin ja se nous pystyyn, mutta kaatu samointein. En halunnu sen kituvan, joten hellävarasesti päätin päästää sen päiviltään, lentelemään kevyemmille pelloille muiden tovereiden kanssa.
Seurustelu on tehny miusta ihan kauheen itkupillin, mutta mielummin herkistyn helposti, kun oisin samanlainen, ulkokuoreltani kivikova, kun olin vuosi sitten.
psst. alla olevassa postauksessa kaipaillaan uudistusapua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti