Me in the eyes of a best friend part 1

Eräs lukija toivoi postausta, jossa esiintyisivät ystävieni rustaamat "bloggaaja ystävän silmin"-tyyliset kirjoitukset. Pyysin parhaita ystäviäni Lindaa, Lauraa ja Railaa kirjoittamaan minusta. 


Tässä on "Me in the eyes of a best friend"-sarjan osa 1/3. Ensimmäiseksi ääneen pääsee Raila, 19-vuotias post-rokkarimimmi Kontiolahden sivukylän sykkeestä!

"Ensimmäinen kerta, kun mie ja Marika tavattiin, oli kesällä 2005 kunnan järjestämällä kesäleirillä. Oltiin molemmat tultu sinne kavereiden kanssa. Myö tutustuttiin aika nopeesti, johtuen kenties miun ja varsinkin Marikan puheliaista ja avoimista piirteistä.  Ei olla kumpikaan niitä ihan hirveen hiljaisia nimittäin. Leirillä oli hauskaa, mutta jotenkin sen seuraavan vuoden aikana meijän yhteydenpito jäi. Oltiin myö kavereita ii2:ssa tai jotain..

Kun oli yläasteen aika, eli noin vuosi tuon leirin jälkeen, oltiin mie ja Marika samoilla musiikin tunneilla.  Mie soitin siihen aikaan ahkerasti rumpuja ja musiikkihommat oli ihan henki ja veri miulle, kuten myös Marikalle. Yhdessä koetut (tai kärsityt) musiikintunnit varmaan yhdisti meitä. Myö alettiin liikkua ja viettää enemmän aikaa yhdessä.

Meijän ystävyys syveni lähelle nykyistä pistettä oikeestaan riparilla vuonna 2008. Myö majoituttiin samaan huoneeseen kahden muun tytön kanssa. Siellä myö lyötiin viisaat päämme yhteen todenteolla. Mitä sinänsä voi odottaa, kun vietetään viikko saman katon alla ja samojen seinien sisällä. Riparilta on muistona muun muassa lukuisia toistaan hölmömpiä videoita, jotka nähtyään eräskin henkilö oli kysynyt Marikalta: ”Ootko sie oikeesti tuommonen?” Tuon viikon aikana Marikasta tuli miulle ihan korvaamaton.

Yhdeksännelle luokalla Marika oli ihan miun sielunsisko. Myö kuunneltiin samanlaista musiikkia, myö tehtiin samanlaisia asioita ja no mitä sitä kieltämään, myö näytettiinki ihan samalta tumminen hiuksineen, tiukkoine pillifarkkuineen ja bändihuppareineen. Miulle tulee edelleen aina Guns n’ Rosesin Paradise City- biisistä mieleen, kun mie musiikin tunnin alussa aloin soittamaan ko. biisiä ja Marika alko laulamaan ”Take me down to the paradise city, where the grass is green and the girls are pretty!”

Meijän ystävyydestä tekee ainutlaatuista mm. se, että myö ollaan koettu yhdessä ne vaikeimmat teinivuodet, särkyneet sydämet sekä monenlaiset moodswingit. Myö ollaan kiukuttu toisillemme, joskus jopa vähän kinasteltukin, mutta edelleen myö ollaan tässä. Myö ollaan oltu toistemme tukena, kun toinen on sitä tarvinnut. Ehkä hienoin puoli Marikassa on, että se on puolustanu minuu vaikeissa tilanteissa. Marika pitää omistaan huolta ja mie oon siitä ikuisesti kiitollinen.

Asia mikä minuu harmittaa on, että myö nähdään niin harvoin. Marika on niin ahkerasti mukana kaikessa, että totta kai vapaa-aika jää vähän vähemmälle. Siihen vielä koulu, kirjotukset ja muut systeemit päälle niin aika on aika kortilla niin miulla kuin Marikallakin. Mutta sitten kun myö nähdään, on se aina yhtä hauskaa ja ihanaa. Maailma on parannettu hyvin nopeasti.

Myö oikeesti ajateltiin 15 vuotiaina, että semmonen 30 cm levynen tupeerattu ampiaspesä päässä oli jotenki hieno tai cool. Miulla on edelleen tallessa keltainen post-it lappu, jossa lukee Mancyn käsialalla sana tarkkaan ”Söpsnamsuja @ Irc-Galleria” ja noin 20 nimimerkkiä alekkain, jotka piti käydä tsekkaamassa tasaisin väliajoin. Kuukauden takainen puhelu, jonka aikana molemmat selittää, nauraa ja huutaa puhelimeen yhtä aikaa oli, kun keskustelimme sivistyneesti vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Huikee Mötley Crüen keikka kesäkuussa, kun lievästi päihtynyt pariskunta kiehnäytyy selän takana ja keski-ikäinen suomalainen mies huutaa amerikkalaiselle taustatanssijalle ”Hyvät tissit!”. Jos miun pitäis sanoa paras yhteinen hetki tän reilun kuuden vuoden ajalta, saattais miulla mennä hetki jos toinenkin.

Minuun koskee ajatuskin siitä, että Marika muuttaa noin 250 kilometrin päähän miusta. Mie tulen niin ikävöimään miun Mancyliä, kun myö ei nähdä ees sitä vertaa mitä nyt. Voikun mie voisin pitää Marikan täällä. Mutta mie tiedän että ensihoito on Marikan unelma ja sille jos kelle mie sen soisin. Mie oon onnellinen, että Marika saa tehä sitä mistä tykkää. Minuu helpottaa kuitenki ajatus siitä, että mie tiedän meijän olevan hyviä ystäviä vielä vuosienki päästä. Myö istutaan vielä vierekkäisillä kiikkutuoleilla mummoina ja neulotaan villasukkia.

Rakkaudella,

Raila"