The future is near

Kaksi viikkoa, ja mie oon Lappeenrannassa asumassa. Kaks viikkoa ja mie alotan kouluni maanantaina. Kaks viikkoa ja mie oon lappeenrantalainen opiskelija, tupsahtanut Joensuun kupeesta Etelä-Karjalaan ihmettelemään tulevaa elämäänsä. Kahden viikon päästä mie en oo enää vanhassa tutussa Lehmossa heräämässä kolmen kuukauden aikana hyvinkin tutuksi tulleelta patjalta sohvan vierestä. Kahden viikon päästä miun pitäs olla iso tyttö ja pärjätä omillani, käydä itse kaupassa ja tehdä ruokaa, maksaa laskuja ja huolehtia itseni kouluun ilman, että pommiin nukkumispäivinä äiti, isä tai mummo olisi herättämässä.

Tulevaisuus pelottaa ihan kauheasti. Jätän taakseni kaiken sen, mikä on ollut tuttua ja turvallista; koti, kotikaupunki, lukio, perhe, ystävät, harrastukset, tutut lenkkipolut ja uimarannat. Vanhat ja hölmöt läpät ei toimi enää uudessa kaupungissa. Pelottaa ajatus siitä, että paras kaveri ei ookaan heti saatavilla kun tärkeetä asiaa tulee. Uusia ystäviä onneksi saa nopeasti. Ainakin mie toivon niin! 

Pelottaa mennä uuteen kouluun. Kolmen vuoden juurtumisen jälkeen pitääkin muodostaa uudet tukiverkostot. Ympärillä on ainakin kolme kourallista uusia ihmisiä, joista kyllä onneksi suurin osa on aivan samassa tilanteessa kuin mie; uudessa kaupungissa uusien ihmisten ympäröimänä. Odotan innolla uusia ihmisiä! Miusta on ihanaa verkostoitua ja tavata erilaisia tyyppejä. Lukion alottaessa oli semmonen fiilis, että jes, nyt ollaan isojen lasten maailmassa ja tää on ihan eri paikka kuin yläaste. Nyt mennään taas astetta korkeemmalle, ja se on ihan superia! Mutta toisaalta, taas sitä ollaan niitä pienimpiä!

Vaikka pelko ja ahdistus valtaakin miut toisinaan, niin oon ihan pähkinöinä uuden koulun alottamisesta. Nyt tää koulu on oikeasti niin sanotusti "serious business", mie tuun opiskelujeni päätyttyä saamaan itselleni ihan oikean ammatin, työskentelemään oppieni turvin ja hankkimaan itse elantoni. Nyt ollaan todellisessa breaking pointissa. Sanoinkin eilen ystävälleni Lotalle, että tuntuu että seison tasaisella kalliolla, mutta miun molemmilla puolilla on syvät kuilut. Nyt pitäs vaan hypätä sen toisen kuilun yli ja jatkaa matkaa eteenpäin.

Tosiaan, tää viikko menee aika pitkälti muuttokamoja pakatessa, ja 20. päivä lähdetäänkin noutamaan kämpän avainta ja roudaamaan tavaroita paikoilleen. Asuntoa en oo pohjapiirustusta lukuunottamatta nähnyt, joten kauhulla/innolla odotan, mitä sieltä kämpästä löytyy. Onko kämppis kenties pahemman luokan saatananpalvoja, joka on vuorannut koko kämpän jätesäkeillä ja tunkenut lehmän ruhoja kylppäriin? Vai onko se ammatikoulussa parturi-kampaajaksi opiskeleva himobilettäjä joka ei tunne sanaa "hiljaisuus" tai "kotirauha"? Only God knows mikä minnuu siellä odottaa, mutta avoimin mielin lähdetään liikenteeseen!

Lappeenranta countdown; 13 päivää.