Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostokset. Näytä kaikki tekstit

25. syyskuuta 2012

Shop 'till you drop

No ei ne Helsingin shoppailut onneks ihan niin rankkoja ollu! Päätin piristää opiskelijaelämääni hankkimalla pari kivaa paitaa ja pipon, ettei pää palellu. :-)


Gina Tricot

Gina Tricot

Gina Tricot

H&M

H&M

Stadium
(nimetty autonryöstäjän pipoksi)

12. elokuuta 2012

Leather and stuff

Rakkausnahkatakin matka oli vähän mutkainen. Kävin viime viikolla henkkamaukalla katsomassa kyseistä takkia, silloin sitä oli vain viininpunaisena. Kävin toisena päivänä uudestaan, ja meinasin kiljahtaa riemusta, kun huomasin että sitä oli mustana. Mutta arvatkaapa oliko sitä miun omaa kokoa? Ei tietenkään. Tällä viikolla kävelin tavalliseen tapaani H&M:n läpi, ja päätin että vahingossa vilkaisen noiden mustien takkien joukkoon. Siellä oli miun koko, ja jotenkin vaistomaisesti nappasin takin rekistä ja kipitin sovituskoppiin. Sen jälkeen ei ollu paluuta entiseen. Kohta huomasinkin olevani kassalla. Rakkautta ensi silmäyksellä! Ja toisella, ja kolmannella.

Nahkatakki H&M, 39,95€

Stadiumin paketti saapui, ja sieltä kuoriutui kivat pehmeät olo-lökötteluhousut ja -huppari, sekä uus juoksupuku. Nyt kelpaa taas pilistellä lenkkipoluilla, kun on kunnon tamineet päällä!

WARP-huppari 29,90€
Race marine-collegehousut 29,90€
Soc-juoksuasu (sis. takin ja housut) 39,90€

Tuli hirmuiset ala-astevibat tämän hyödykkeen ostosta. Mie tosiaan muutan sinne Lappeenrantaan 20. päivä, eli ihan kohta! Tuun kulkemaan koulumatkani pyörällä, ja ajattelin että reppu ei ois mikään huono ostos. Olkalaukku kun tuppaa pyöräillessä valumaan selkäpuolelta mahalle ja roikkumaan siinä ärsyttävästi. Asetin repulle kriteereiks, että sinne pitäisi mahtua mappeja, liikuntakamoja ja mahdollisesti läppäri. Lähdin äitin kanssa Prismasta katselemaan reppuja, ja tottakai ensimmäisenä silmää miellytti Dakinen reput kauniine kukka- ja ruutukuoseineen. Reput itsessään ois ollu hiukan epäkäytännöllisiä, niissä oli vain yksi iso tasku, ja pieni tasku puhelimille, avaimille yms. pienelle tilpehöörille. Itse en ois välttämättä tätä reppua vilkaissut, jos äiti ei ois tuota bongannut. Tästä Puman repusta löytyy kaksi isoa taskua ja läppärilokero, joten se on enemmän kuin kelpaava miun tulevaan kouluarkeen. :-)

Puma-reppu 49,90€


ps. miun kamera on rikki, ja nää kuvat on pitäny ottaa pokkarilla, siksi kökömpi kuvanlaatu :C

1. heinäkuuta 2012

Shopping popping!

Alkaa välillä ideat loppua noiden otsikoiden kanssa...

Tässä on muutamia ostoksia perjantailta! Kaikki löydöt on alennusmyynneistä, ja Intersportin vaatteet on ostettu lahjakortilla, jonka sain miun veljeltä ja sen tyttöystävältä ylppärilahjaks. :-)

CUBUS 
-paita 7,45€
H&M 
-shortsit 9,95€(ehkä maailman kivoimmat rentoilushortsit!)

INTERSPORT 
-paita 9,90 
-housut 11,87€
Alla olevien housujen tarina on aika hauska. Niiden alkuperäinen hinta oli 59,90€, ja ne oli alennuksessa 29,95€. Löysin kuitenkin housujen takana olevasta taskusta reiän sisäpuolelta ja näytin sitä myyjälle. Mie en ikinä kehtaa pyytää mistään vähän viallisesta tuotteesta alennusta, joten mie naamioin sen allennuksen pyytämisen kysymykseen "Luuletko että se tasku kestää jos mie ompelen tuon reiän kotona umpeen?" :-D Myyjä lupas sitte antaa reilun alennuksen, ja housujen hinnaks tuliki sitte vaivaiset 12€. Aina kannattaa valittaa!

ERÄTUKKU
-huivi 5€
-pyöräilykypärä 14,95€
Mie päätin, että ostan itelleni NIIIIN viimesen päälle tyttömäisen ja siistin pyöräilykypärän, ettei minnuu piirun vertaa hävetä pitää sitä päässä. Mie oon viimeks käyttäny pyöräilykypärää varmaankin ala-asteella, ja nyt kun päätin että alan kesällä pyöräilemään ihan hyötyliikunnan ja urheilun mielessä, lupasin ostaa itelleni pyöräilykypärän. Minnuu ei huvita maata minkään järkyttävän alamäessä kaatumisen jälkeen maata kallo haljenneena ojan pohjalla!

City heat

Kyllä en voi ystävien merkitystä korostaa tarpeeksi! Nähtiin jälleen Railan kanssa hetken erossa olon jälkeen. Käytiin koluamassa vähän urheiluliikkeitä, kauppojen urheiluosastoja ja henkkamaukkaa (alias H&M) tehden molemmat muutamia mukavia löytöjä! Oon niin ilonen, että ollaan nähty Railan kanssa suhteellisen usein, vaikka asutaankin toisistamme aika "kaukana" (kyllä 15km on aika paljon?), ja oltiin koko lukioaika eri kouluissa. Nyt ei onneks kouluhommat paina enää, niin voidaan viettää entistä enemmän aikaa yhdessä, vaikka ollaanki molemmat töissä :-)

-paita Lauralta, JC
- farkut H&M
- ballerinat Skopunkten

Päässä Railan IHANAT feikki Raybanit, joissa ihana liukuvärjäys!

Sitten SUURI dilemma. Mie löysin nää allaolevat Vagabondin kengät Sokokselta. Mie oon käyny kokeilemassa niitä jo kahdesti, ja en oo ikinä pitäny noin hyviä korkeakorkosia kenkiä jalassa. Hintaa näillä on miulle aika suolaisen 75€ verran. Miulla kuitenkin on lahjakortti S-ryhmän kauppoihin, eli miun tarviis maksaa noista ite 45€, jos haluaisin sen lahjakortin näihin kuluttaa. Mitä mie teen?! Miulla saattaa olla muutto edessä, ja sitä varten pitäs säästää rahaa, ja läppärikin pitäs ostaa. Mie en ehkä kestä noita kenkiä..<3

ps. huomenna tulee ehkä jo koulutulokset ja mie kuolen jännityksestä!!!!
pps. seuraavassa postauksessa niitä ostoksia

21. kesäkuuta 2012

Prepare for midsummer

Elokuu - Kotiin

My day with instagram, var så goda. Ihan näin varoituksen sanana kaikille kempparihamstraajille (eli teille jotka rakastatte kaikkia ihania, tuoksuvia ja söpöjä kosmetiikkaosastolta löytyviä juttuja); ÄLKÄÄ_MENKÖ_SOKOKSELLE, älkää laittako ees pikkuvarvastanne liukuovien sille puolen!!

Siivosin vaatekaappini onnistuneesti ja poistin sieltä  KAIKKI vaatteet  joita en ollu käyttäny pitkään aikaan.
Huitasin vähän pakkelia marsunaamaani ja lähdin käymään kaupungissa!
Hyökkäsin Sokoksen parkkihallista suoraan itse saatanan syliin helvetin ihaniin liekkeihin
- alennusmyynnit ja kemppariosasto.
Tyytyväisenä lähdin ostoksieni kanssa takaisin kotikontua.
Sokos rikastui taas miun ansiosta. Matkaan lähti seuraavia: 
- muutama ruohonleikkuri (kuvan vasen alalaita)
- Veet Hair minimising-vartalovoide
- Nivea Clean Deeper-puhdistusgeeli
- Dove granaattiomena ja sitruunamikälie-suihkugeeli
- 2xNivean kasvojen puhdistuspyyhkeitä
- urheiluliivit Changesta
- RUOKAA JA JUOMAA NOMNOMNOM
Miun tarkoitus on loihtia täytettyjä, 
pekonisyleilyssä grillattuja herkkusieniä.


Thank god I'm not a hamster

Otsikko kertoo varmaan taas enemmän kuin tuhat sanaa...?

Kuvia eiliseltä, sain hiukseni lettien, kosteuden ja föönin avulla tuollasiks ja ne oli aika söpön pörröset.
Miks miulla on näin KAUHEAN LEVOTON OLO :-D

Huppari, Stadium 29,95€


Välistä tuntuu että miulla on jotian vakavia ongelmia........

6. toukokuuta 2012

Sunday is café day

Sunnuntait on ystävää varten. Sunnuntaina syödään hyvää kakkua ja nautitaan makusoodaa. Sunnuntaina höpötellään tyttöjen juttuja ja nautitaan auringonpaisteesta.


paita Gina tricot
farkut ja kengät H&M
Sunnuntaina ostetaan myös muutama puteli ja piirrellään perhosia.
Kiss kynsinauha- ja kynsiöljy
Fruttini litsi-vanilja suihkussa käytettävä kuorintageeli
Gilette Satin care ihokarvanajogeeli