Naked truth

"I am beautiful, no matter what they say
Words can't bring me down
I am beautiful, in every single way
Yes, words can't bring me down, oh no
So don't you bring me down today."

Enni sai minut alun alkajaisiksi miettimään tätä asiaa. Myös MouMou ja Cava pistivät pohtimaan omalla osuudellaan.

Idea lähti tästä kirjoituksesta, johon kuului haaste. Bloggaajia haastetaan laittamaan itsestään blogiinsa meikitön kuva muistuttamaan meitä siitä, kuinka vääränlaisen kuvan media antaa nykypäivänä kauneudesta, luonnollisuudesta ja ylipäätään ulkonäöstä, erityisesti naisten kohdalla.

Lehti- ja mainoskuvia käsitellään rankalla kädellä, kuvien henkilöistä koitetaan saada "täydellisiä". Mutta onko täydellisyys tosiaankin sitä, että ihminen on kuin tehtaan liukuhihnalta valettu muovinukke? Yllä mainitsemissani blogeissa asiaa on pohdittu hyvin, ja voin allekirjoittaa kyseiset kirjoitukset täysin.

Tältä minä näytän, kun tulen suihkusta ja olen niin sanotussa luonnontilassa. Silmänaluset ovat tummat ja hieman juonteiset. Nenässäni on mustapäitä ja kasvoissa satunnaisia epäpuhtauksia. Kropassani on kurveja ja ruttuja. Mie en oo mallinmitoissa, enkä kyllä haluaisikaan olla. Miulle riittää se, että rakastan itteäni juuri tällaisena.

En väitä, ettenkö käyttäisi aikaa meikkaamiseen ja koettaisi saada huonoimpina päivinä finnejä tai tummia silmänalusia piiloon. Meikilläkään ei kyllä saa kaikkea piiloon, vaikka sitä kovasti tahtoisikin. Toisaalta en myöskään koe sitä ongelmaksi, että menisin ilman meikkiä julkisille paikoille, olipahan sitten kyseessä kauppa tai koulu. :-)

Kuten Moumou hienosti sanoi omassa kirjoituksessaan, "normaalilla ihmisellä on ihohuokoset".

Tarttukaa haasteeseen!

edit: kuvalle ei ole tehty muuta, kuin hieman rajattu!

Compliments make your day

www.weheartit.com

Kehut.

Toisista ne tuntuu ihanilta, ne nostattaa fiilistä ja rakentaa itseluottamusta. Toiset vaivaantuvat niistä ja menevät vaikeaksi, jos joku kehuu. Toiset saavat niitä jatkuvasti, jotkut eivät saa niitä ikinä ja osa suorastaan huutaa niiden perään.

Mie kaipaan kohteliaisuuksia. Nykyisin tuntuu siltä, että keneltäkään ei tule kehuja. Erityisesti ulkonäköä koskevia. Se, että aikaisemmin on ollut todella epävarma itsestään ja omasta ulkonäöstään ei helpota asioita yhtään. Ikävät ajatukset omaa ulkonäköään kohtaan alkavat kummuta jälleen esiin, enkä pidä siitä yhtään. Kesällä olen harrastanut aika paljon liikuntaa, ja kun välillä tulee taukoja lenkkeilystä reissujen tai leirien takia, itseinho iskee. Tulee heti sellainen olo, että on laiminlyönyt vartaloaan ja omaa tsemppiään.

Töissä näytän aina ihan kamalalta. Näytän viisi päivää viikossa ihan kamalalta. Hiukset ovat sekaisin, likaiset, kasvot täynnä finnejä sotkuisen työn takia ja silmät väsyneen näköiset. Viikonloppuisin on kiva peseytyä ihan ajan kanssa, sipaista hiukan kaunistusta kasvoihin, laittaa hiukset ja käyttää tavallisia arkivaatteita työvaatteiden sijaan. (note to self: käyn kyllä suihkussa työviikon aikana.) Laittaa itseään nätiksi jopa toista ihmistä varten.

Kukaan ei sano, että oletpas sinä kaunis. Kukaan ei kerro sitä minulle, ja kohta siihen ei usko itsekään!
Parisuhteessa kehuja tottui saamaan. Toiselta sai kuulla olevansa kaunis ja ihana. Nyt ei ole mitään. Olo on niin mitätön. Ehkä tämä tunne johtuu vain tästä päivästä; pitkä työpäivä takana, syömättömyys, tahkealta tuntunut juoksulenkki, sateinen sää, valtava ikävä ja pelko muutosta. Onko huomenna parempi päivä? Sitä en voi tietää.

Jos tästä hetkestä voi jotain hyvää etsiä, niin kävin sentäs lenkillä vaikka sielläkin itketti, kävin eilen kampaajalla pätkäsemässä huonot latvat pois ja tämän viikon jälkeen alkaa kolmen viikon vapaat ennen koulun alkua ja Joensuusta lähtöä. Kohta on myös miun synttärit. Kuten huomaatte, osaan kyllä etsiä kaikista elämän inhottavimmistakin hetkistä jotain mukavaa ajateltavaa, jotta inhat ajatukset saa edes hetkeksi syrjään. :-)

Tässä vielä kuva siitä, miltä näyttää suihkunraikas ja elämäänsä hiukan kyllästynyt bloggaaja.