Ladies' night out

Kyllä sen nyt huomaa, miten perhettä on ikävä! Se, että saa sovitettua viiden eri naisen aikataulut yhteen, on jo suoranainen lottovoitto.

Miun äiti, isosisko, serkku ja hänen äitinsä, eli setäni vaimo (jota setämieheksi sittemmin ristittiin) tulivat eilen tänne miun luokse Lappeerantaan kyläilemään ja humputtelemaan :-) Naisväki saapui ennen puoltapäivää miun kämpille, kahviteltiin tässä ja lähdettiin kaupungille. (sain muutamia hienoja uuden kodin lahjoja, niistä seuraavassa postauksessa!) Myö shoppailtiin, käytiin syömässä Gringos Locosissa ja kahviteltiin. Oli ihan hulvatonta! Oltiin Sokos Hotel Lappeessa yötä, sillä tänne miun pieneen soluhuoneeseen ei oikein viittä naista mahduteta, ellei sitten yksi nuku sängyn alla ja yksi vaatekaapissa.

Iltasella siemailimme sivistyneesti mm. Baileysia ja Jägermeisteria hotellihuoneessa, rätkätettiin kovaäänisesti vatsalihaksemme niin kipeiksi, että naapurihuoneen asukas tuli jossakin vaiheessa koputtamaan meidän oveen hyvinkin kovin ottein. Hahha! Epäiltiin, että viereinen huone koki jonkinasteisen henkisen järkkymisen meidän juttujen takia. Hässäkkä on juttuna ihan hauska.. (suosittelen Googlettamaan) Ilta jatkui keskustaan Monrepos-nimiseen tanssiravintolaan, ja sieltä myöhemmin Viihdemaailma Ilonaan. Siskon kanssa laulettiin molemmat kerran karaokea muiden taputtaessa villisti. Yhden aikoihin sipsuteltiin takaisin hotelliin unille pehmeisiin lakanoihin.

Miulle perhe ja sukulaiset on todella lähellä sydäntä, ja miusta tuntuu että tällaiset yhteiset ajanvietot vaan vahvistaa sitä tunnetta entisestään. Miulla oli aivan huippuhauska lauantaipäivä, ja kyllähän tuo hymy oli vielä aamupalallakin aika herkässä. :-D

Love is in the air

Lauantaina juhlittiin rakkaan Jonna serkkuni ja hänen miehensä Samin häitä. Jonna ja Sami menivät maistraatissa naimisiin kaksi vuotta sitten, mutta he halusivat kirkkosiunauksen ja oikeat hääjuhlat. Jonna sanoikin, että tämä päivä tuntuu vasta nyt oikealta naimisiinmenolta. Siunaus oli Kontiolahden kirkossa, ja jääjuhlat pidettiin Joensuun Teatteriravintolan lasiterassilla. Siunaustilaisuus oli hyvin kaunis ja herkkä, yleensä en itke edes häissä, mutta nyt oli kyllä pala kurkussa ja tunteet pinnassa. Pappi puhui kauniisti, häämarssi soi ja rakkautta oli ilmassa!

Teatteriravintolan lasiterassilla päästiin juhlimaan lisää. Oli häävalssia, puheita, pelejä ja minun ja siskoni laulamia rakkauslauluja. Harmitti kyllä ettei keretty vetämään Stellan Häävalssia! Juhlat oli kaiken kaikkiaan todella rennot, hauskat ja nuorekkaat, ihan hääparin näköiset. Loppuilta meni aivan hujauksessa, juhlissa oli myös DJ, ja loppuillasta saimme nauttiakin tanssimusiikista. Tanssilattia oli tupaten täynnä sukua niin morsiamen, kuin sulhasenkin puolelta!

Erityisen iloiseksi tulin siitä, että sain nähdä serkkujani. Miulla on serkkuja yhteensä 23, ja suurimman osan kanssa on tullut pidettyä yhteyttä aktiivisesti. En ollut kuitenkaan nähnyt Kuusankoskella asuvaa serkkupoikaani kolmeen-neljään vuoteen, ja yhteydenpitokin oli todella harvakseltaan käytyjä Facebook-keskusteluja. Oli hyvin hämmentävää huomata, miten yhdessä illassa voi kiriä kiinni monta vuotta. Illan viimeisen hitaan tullessa istuttiin serkkupojan kanssa alas ja naureskeltiin sitä, kuinka säälittävältä varmaan näytettiin kaikkien niiden parien keskellä. Se sitten reippaana poikana sano että "no kyllähän myö serkutki voidaan tanssia keskenämme!" Ja valssattiin sitten Johanna Kurkelan Rakkauslaulun tahtiin :-)

Jatkoille mentiin sitten Sokos Hotel Kimmeliin ja yökerho Nightiin jorailemaan jalat puhki. Kotia matkattiin Kuusankosken serkun kanssa taksilla, heitettiin heipat ja luvattiin pitää yhteyttä. Suuniteltiin myös isän puolen suvun serkkujen kanssa, että pidettäisiin serkustapaaminen tässä lähikuukausina. Toivottavasti tämä onnistuu!

Unohdin ottaa kirkkoon kameran mukaan, mutta itse hääjuhlassa räpsin muutamia kuvia, joita saattekin ihastella tässä ja nyt :-)

Ylioppilasjuhlat 2012

Yksi elämäni parhaimmista päivistä, ihan ylivoimaisesti.

Nyt mie oon virallisesti ylioppilas, vuosimallia 2012! En saata uskoa tätä. Lauantaina se valkoinen lakki ei tuntunut yhtään omalta. Ylioppineisuuden alkaa tajuta vasta pikkuhiljalleen. Olo on todella huojentunut, iloinen ja haikea. Rakastin lukioaikaa sydämeni pohjasta, myös niitä huonoja päiviä, sillä tottahan toki ne kuuluvat asiaan. 12 vuotta teoreettisten opintojen parissa on saavutettu loppuunsa, voitteko kuvitella! Miun elämässä alkaa ihan uusi vaihe, suuntana ammattikorkeakoulu ja sen pääsykokeet. Huhhuh, ei voi muuta sanoa!

Miun juhlapäivä alko klo 6 niukalla aamupalalla ja matkalla kampaajan tuolia. Hiukseni taiteili Salon-Maia-kampaamon Marika, suurikiitokset hänelle :-) Kampaajan jälkeen hyökkäsin siskoni kotiin (jossa juhlatkin pidettiin) meikkaamaan, ja siitä suoraan äitini serkkumiehen kyydillä takaisin mummoni luokse vaihtamaan hiukan nätimpää vaatetusta päälle, ja suuntana Joensuun urheilutalo, jossa lakkiaisjuhla pidettiin.

Luokittain astelimme juhlayleisön eteen odottamaan omaa h-hetkeämme, todistuksen ja lakin hakua. Omasta vuorostani on jokseenkin hatarat muistikuvat. Jalkani tutisivat kuin haavanlehti, ja muistan vain halanneeni rehtoria ja kävelleeni ryhmänohjaajani luokse ottamaan lakin ylioppilastodistuskansioni päälle. Kaikki saivat omansa, asetimme lakit päähämme ja Gaudeamus Igitur kajahti ilmoille.
Lakitustilaisuuden jälkeen meillä tuoreilla ylioppilailla oli hetki aikaa sulkeutua vanhempien, ystävien ja sukulaisten syleilyyn, hukkua kukkiin ja vaihtaa ajatuksia äskeisestä, todella hämmentävästä tilanteesta. :-)
Pokasin lakkiaistilaisuudesta kaksi stipendiä. Ensimmäisen stipedin perustelut: "Lyseohenkinen, opinnoissaan menestynyt ylioppilas" ja arvo 100€. Toinen stipendi tuli oppilaskuntatoiminnasta, sillä olin oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, arvo 50€.

Aamu jatkui uusien ylioppilaiden kulkueella ja juhlalla Vapaudenpuistossa, jossa esiintyi mm. Karjalan sotilassoittokunta. Oma kulkueeni jäi lyhyeksi, sillä sää alkoi jo muuttua todella inhottavaksi. Kevyin askelin hiivin karkuun Vapaudenpuiston juhlan jälkeen, henkisesti kunnioittaen jatkuvaa kulkuetta sankarihaudoille. Ihana päiväni jatkui siskoni kotona juhlilla, joissa kävi yhteensä melkein 90 ihmistä; sukulaisia, ystäviä ja harrasteporukoita.

sain pyörän!!

Viimeiset vieraat tulivat meille klo 18 aikoihin, ja lähisukulaisina he ymmärtivät että alkoi olla illanvieton aika. Poistuin juhlista kello seitsemän aikoihin ensin viettämään iltaa ystäväporukkani kanssa Tommin kotiin, josta lähdimme kyydeillä Sokos Hotel Kimmeliin, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä ja juhlia yökerho Nightissa. ILTA OLI NIIN HAUSKA!

Meillä kävi vielä sukulaisia ja perhetuttuja sunnuntainakin, mistä johtuen miun piti ostaa jatkoille toinen mekko. Olo oli sunnuntaina HIUKAN väsynyt ja töhnäinen, sillä edeltävä yö venähti sinne neljän jälkeen :-D

En voisi olla tyytyväisempi lauantaihin.. Koko päivän mieli oli huippukorkealla, olin tyytyväinen juhliin, mistä kuuluukin erityiskiitos äidilleni, ja muille apuna häärineille. Äitille pitäis antaa joku superseremoniamestarin dimplomi, kiitos äiti<3

Kiitos kaikille muistaneille ikimuistoisesta päivästä!


ps. Sain kutsun KAIKKIIN paikkoihin, joihin hain AMK:hon!
pps. Kiinnostaisko mitä sain lahjaksi?

Outdoor fun

Myöhäisestä nukkumaanmenoajasta tänään tuli herättyä ennen kahdeksaa. Lähdettiin äidin, isosiskon ja siskontytön kanssa Liperiin moikkaamaan miun kummityttöä, enoa ja tämän vaimoa. Linnealle lepertelyn ohessa pelailtiin Xbox kinect-pelejeä ja käytiin kävelemässä järven jäällä ja laskemassa vähän pulkalla. Kuvat kertokoon puolestaan :-) Mikä ihana sää!

ps. jos joku ihana lukija tuntee kamalaa paloa ostaa miulle esim. ylppärilahjaa niin Canonin G12 saattais olla kiva??

Enon kunto kesti vetää tämmöstä vähän isompaaki lasta :-D

And she's tired

Argh, viikonloppusin aikaseen herääminen ottaa niin paljon voimille! Mutta itsepähän päätin sinne evy-kurssille mennä, ei maha mittää. Onneks siitä on se hyöty, että osaan vastasuudessa ehkä pelastaa ihmisiä tarpeen tullen. :-D Viikonloppu meni tosiaan aika nopeasti, lauantaina ja tänään kurssia oli 8.30-16.30 ja 8.30-14.30. Pitkiä päiviä opiskella noin monta tuntia ihan putkeen tunnin ruokatauon kanssa. Harmittaa hiukan, etten kerennyt Tonynkaan kanssa oikein tehdä mitään mukavaa, kun illalla väsytti niin paljon, ettei oikein jaksanut eväänsä liikauttaa. Ensi viikonloppuna onneksi on kurssin lopputentti ja then it's over for good :-)

Tänään näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni Railaa. Tarkoituksena oli mennä ottamaan kuvia järjestelmäkameran kanssa ulkosalle, mutta jostain kumman syystä (?) ulkona oli pimeää suurin piirtein jo klo 15, joten koko kuvaussessio meni lähinnä nauraessa miun kännisen näköisille kuville, kun salaman takia joutui siristelemään silmiä. Haha, laitan kuvamateriaalia, kun saan sitä omiin käsiini!

Huomasin ilokseni, että Railan huomassa oli tämä kyseinen laite:

Joten olihan sitä pakko päästä kokeilemaan! Testi oli hyvin pikainen, ja kiharat sen mukaiset, joten lopputuloksesta en ottanut kunnollista kuvaa. Jos näihin kiharoihin käyttäisi aikaa, oikeita muotoilutuotteita ja pienempiä hiusosioita, lopputulos näyttäisi varmasti paremmalta. Nyt kiharat olivat lähinnä surffitukkaan verrattavat rennot laineet, mutta tykkäsin kyllä! Ainut miinus, että laitetta ei voi pitää kovinkaan kauaa paikoillaan yhdessä kohtaa, sillä kuuma ilma alkaa polttaa päänahkaa. Laitteessa on kyllä säätövaraa lämmön suhteen.

Lauantaina oli pyhäinpäivä, toisin sanoen vainajien muistoäivä, ja asianmukaisesti kävimme rakkaidemme haudoilla muistamassa heitä. Kävimme ensin miun sukulaisten haudoilla. Kävin tervehtimässä kynttiöin enoani, serkkuani, vaariani ja ukkiani. Sen jälkeen kävimme myös Tonyn mummin, enon ja tädin haudoilla. Oli ilo nähdä, miten monet ihmiset muistavat kuolleita läheisiään päivänä, jolloin hautuumaat ovat yhtä kynttilämertä. Tosi pysäyttävä ja liikuttava näky. Kylmästä säästä huolimatta sydäntä lämmitti.

Miulle hautuumaalla käynti on aina henkisesti raskasta. Äiti oli ilmeisesti pyhäinpäivän kunniaksi ottanut esille valokuva-albumin, jonne oli koottu kuvia serkustani ja enostani heidän elämiensä varrelta, sekä heidän hautajaisistaan. Vaikka serkkuni ja enoni kuolemasta on jo kulunut jonkin aikaa, kuvien katselu alkoi itkettämään. Serkkuni menehtyi 6 vuotta sitten 21-vuotiaana liikenneonnettomuudessa, ja hänen isänsä, minun enoni aika piakkoin tasan 3 vuotta sitten 48-vuotiaana sairaalan tekemään hoitovirheeseen. Olen niin surullinen. Kaikki sukulaiseni ovat aina olleet minulle erityisen rakkaita, ja nämä menetykset tuntuvat jotenkin erityisen pahalta. Vaarini kuollessa olin vasta reilun 1 vuoden ikäinen, joten en muista hänestä mitään ja suru ein kumpua samalla tavalla, kuin näissä tapauksissa, joissa olen ollut kyllin vanha muistamaan nämä ihmiset ja sen, kuinka he ovat vaikuttaneet elämääni. Olen surullinen myös siitä, etten kerennyt oppia tuntemaan vaariani. Kaikki asiat, joita hänestä olen kuullut, ovat olleet positiivisia. Hän oli kuulema varsinainen vitisiniekka, rakastava aviomies, isä, ja ennen kaikkea iloinen ja ylpeä isoisä. Mummoni kertomusten perusteella hän oli viimeisinä päivinäänkin leikkinyt kanssani, pitänyt minua sylissä ja ollut hyvin iloinen.

Kyllä, olen vieläkin todella katkera näistä ikävistä tapahtumista, mutta olen oppinut elämään asian kanssa. Vaikka nämä rakkaat ihmiset on poistuneet miun elämästä, muistot onneksi säilyvät, eikä niitä voi kukaan viedä miulta.

Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan,

on kulkusi kevyttä,  jalkasi kantaa.

Et suruja tunne taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.

Sinä elät myöskin keskellämme,

koska säilyt aina sydämissämme.

Hyvää yötä kaikille lukijoille, toivottavasti tekin olette tänä viikonloppuna muistaneet rakkaitanne.