Me in the eyes of a best friend part 1

Eräs lukija toivoi postausta, jossa esiintyisivät ystävieni rustaamat "bloggaaja ystävän silmin"-tyyliset kirjoitukset. Pyysin parhaita ystäviäni Lindaa, Lauraa ja Railaa kirjoittamaan minusta. 


Tässä on "Me in the eyes of a best friend"-sarjan osa 1/3. Ensimmäiseksi ääneen pääsee Raila, 19-vuotias post-rokkarimimmi Kontiolahden sivukylän sykkeestä!

"Ensimmäinen kerta, kun mie ja Marika tavattiin, oli kesällä 2005 kunnan järjestämällä kesäleirillä. Oltiin molemmat tultu sinne kavereiden kanssa. Myö tutustuttiin aika nopeesti, johtuen kenties miun ja varsinkin Marikan puheliaista ja avoimista piirteistä.  Ei olla kumpikaan niitä ihan hirveen hiljaisia nimittäin. Leirillä oli hauskaa, mutta jotenkin sen seuraavan vuoden aikana meijän yhteydenpito jäi. Oltiin myö kavereita ii2:ssa tai jotain..

Kun oli yläasteen aika, eli noin vuosi tuon leirin jälkeen, oltiin mie ja Marika samoilla musiikin tunneilla.  Mie soitin siihen aikaan ahkerasti rumpuja ja musiikkihommat oli ihan henki ja veri miulle, kuten myös Marikalle. Yhdessä koetut (tai kärsityt) musiikintunnit varmaan yhdisti meitä. Myö alettiin liikkua ja viettää enemmän aikaa yhdessä.

Meijän ystävyys syveni lähelle nykyistä pistettä oikeestaan riparilla vuonna 2008. Myö majoituttiin samaan huoneeseen kahden muun tytön kanssa. Siellä myö lyötiin viisaat päämme yhteen todenteolla. Mitä sinänsä voi odottaa, kun vietetään viikko saman katon alla ja samojen seinien sisällä. Riparilta on muistona muun muassa lukuisia toistaan hölmömpiä videoita, jotka nähtyään eräskin henkilö oli kysynyt Marikalta: ”Ootko sie oikeesti tuommonen?” Tuon viikon aikana Marikasta tuli miulle ihan korvaamaton.

Yhdeksännelle luokalla Marika oli ihan miun sielunsisko. Myö kuunneltiin samanlaista musiikkia, myö tehtiin samanlaisia asioita ja no mitä sitä kieltämään, myö näytettiinki ihan samalta tumminen hiuksineen, tiukkoine pillifarkkuineen ja bändihuppareineen. Miulle tulee edelleen aina Guns n’ Rosesin Paradise City- biisistä mieleen, kun mie musiikin tunnin alussa aloin soittamaan ko. biisiä ja Marika alko laulamaan ”Take me down to the paradise city, where the grass is green and the girls are pretty!”

Meijän ystävyydestä tekee ainutlaatuista mm. se, että myö ollaan koettu yhdessä ne vaikeimmat teinivuodet, särkyneet sydämet sekä monenlaiset moodswingit. Myö ollaan kiukuttu toisillemme, joskus jopa vähän kinasteltukin, mutta edelleen myö ollaan tässä. Myö ollaan oltu toistemme tukena, kun toinen on sitä tarvinnut. Ehkä hienoin puoli Marikassa on, että se on puolustanu minuu vaikeissa tilanteissa. Marika pitää omistaan huolta ja mie oon siitä ikuisesti kiitollinen.

Asia mikä minuu harmittaa on, että myö nähdään niin harvoin. Marika on niin ahkerasti mukana kaikessa, että totta kai vapaa-aika jää vähän vähemmälle. Siihen vielä koulu, kirjotukset ja muut systeemit päälle niin aika on aika kortilla niin miulla kuin Marikallakin. Mutta sitten kun myö nähdään, on se aina yhtä hauskaa ja ihanaa. Maailma on parannettu hyvin nopeasti.

Myö oikeesti ajateltiin 15 vuotiaina, että semmonen 30 cm levynen tupeerattu ampiaspesä päässä oli jotenki hieno tai cool. Miulla on edelleen tallessa keltainen post-it lappu, jossa lukee Mancyn käsialalla sana tarkkaan ”Söpsnamsuja @ Irc-Galleria” ja noin 20 nimimerkkiä alekkain, jotka piti käydä tsekkaamassa tasaisin väliajoin. Kuukauden takainen puhelu, jonka aikana molemmat selittää, nauraa ja huutaa puhelimeen yhtä aikaa oli, kun keskustelimme sivistyneesti vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Huikee Mötley Crüen keikka kesäkuussa, kun lievästi päihtynyt pariskunta kiehnäytyy selän takana ja keski-ikäinen suomalainen mies huutaa amerikkalaiselle taustatanssijalle ”Hyvät tissit!”. Jos miun pitäis sanoa paras yhteinen hetki tän reilun kuuden vuoden ajalta, saattais miulla mennä hetki jos toinenkin.

Minuun koskee ajatuskin siitä, että Marika muuttaa noin 250 kilometrin päähän miusta. Mie tulen niin ikävöimään miun Mancyliä, kun myö ei nähdä ees sitä vertaa mitä nyt. Voikun mie voisin pitää Marikan täällä. Mutta mie tiedän että ensihoito on Marikan unelma ja sille jos kelle mie sen soisin. Mie oon onnellinen, että Marika saa tehä sitä mistä tykkää. Minuu helpottaa kuitenki ajatus siitä, että mie tiedän meijän olevan hyviä ystäviä vielä vuosienki päästä. Myö istutaan vielä vierekkäisillä kiikkutuoleilla mummoina ja neulotaan villasukkia.

Rakkaudella,

Raila"

Bros before hoes

Ystävät, kaverit, tää on omistettu teille.

Miulla on aina ollu tosi laaja kaveripiiri ja sieltä joukosta löytyy niitä todellisiä helmiä, joita ystäviksikin kutsutaan. Miulla on ne tietyt ystävät, joille uskon kaikki asiat aina varpaanvälissä olevan nukan väristä lähtien. Ystävät on miulle todellinen elämän suola. On ihana tietää, että olipahan tilanne mikä tahansa, aina on joku jolle soittaa. Näitä ihmisiä löytyy niin tytöistä kuin pojistakin. Mie rakastan kaikkia miun kavereita ihan älyttömästi, tasapuolisesti. Oon yrittäny sitä myös parhaani mukaan näyttää, mutta toivottavasti tämä postaus nyt viimeistään näyttää kaikille miun välittämisen määrän. Nostan tässä tärkeimmät tyypit esille, sillä nämä ihmiset ovat niitä ykkösihmisiä miun elämässä :-)

Raila

Raila on ainut yläastekaveri, jonka kanssa oon peruskoulun jälkeen pitänyt tiiviisti yhteyttä. Tutustuttiin Railan kanssa siis yläasteella, paremmin kavereiksi tultiin riparilla vuonna 2008. Siitä lähtien ollaan pidetty tiiviisti yhtä. Lukio on tietenkin ihmisen parasta, ja myös kiireisintä aikaa, ja se on ikävästi näkynyt siinä, miten paljon ollaan vietetty aikaa. Vaikka ei nähtäskään hirveen usein, aina meillä on hauskaa, ja aina molemmilla on uusia juttuja kerrottavana. Raila on sellanen ihminen, johon voin luottaa ihan täysillä. Tästä tytöstä en luopuisi kyllä kirveelläkään. Ymmärretään toisiamme ihan täydellisesti (ainakin suurimman osan ajasta), ja lempeämpää ihmistä saa etsiä. Raila on semmonen ihanan pehmeä lelunalle, jota saa rutistaa kun on paha mieli. Plussaa siinä on, että Raila rutistaa takasin. Ollaan jaettu yhdessä ihanat yläasteen murrosikäpaskat, minkä varmaan voitte huomata näistä ihanista, angstisista emokuvista alapuolella. Yläasteen poikatyttöemorockareista on yhdessä kasvanu aikamoisia leidejä! Kesällä räjähtää, kun nää tytöt lähtee kattomaan Mötley Crüeta Helsinkiin!

 
Linda ja Laura

Lukion alku oli suomeksi sanottuna ihan helvetin pelottavaa aikaa. Mie vaihdoin koulua "maalta" kaupunkiin ja kaikki vanhat kaverit jäi joko Kontiolahdelle tai vaihtovat muuten vaan koulua. Lukioon miulle ei tullu kuin muutama kaveri, mutta tiesin jo, että kaveriporukat tulee vaihtumaan. Railakin oli ihan eri koulussa, ja pistikin vähän miettimään, kenelle mie nyt voin kesken koulupäivän kertoa miun huolia? Tuntu pelottavalta ja toisaalta helpottavalta alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Kukaan ei kaupungissa arvostellu minnuu sen perusteella, mimmonen olin tai mitä tein yläasteella. Onneksi bongasin nämä kaksi L:ää miun kelkkaan, ja hyvin oon kyllä kaverini kieltämättä valinnu! :-) Lukio on ihmisen parasta aikaa, ja nää tytöt on ollu kyllä suuressa osassa sitä tehdessä.

Lindan löysin musahommien kautta. Koulussa on pyöriny kuoroa, bändijuttuja ties mitä, ja miusta tuli pikkuhiljaa ystäviä tän laulavan pianistin, nyt myös alottelevan kitaristin kanssa. Mie vähän luulen, että meistä tulee vielä joku kuuluisa tyttöduo, sen verran hyvin tuo kitaransoitto ja kaksäänisesti laulaminen meiltä sujuu! Joskus muinoin oli niin, että mie neuvoin Lindaa kaiken maailman poikaongelmissa, ja myöhemmin kävi niin että osat vaihtu toisin päin. Lindaa vois nimittää semmoseks henkilökohtaseks, lähes kellonympäri tavattavissa olevaan terapeuttiin, joka on samalla paras ystävä. Lindan sanaan voi luottaa, ja se myös vaikenee kuin muuri kaikista salaisuuksista ja tyttöjen höpötyksistä.Vaikka Linda onkin hento ja pieni tyttö, se on vakaa kuin kivi, kun puhutaan meidän ystävyydestä. Koskaan ei oo tarvinnu pettyä toiseen. Rakkaus tätä ihmistä kohtaan on kyllä ihan mahdottoman kokoinen.<3

Laura ei ihan sieltä musiikkihyllyltä tarttunu mukaan, en kyllä edes oo varma miten myö alettiin ystävystyä. Luulen, että koulun tiiviillä kahvioyhteisöllä on jotain tekemistä tän kanssa. Laura on niin Laura!<3 Jotkut ehkä tykkää haukkua lauraa tyhmäksi blondiksi, mutta mie sanon että kaikki ne haukkujat on tyhmiä brunetteja, punapäitä, blondeja ja nutipäitä. Tyhmää ihmistä en tässä henkilössä näekään! Laura on kaikesta höntsäilyistään huolimatta niin pirun fiksu ihminen, että toista saa ettiä. Tän ihmisen kanssa on jaettu kaikki elämänhuolet kuin festariteltatkin. Kahdestaan täydennetään aika hyvin toisiamme - mie tykkään olla vähän semmonen stressihiiri, ja Laura osaa rauhottaa minnuu. Mie taas autan jonkin verran Lauraa semmosessa rationaalisessa ja järkevässä ajattelussa, eli mitä tästä voi päätellä - kahdestaan ei voi mennä huonosti! :-D Lauralla on sitäpaitsi maailman söpöin koirakin, ei siitä pääse mihinkään! Parempaa lenkkikamua saa etsiä<3

Myö ei onneks olla mikään Pipa, Papu ja Poppana tai  Charlien enkelit, myö ollaan Ihan vaan Laura, Marika ja Linda. Nää kaks tyttöä on tiivis paketti tyttöjen välistä luottamusta, ystävärakkautta ja hauskoja hetkiä. Elämäni rakkaimmat blondit! Ollaan kaikki siirrytty nyt tyttöjen kauneimmasta 17 vuoden iästä tänne 18 ikävuoden puolelle, ja tästä onkin hyvä rueta rumentumaan yhdessä.

Ja pojat!

Voi pojat miten mie rakastan miun kaveripoikia! Mie oon sisimmiltäni aina kuitenkin ollu vähän poika, ja näitä parempia sällejä saa kyllä lähteä etsimään! Provinssi 2011 oli kyllä ehkä huipuin reissu, ja mikäs sen parempaa kuin hyvä matkaseura, mukaanlukien myös nuo ylemmän kuvan tyttäret. Sillon kun "akkojen hölötys" alkaa ottamaan nuppiin niin on kivaa lätkiä poikien kanssa korttia tai lähteä pelaamaan biljardia, piereskellä ja heittää karskeja juttuja. No okei, ne piereskelyt voi unohtaa. Mutta hurtti huumori ja miesmäinen ymmärrys tyttöä kohtaan on se, mikä näiden poikien osalta tekee miun päivistä aina vaan hauskempia. Kiitos<3

Näin vikan lukiovuoden aikana mie oon ruennu arvostamaan ystäviä entistä enemmän. On hiukan stressaavaa, kun kirjotukset lähestyy, koulu loppuu, ja pitäis suunnitella tulevaisuutta. Tunnen olevani semmosessa elämän taitekohdassa jälleen. Ajatus siitä, että lähdetään kaikki eri teille pelottaa tosi paljon.Onneksi kuitenkaan muistot ja kuvat ei häviä minnekään. Pahan päivän tullen ne on mukava kaivella esille, ja muistella, mitä kaikkea sitä on tullu tehtyä niin hyvässä kuin pahassa. :-)

Jos harmistelit sitä, ettet itse ollut täällä, tämä osio on sinulle: Tiedä, että oot miulle tärkeä. Tiedä myös se, että voit aina laittaa viestiä, soittaa tai napata kaupungilla hihasta. Tiedä se, että mie aattelen sinnuu lämmöllä, vaikket tällä sivulla nyt kuvin ja sanoin juuri suoranaisesti esiinny.

Haluan jo tältä osin kiittää kaikkia kavereita lukioajasta, ja sitä edeltäneestä ajasta. Ilman teitä miusta ei ois tullu tämmöstä, kuin mie oon nyt. Työ kaikki ootte opettanu miulle tosi paljon asioita elämästä ja ihmissuhteista.

Ai että kuinka mie kuvailisin miun ystäväporukkaa? Sanottasko, että "semmonen perus".

I rest my case. Pusuja.

ps. en ymmärrä miks tuo fontti pienentyi, anteeksi tämä.

My favourites

Pyysin teiltä jo piiitkä aika sitten lempi jokin-postausta varten asioita, joita kuvaisin toteuttaakseni ko. postauksen. Aivan kaikista lempijutuista en saanut kuvaa, mutta ne tullaan ainakin selittämään :-)

Lempivuodenaika

Lempiharrastus

Lempiväri (tarkennus, siis violetti)

Lempipaikka kotona

Lempikoulukirjat

Lempikirjat

Lempihajuvesi

Lempihiustuotteet

Lempikorut

Lempikynsilakat (terkut tolta kuvakarvalta..)

Lempikengät

Lempihuivit

Lempimuki

Lempitavarat

+ lempijuomat (holiton ja holillinen): Somersbyn omenasiideri, Upciderin karpalosiideri, VIP appelsiinitäysmehu

+ lempiruoka: valkokastike ja uudet perunat

+ lempipaikka Tonyn kotona: sauna ja poreamme ❤

+ lempitakki: H&M musta duffelitalvitakki

+ lempilehti: Cosmopolitan, Iltalehti

+ lempi-ihminen: kaikki rakkaat ihmiset!

Loppuun vielä superduperilouutisia: miun inttileskeilyt on LOPPU, TJ0! Tonyn kuntoutusluokka muutettiin puhjenneen astman (kiitos Kontioranta❤) vuoksi ja pääsi siis lopullisesti kotiin. Oon huojentunu, mutta samalla tosi huolestunu, kun terveestä ihmisestä tulee noin kipeä. Eihän tässä hengenhätää ole, mutta silti.


Mukavaa viikonloppua kaikille, koittakaa levätä ja nauttia! :-)