Yeah

 Fiilikset ATK-tunnilla!

Jospa joululoman alkaessa olis aikaa laitella tännekin kuvia viimeisimmistä viikonlopuista. Mutta ensin nämä "tärkeät" koulukiireet pois alta ja joululomille hopihopi!

Exitus

Arvaamaton on tuo ihmiselämän kulku. Olen tällä hetkellä työharjoittelussa, toinen viikko on käynnissä. Tänään jouduin ensimmäistä kertaa hoitaja"urani" kohtaamisiin kuoleman kanssa. Eräs potilas siirtyi tänään vihreämmille laitumille oltuaan jo pidemmän aikaa sairaana. Hän lähti rauhassa, ja pääsi irti vaivoistaan. Veti vaan miut aika hiljaiseksi, ja loppuilta onkin mennyt hieman itkuisesti ja elämän kiertokulkua miettiessä.

Se olo, kun poistut huoneesta  hakemaan hoitotarvikkeita, menet takaisin parin minuutin kuluttua ja huomaat katsovasi ihmistä, jonka sielu on jatkanut matkaansa, on todella hurja. Tuntui siltä, kuin kaikki voimat ois hävinny kehosta. Kävin kuitenkin hoitamassa kyseistä potilasta päivittäin useamman kerran.

Olen rohkaissut itseäni sillä, että tapaus ei tule olemaan viimeiseni. Kuolema on yksi hoitoalan huonoista puolista, ja siihen tottuu ajan kanssa. Toisilla prosessi on hitaampaa, toisilla nopeampaa. Ajattelen myös, että olen yhdessä muiden hoitajien kanssa antanut kyseiselle ihmiselle parasta mahdollista hoitoa, ja hänelle kivuttoman ja mahdollisimman hyvän olotilan ennen viimeistä matkaa. Olen tehnyt oman osuuteni hyvin.

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet hyvin opettavia ja silmiä avaavia. Joka päivä hämmästyn yhä uudelleen ja uudelleen. Kai tätäkin voi kutsua oppimiseksi?

Terveisin,
ihmeissään oleva ja hieman suru puserossa kohtapuoliin pehkuihin sikiöasentoon lelukoira kainalossa painuva opiskelijatyttönen.

Se on karu totuus

Huolimatta siitä, että neitiopiskelija Marikan piti eilen rueta nukkumaan aikaisin lähti hän rakkaiden luokkakavereidensa kanssa istumaan yksille paikalliseen pubiin ja siitä Viihdemaailma Ilonaan kuuntelemaan Raappanan keikkaa. Onneks lähdin, oli ihan hiton hauskaa! Keikalla oli tosi letkee meininki, ja olin ihan messissä koko keikan, vaikka suurin osa biiseista oli miulle ennestään tuntemattomia. Nukkumassa olin vasta kolmelta, mutta onneks koulu alkaa tänään vasta 13.15, ja ensimmäinen tunti on käytännön harjotuksia!

Olis miulla ollu teille muutama kuva itestäni sieltä Ilonasta, mutta naama näyttää niin viimesen päälle virkeältä, että taidan suosiolla jättää kuvat kameraan :-D

PS SAAN VIHDOIN JA VIIMEIN SEN UUDEN KAMERAN OSTETTUA WOHOO! Miulla kävi kyllä taas hyvä tuuri. Katsoin tori.fi-sivustolta Canon Powershot G-12 kameraa, joka oli myynnissä hintaan 350€. Ilmoitus oli kuitenkin kerennyt hävitä, kun vielä emmin ostoa. Eilen kävin masennuksissani katsomassa, josko vastaavaa kameraa olisi myynnissä jollain toisella henkilöllä, ja kas kummaa; Canon Powershot G12 kamera hintaan 250€. Soitin heti myyjälle, ja saan lunastaa kameran ensi viikolla. Oon niin ilonen!

kuva: Googlen kuvahaku

Still alive, even though I'm studying

Saatiin haalarit ja ekat haalarimerkit!

Eilen oli ensihoitajaporukan illanistujaiset. Mukana oli myös ylempien ensihoitajaluokkien tyyppejä. Juotiin, jotkut sivistyneesti ja jotkut vähän vähemmän sivistyneesti, tutustuttiin toisiimme lisää ja pidettiin kuulemma jo perinteeksi muodostunut..

PIINAPENKKI.

Ideana oli siis se, että meidän luokalta meni yks kerrallaan tyyppi istumaan kaikkien eteen, ja saatiin kysyä oman luokan ja tuutoreiden kanssa yksi kysymys siltä edessä olevalta, ja se sai olla ihan mitä vaan. Voin kertoa, että kun päästiin alkupuoleen ohi niin alko mennä kysymykset suhteellisen villeiksi :-D

Tältä näytin tänään koulussa Meilä alko tunnit vasta 13.15 (hallelujah!), ja vaikka lukujärjestys olikin merkattu klo 20 asti, päästiin jo kuuden jälkeen kotia :-) Ihanaa kun tänänä taas paisto aurinko, sitä polkee ihan mielellään kouluun. Yksikin päivä tuli poljettua pelkästään koulun ja kaverin luona käymisen johdosta 17km, eli perhanan hyvää hyötyliikuntaa tämä on! 

Huomenna meillä on fuksiaiset, eli ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden opiskelijoiden juhla- ja biletyspäivä/ilta/yö. Hommahan tapahtuu käytännössä niin, että kaikki meidän koulun opiskelijat ovat jakautuneet oman alansa ja ryhmänsä kanssa pienempiin porukoihin, jotka ovat päättäneet itselleen teeman, jonka mukaan pukeutuvat. Meidän joukkueen nimi on Kran Turismo, ja myö ollaan turisteja! Itsehän olen vauvaturisti, eli vaipat sun muut on hommattu :-D Fuksiaiset alkaa kahden jälkeen, ja jatkuu aina pilkkuun asti. Jatkot pidetään paikallisessa Giggling Marlinissa, yeehaw. Saatte torstaina sitten roima-annoksen kuvia.

Olipas kiva pitkästä aikaa kirjotella teille tänne kuulumisia, saatte sitten asunnostakin vähän parempaa kuvaa kunhan näistä ekojen viikkojen häslingeistä on selvitty. Palataan torstaina uudestan asiaan mussukkaiset hanipööpallerot!

The future is near

Kaksi viikkoa, ja mie oon Lappeenrannassa asumassa. Kaks viikkoa ja mie alotan kouluni maanantaina. Kaks viikkoa ja mie oon lappeenrantalainen opiskelija, tupsahtanut Joensuun kupeesta Etelä-Karjalaan ihmettelemään tulevaa elämäänsä. Kahden viikon päästä mie en oo enää vanhassa tutussa Lehmossa heräämässä kolmen kuukauden aikana hyvinkin tutuksi tulleelta patjalta sohvan vierestä. Kahden viikon päästä miun pitäs olla iso tyttö ja pärjätä omillani, käydä itse kaupassa ja tehdä ruokaa, maksaa laskuja ja huolehtia itseni kouluun ilman, että pommiin nukkumispäivinä äiti, isä tai mummo olisi herättämässä.

Tulevaisuus pelottaa ihan kauheasti. Jätän taakseni kaiken sen, mikä on ollut tuttua ja turvallista; koti, kotikaupunki, lukio, perhe, ystävät, harrastukset, tutut lenkkipolut ja uimarannat. Vanhat ja hölmöt läpät ei toimi enää uudessa kaupungissa. Pelottaa ajatus siitä, että paras kaveri ei ookaan heti saatavilla kun tärkeetä asiaa tulee. Uusia ystäviä onneksi saa nopeasti. Ainakin mie toivon niin! 

Pelottaa mennä uuteen kouluun. Kolmen vuoden juurtumisen jälkeen pitääkin muodostaa uudet tukiverkostot. Ympärillä on ainakin kolme kourallista uusia ihmisiä, joista kyllä onneksi suurin osa on aivan samassa tilanteessa kuin mie; uudessa kaupungissa uusien ihmisten ympäröimänä. Odotan innolla uusia ihmisiä! Miusta on ihanaa verkostoitua ja tavata erilaisia tyyppejä. Lukion alottaessa oli semmonen fiilis, että jes, nyt ollaan isojen lasten maailmassa ja tää on ihan eri paikka kuin yläaste. Nyt mennään taas astetta korkeemmalle, ja se on ihan superia! Mutta toisaalta, taas sitä ollaan niitä pienimpiä!

Vaikka pelko ja ahdistus valtaakin miut toisinaan, niin oon ihan pähkinöinä uuden koulun alottamisesta. Nyt tää koulu on oikeasti niin sanotusti "serious business", mie tuun opiskelujeni päätyttyä saamaan itselleni ihan oikean ammatin, työskentelemään oppieni turvin ja hankkimaan itse elantoni. Nyt ollaan todellisessa breaking pointissa. Sanoinkin eilen ystävälleni Lotalle, että tuntuu että seison tasaisella kalliolla, mutta miun molemmilla puolilla on syvät kuilut. Nyt pitäs vaan hypätä sen toisen kuilun yli ja jatkaa matkaa eteenpäin.

Tosiaan, tää viikko menee aika pitkälti muuttokamoja pakatessa, ja 20. päivä lähdetäänkin noutamaan kämpän avainta ja roudaamaan tavaroita paikoilleen. Asuntoa en oo pohjapiirustusta lukuunottamatta nähnyt, joten kauhulla/innolla odotan, mitä sieltä kämpästä löytyy. Onko kämppis kenties pahemman luokan saatananpalvoja, joka on vuorannut koko kämpän jätesäkeillä ja tunkenut lehmän ruhoja kylppäriin? Vai onko se ammatikoulussa parturi-kampaajaksi opiskeleva himobilettäjä joka ei tunne sanaa "hiljaisuus" tai "kotirauha"? Only God knows mikä minnuu siellä odottaa, mutta avoimin mielin lähdetään liikenteeseen!

Lappeenranta countdown; 13 päivää.

Leather and stuff

Rakkausnahkatakin matka oli vähän mutkainen. Kävin viime viikolla henkkamaukalla katsomassa kyseistä takkia, silloin sitä oli vain viininpunaisena. Kävin toisena päivänä uudestaan, ja meinasin kiljahtaa riemusta, kun huomasin että sitä oli mustana. Mutta arvatkaapa oliko sitä miun omaa kokoa? Ei tietenkään. Tällä viikolla kävelin tavalliseen tapaani H&M:n läpi, ja päätin että vahingossa vilkaisen noiden mustien takkien joukkoon. Siellä oli miun koko, ja jotenkin vaistomaisesti nappasin takin rekistä ja kipitin sovituskoppiin. Sen jälkeen ei ollu paluuta entiseen. Kohta huomasinkin olevani kassalla. Rakkautta ensi silmäyksellä! Ja toisella, ja kolmannella.

Nahkatakki H&M, 39,95€

Stadiumin paketti saapui, ja sieltä kuoriutui kivat pehmeät olo-lökötteluhousut ja -huppari, sekä uus juoksupuku. Nyt kelpaa taas pilistellä lenkkipoluilla, kun on kunnon tamineet päällä!

WARP-huppari 29,90€
Race marine-collegehousut 29,90€

Soc-juoksuasu (sis. takin ja housut) 39,90€

Tuli hirmuiset ala-astevibat tämän hyödykkeen ostosta. Mie tosiaan muutan sinne Lappeenrantaan 20. päivä, eli ihan kohta! Tuun kulkemaan koulumatkani pyörällä, ja ajattelin että reppu ei ois mikään huono ostos. Olkalaukku kun tuppaa pyöräillessä valumaan selkäpuolelta mahalle ja roikkumaan siinä ärsyttävästi. Asetin repulle kriteereiks, että sinne pitäisi mahtua mappeja, liikuntakamoja ja mahdollisesti läppäri. Lähdin äitin kanssa Prismasta katselemaan reppuja, ja tottakai ensimmäisenä silmää miellytti Dakinen reput kauniine kukka- ja ruutukuoseineen. Reput itsessään ois ollu hiukan epäkäytännöllisiä, niissä oli vain yksi iso tasku, ja pieni tasku puhelimille, avaimille yms. pienelle tilpehöörille. Itse en ois välttämättä tätä reppua vilkaissut, jos äiti ei ois tuota bongannut. Tästä Puman repusta löytyy kaksi isoa taskua ja läppärilokero, joten se on enemmän kuin kelpaava miun tulevaan kouluarkeen. :-)

Puma-reppu 49,90€

ps. miun kamera on rikki, ja nää kuvat on pitäny ottaa pokkarilla, siksi kökömpi kuvanlaatu :C

Hard work has paid off

You know what guys...

MEIKÄLÄISESTÄ TULEE PARAMEDIC!!!!!!!!

En voi uskoo tätä! Meille luvattiin, että koulutulokset tulee aikasintaan 2.7. Kävin tänään heti kuuden jälkeen puhelimella netissä kattomassa, oliko nimet julkaistu netissä. Eihän niitä sillon ollu vielä, ja kävin töissä uudemman kerran kahdeksan jälkeen uudestaan. Siellä se oli. "Saimaan ammattikorkeakoulun syksyllä 2012 alkavaan nuorten koulutukseen valitut opiskelijat" Tärisevin sormin napautin linkin auki ja etsin ensihoidon koulutusohjelman listan. Varauduin jo kaikista pahimpaan - mitä jos se miun nimi ei ois siellä?
Sitten se löyty. APUA ja mie olinki päässy sisälle!

Miettikää, hakijoita oli vähän reilu 200, pääsykokeisiin otettiin 90 henkeä ja niistä vain 18 pääs kouluun sisälle, eli noin 9% koko hakijamäärästä. Nyt on tosiaan semmonen olo, että on ylittäny ittensä ja odotuksensa.
Vaikka tänään on tullu vettä kuin Esterin arsesta niin mikään ei kyllä nyt pilaa miun päivää! Asuntohakemus on laitettu vetämään, nään Lauraa tänään, pääsen soittamaan pitkästä aikaa steelpannuja ja käyn Lauran kanssa lenkillä harjotusten jälkeen. :-------) Leveitä hymyjä kaikille!


ps. Siiri höpöttää taas: "Marika on ukin isi ja minä oon ukin ööö...."
      miun äiti (eli siirin isoäiti): "Mikäs mie oon ukille?"
      Siiri: "Sie oot ukin perhonen!"

Ylioppilasjuhlat 2012

Yksi elämäni parhaimmista päivistä, ihan ylivoimaisesti.

Nyt mie oon virallisesti ylioppilas, vuosimallia 2012! En saata uskoa tätä. Lauantaina se valkoinen lakki ei tuntunut yhtään omalta. Ylioppineisuuden alkaa tajuta vasta pikkuhiljalleen. Olo on todella huojentunut, iloinen ja haikea. Rakastin lukioaikaa sydämeni pohjasta, myös niitä huonoja päiviä, sillä tottahan toki ne kuuluvat asiaan. 12 vuotta teoreettisten opintojen parissa on saavutettu loppuunsa, voitteko kuvitella! Miun elämässä alkaa ihan uusi vaihe, suuntana ammattikorkeakoulu ja sen pääsykokeet. Huhhuh, ei voi muuta sanoa!

Miun juhlapäivä alko klo 6 niukalla aamupalalla ja matkalla kampaajan tuolia. Hiukseni taiteili Salon-Maia-kampaamon Marika, suurikiitokset hänelle :-) Kampaajan jälkeen hyökkäsin siskoni kotiin (jossa juhlatkin pidettiin) meikkaamaan, ja siitä suoraan äitini serkkumiehen kyydillä takaisin mummoni luokse vaihtamaan hiukan nätimpää vaatetusta päälle, ja suuntana Joensuun urheilutalo, jossa lakkiaisjuhla pidettiin.

Luokittain astelimme juhlayleisön eteen odottamaan omaa h-hetkeämme, todistuksen ja lakin hakua. Omasta vuorostani on jokseenkin hatarat muistikuvat. Jalkani tutisivat kuin haavanlehti, ja muistan vain halanneeni rehtoria ja kävelleeni ryhmänohjaajani luokse ottamaan lakin ylioppilastodistuskansioni päälle. Kaikki saivat omansa, asetimme lakit päähämme ja Gaudeamus Igitur kajahti ilmoille.
Lakitustilaisuuden jälkeen meillä tuoreilla ylioppilailla oli hetki aikaa sulkeutua vanhempien, ystävien ja sukulaisten syleilyyn, hukkua kukkiin ja vaihtaa ajatuksia äskeisestä, todella hämmentävästä tilanteesta. :-)
Pokasin lakkiaistilaisuudesta kaksi stipendiä. Ensimmäisen stipedin perustelut: "Lyseohenkinen, opinnoissaan menestynyt ylioppilas" ja arvo 100€. Toinen stipendi tuli oppilaskuntatoiminnasta, sillä olin oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana, arvo 50€.

Aamu jatkui uusien ylioppilaiden kulkueella ja juhlalla Vapaudenpuistossa, jossa esiintyi mm. Karjalan sotilassoittokunta. Oma kulkueeni jäi lyhyeksi, sillä sää alkoi jo muuttua todella inhottavaksi. Kevyin askelin hiivin karkuun Vapaudenpuiston juhlan jälkeen, henkisesti kunnioittaen jatkuvaa kulkuetta sankarihaudoille. Ihana päiväni jatkui siskoni kotona juhlilla, joissa kävi yhteensä melkein 90 ihmistä; sukulaisia, ystäviä ja harrasteporukoita.

sain pyörän!!

Viimeiset vieraat tulivat meille klo 18 aikoihin, ja lähisukulaisina he ymmärtivät että alkoi olla illanvieton aika. Poistuin juhlista kello seitsemän aikoihin ensin viettämään iltaa ystäväporukkani kanssa Tommin kotiin, josta lähdimme kyydeillä Sokos Hotel Kimmeliin, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä ja juhlia yökerho Nightissa. ILTA OLI NIIN HAUSKA!

Meillä kävi vielä sukulaisia ja perhetuttuja sunnuntainakin, mistä johtuen miun piti ostaa jatkoille toinen mekko. Olo oli sunnuntaina HIUKAN väsynyt ja töhnäinen, sillä edeltävä yö venähti sinne neljän jälkeen :-D

En voisi olla tyytyväisempi lauantaihin.. Koko päivän mieli oli huippukorkealla, olin tyytyväinen juhliin, mistä kuuluukin erityiskiitos äidilleni, ja muille apuna häärineille. Äitille pitäis antaa joku superseremoniamestarin dimplomi, kiitos äiti<3

Kiitos kaikille muistaneille ikimuistoisesta päivästä!


ps. Sain kutsun KAIKKIIN paikkoihin, joihin hain AMK:hon!
pps. Kiinnostaisko mitä sain lahjaksi?

Don't forget your past

Ihminen osaa kyllä muistaa tietyistä elämän ajanjaksoista vain huonot asiat. Vielä eilen saatoin ajatella yläastetta ihan kamalana ajanjaksona elämässä - koulussa oli paljon rasismia, umpimielisiä ihmisiä ja jotenkin koko meininki alko ysiluokalla tuntumaan niin tukahduttavalta.

Kävin tänään pitkästä aikaa yläasteella, halusin käydä moikkaamassa opettajia ja muutamia kavereita myös lukion puolella. Mentiin koululle yhdessä Railan kanssa. Miun entinen yläaste oli muutama vuos sitten remontin alla, ja se paikka näytti osikseen todella oudolta. Tilat oli suurentunu ja rakennelma hiukan muuttunu. Yläasteelaisilla oli just ruokkis menossa, ja käytiin ruokalassa moikkaamassa muutamia lukiossa olevia ystäviä. Käytiin myös tervehtimässä muutamia opettajia ja kertomassa kirjotuksista, ja jatko-opintosuunnitelmista. Sitten jäätiin välitunnin ajaksi keskenämme.

Siellä käytävillä kävellessä tuli jotenkin tosi outo olo. Kaikki se viha ja huonot muistot, mitä päässä oli kyseistä rakennusta kohtaan, haihtuihan kokonaan. Negatiiviset tunteet oli melkein kokonaan haudanneet kaikki ne hyvät muistot, mitä sain kyseisessä koulussa kokea. Tuli mieleen ne hetket, kun istuskeltiin käytävillä ennen tunnin alkua, tai musiikkiluokan edessä ennen musakerhoa.

Mie sain itselleni paljon uusia, rakkaita ystäviä yläasteella. Muun muassa juuri Raila. Kontiolahden nuorissa on muutenkin miulle paljon tärkeitä ihmisiä myös koulumaailman ulkopuolelta. Ripareilla ja varhaisnuortenleireillä isosena ja ohjaajana toimiessa on saanu tutustua myös itteänsä nuorempiin ihmisiin, joihin ei koulussa ois välttämättä ottanu mitään kontaktia. Se on hieno tunne, kun muutamien vuosien jälkeen löytää joitakin ihmisiä uudestaan elämäänsä. Ja on hieno huomata, miten nekään ei oo unohtanu minnuu.

En kadu yläasteesta yhtään mitään. Vaikka kaikkien ihmisten kanssa ei välttämättä tullutkaan loistavasti toimeen, on hyvät ja huonot kokemukset opettanu paljon. Vaikka murrosiän hormonihöyryt saatto sekottaa päätä välillä, on miusta kasvanu omasta mielestäni ihan hieno nainen. Oli mukava nähdä vanhoja opettajia, ja kertoa että on päässy elämässään eteenpäin, ja saavuttanu jotain. Onhan se varmaan entisistä opettajista kiva tietää, että he on jollain tavalla vaikuttaneet miun elämään sillon yläasteella.

Tuli tosi tunteellinen olo näin illan päätteeks. Tuli jotenki ikävä sitä varhaisnuoruutta ja "vastuutonta elämää", skootterikesiä ja semmosta lapsuuden loppuhuumaa. Kontiolahti on hieno mesta, enkä vaihtas yhtään hetkeä täällä olosta pois. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä, jos se muutto tulee syksyllä tapahtumaan.

Sinä joka tunnistat kuuluvasi kontiolahteen, olet käynyt saman yläasteen ja oot kuulunut tai kuulut miun elämään jollain tavalla, niin kiitos siitä. :-)

kuvat:weheartit

A thing that makes me really happy

 YLIOPPILASKOKEET OVAT OHI!! 6/6 DONE AND DONE!

Matikka meni odotuksia paremmin; 10 tehtävästä sain vastattua 7 todella hyvin ja loppuihin kolmeen yritin edes. Englanti lähti alustavasti arvosanana E, pistein 256. Ruotsin alustavat saan maanantaina. Oon niin iloinen, en ois ikinä voinu kuvitella sanovani, että nyt se lukio on ohi, ja kirjotukset suoritettu kunnialla loppuun! ON NIIN HYVÄ FIILIS!

Tähän on hyvä kiteyttää tän hetken fiilis!!!!

kuvat: we<3it

DIY week

Lana Del Rey - Radio


Lana Del Rey - Million dollar man


Lana Del Reyn uusi levy, Born to die soi nyt toista kertaa läpi. Ihanaa musiikkia, tosi levollista.

Otin pitkästä aikaa sakset, neulan ja ompelukoneen kauniiseen käteen ja tuunailin muutamia kaapistani löytyviä farkkutuotteita! Tein poikien Jack&Jonesin farkuista itelleni shortsit, ja kavensin muutamien farkkujen lahkeet. On ilo löytää itestään näitä kadonneita puolia, kuten tää "osaan ja teen itse"-persoona. Mutta äkkiäkös sitä lukuloman keskellä keksii jotakin uutta. Kuten hiihtäminen neljän vuoden jälkeen, hahha! Siitä kohta lisää.

Suurta iloa tuotti jälleen Railan näkeminen<3 Käytiin ilta-auringossa kävelyllä ja ostamassa pastilleja pahimpaan makeanhimoon. Herkkulakko on edenny hyvin! Enää kaks 2vko ja 5pv jäljellä!

Ainut päivä viikonloppuna kun näytin ihmiseltä, ja yo-mekko sneak peak! Ylppärimekko tullaan muokkaamaan miun 2008 vuonna käyttämästä rippimekosta. Kaunis mekko on lojunu ihan toimeettomana henkarissa, mutta nyt sille on keksitty uutta käyttöä.

Mutta siitä hiihtämisestä, varjele :-D Oon siis ihminen, joka rakastaa koululiikuntaa ihan sydämensä pohjasta, mutta vihas niitä hiihtokertoja, niin ala- kuin yläasteellakin. Ala-asteella oli aina pakko hiihtokilpailupäivänä joko osallistua hiihtokisaan, tai lähteä retkihiihtoon (plain boring!). Miusta saatiin tapettua hiihtointo ihan kokonaan. Yläasteellakaan se ei ollu mitään herkkua. Kiitin yläkerran herraa lähes polvillani, kun tiesin että lukiossa ei harrasteta hiihtämistä. Tietyistä syistä ja tekijöistä johtuen innostuin kuitenkin nyt ekaa kertaa neljään vuoteen kokeilemaan. Perjantaina sain hävetä itseäni silmät päästä ladulla. Hengästyin kuin mikäkin huonokuntoinen lahna ja olin ihan poikki 4km lenkin jälkeen. Päätin etten enää IKINÄ mene ladulle suksien kanssa. No, sain nyt muutama päivä jälkeenpäin tietää, että olin hiihtäny perinteisen suksilla. Joissa oli pitoteippiä.

EI SE IHME OO JOS EI SUKSI LUISTA?

Uusi yritys tapahtui eilen, sillä kertaa matkassa oli iskän hyvät luistelusukset. Ei se hiihtäminen vieläkään mitään herkkua ollu, mutta luisto oli ainakin hiukan parempi kuin perjantaina. :-D Yritän innostuu hiihtämisestä, sillä se on hyvää kokonaisvaltaista hyvin hengityselimistöä ja lihaksia rasittavaa liikuntaa. Miun pitäs vaan opetella hyödyntämään käsiäni enemmän, sillä huomaan että teen vielä aika paljon töitä jaloilla. Käsien voimat on vaan aika olemattomat, mutta ehkä ne hiihdon ja lihasharjottelun kautta vahvistus!

Mukavaa viikon alkua kaikille, miulla alkaa yo-urakka perjantaina, joten tää voi olla ainut postaus muutamaan viikkoon. Ens viikon perjantaina voi kuitenkin juhlia kirjotusten loppumista Stam1nan keikan muodossa Kerubissa. Wish me luck, sillä tuntuu ettei tuo lukeminen lukemallakaan lopu!