Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musiikki. Näytä kaikki tekstit

28. joulukuuta 2012

Kuvapläjäys

Otsikko kertoo aika vahvasti postauksen sisällön! Onneksi epäaktiivinen bloggaaja jonkin kumman voiman ansiosta aktivoituu yöllä kuin Duracell-pupu, siirtää kamerasta kuvat koneelle, muokkaa ne ja lopulta lataa ne Photobuckettiin, jotta allekirjoittanut voi laittaa ne julkiseen jakoon sosiaaliseen mediaan.

Tällaista miun elämään on kuulunut kuluneiden viikkojen aikana!

Kävin Club For Fiven Rekiretki-joulukonsertissa luokkakaverini Maijun kanssa Lappeenrannassa. Silloin näytin tältä. Konsertti oli kyllä jokaisen euron arvoinen, ja suosittelen kyseisen acapella-yhtyeen konsertteja! Te, jotka pidätte musiikista ja nautitte konserteista - menkää. Konsertti antaa niin vahvan musiikkielämyksen, että taidan tutista vieläkin hieman.
Erityisen iloinen oon siitä, että osaan nyt laittaa tätä tukkaa jotenkin muutenkin, kuin vain suoristaa. Tällainen sivukiharrushässäkkä osottautui oikein toimivaksi konserttikampaukseksi (jota käytettiin myöhemmin Tapsan tansseilla).

Olen myöskin rantautunut Joensuuhun! Oon majaillut täällä nyt viikon. Liikkeelle lähden tämän viikon sunnuntaina, ja suuntana on silloin - jälleen kerran - Mikkeli. Siellä mie vietän uuden vuoden misterini kanssa, ja itseasiassa koko seuraavan viikon, ennen kuin koulu alkaa.

 Miun vanhemmat on rakentanu kesäkuusta asti uutta omakotitaloa, ja nyt se valmistui vihdoinkin jouluksi. Rakastan tätä taloa! Tänä aikana oon saanu nauttia perheestä ja ystävistä täysin rinnoin. Viikonloppu on niin kamalan lyhyt aika visiteerata kotona, kun yrittää tasapainoilla perheen kanssa olemisen ja ystävien näkemisen keskellä. Tässä viikossa ystäviä on kyllä ehtinyt näkemään ihan ajan kanssa, eikä ole tarvinnut juosta minuuttiaikataululla paikasta toiseen.

Täällä on ollu ihan älyttömän kauniita, auringonpaisteisia päiviä. Aamu on alkanut auringonpaisteella ja päättynyt kauniiseen iltaruskoon, joista kuvia alla. Pakkasta on ollut -2 ja -27 välillä, joten heittoa on aika paljon! Kiitos pakkasten, sain oikein ihanaa pakkasihottumaa pitkin kasvojani ja kaulaani, joka kutisi aivan perrrrrkeleesti. Nyt se on onneksi häipynyt pakkasten lauhtumisen ohella. Mie kyllä kaipaan niitä kovia pakkasia, tämmöset nollakelit on nössöille! Terv. ikuinen susirajalainen.

Joulu meni oikein mukavasti kotona perheen kanssa. Hieman myöhemmin voisin kuvata teille muutamat joululahani, jotka sain. Eilen kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Tapsan tansseilla, ja oli ihan tajuttoman hauskaa! Kuvat puhukoot puolestaan, mie vaikenen taas hetkeksi :-)
"Maailmanloppu? HAHAHA kiss my hairy dog ass!"

Tän tukan reuhkan saa jo jonkinmoisella (epätoivoisella) pinni-ponnariviritelmällä nutturalle!!

Huh, olipas aikamoinen kuvapieru. Miulla on ollu kova hinku lähtee joku päivä, kun ois kaunis sää, kuvaamaan ihan ajan kanssa ulos, mutta täällä Lehmälässä ei oikein ole tullut saumaa sille. Eikä täällä vanhempien luona ole oikein otollisia kuvauspaikkoja, jos tuota joenrantaa ei lasketa. Kenties Mikkelissä otan tämän projektin asiakseni!

13. syyskuuta 2012

Se on karu totuus


Huolimatta siitä, että neitiopiskelija Marikan piti eilen rueta nukkumaan aikaisin lähti hän rakkaiden luokkakavereidensa kanssa istumaan yksille paikalliseen pubiin ja siitä Viihdemaailma Ilonaan kuuntelemaan Raappanan keikkaa. Onneks lähdin, oli ihan hiton hauskaa! Keikalla oli tosi letkee meininki, ja olin ihan messissä koko keikan, vaikka suurin osa biiseista oli miulle ennestään tuntemattomia. Nukkumassa olin vasta kolmelta, mutta onneks koulu alkaa tänään vasta 13.15, ja ensimmäinen tunti on käytännön harjotuksia!
Olis miulla ollu teille muutama kuva itestäni sieltä Ilonasta, mutta naama näyttää niin viimesen päälle virkeältä, että taidan suosiolla jättää kuvat kameraan :-D



PS SAAN VIHDOIN JA VIIMEIN SEN UUDEN KAMERAN OSTETTUA WOHOO! Miulla kävi kyllä taas hyvä tuuri. Katsoin tori.fi-sivustolta Canon Powershot G-12 kameraa, joka oli myynnissä hintaan 350€. Ilmoitus oli kuitenkin kerennyt hävitä, kun vielä emmin ostoa. Eilen kävin masennuksissani katsomassa, josko vastaavaa kameraa olisi myynnissä jollain toisella henkilöllä, ja kas kummaa; Canon Powershot G12 kamera hintaan 250€. Soitin heti myyjälle, ja saan lunastaa kameran ensi viikolla. Oon niin ilonen!
kuva: Googlen kuvahaku

14. elokuuta 2012

Kesä-95


Se kesä siis oli viimeinen ja me tiedettiin: se loppuu niin
Verivala tehtiin
Ja sormenpäihin kun pistettiin
sa sattui, sattui
Räkänokat rannoilla roikuttiin
Soramontuille pyöräiltiin aina
Hiekka meni suuhun
ja silmiin, silmiin
Ja housunlahkeet täyttyi siitä

Pitää sanoo: "Soitellaan!"
Niin tehdään.
Mut ei silti kuitenkaan.

Marketissa uikkari keltainen
Sinä autoit mua, kun pöllin sen
Koiranputket heinällä täytettiin
Poltettiin
Mä yskin, yskin
Kesä meni äkkiä kuitenkin
Vähän itkin kai, kun pakkailin
Minä menin viimeisen kuorman kanssa
Sä heilutit 
Mä katsoin, katsoin

Syksyllä en tuu enää kouluun
Kirjoitan "hei, hei" luokan tauluun 

19. heinäkuuta 2012

Ilosaarirock 2012

Maailman laiskin bloggaaja! Tässä Ilosaarirockin kuvapläjäys :-) Oli ihan huisi rokkiviikonloppu, oli maailman PARASTA nähdä kaikkia kavereita, eritoten niitä joita ei ollut hetkeen tavannut. Perjantaina kävin Sulo-klubilla kuuntelemassa Haloo Helsinki!ä, Viikatetta ja Stam1naa. Lauantaina oli rokin talkootyöt 11-19, jonka jälkeen pääsin rokkailemaan. Sunnuntaina sain rokkailla ihan vapaasti, sekä nauttia bändeista ja ystävien seurasta. Nukkumassa taisin olla 03.30, ja työt alko samaisena aamuna klo 7. Väsymys? Never mind, Ilosaarirock on vain kerran vuodessa! Chisuun oli hyvä lopettaa, kiitos kaikille joiden seurasta sain nauttia!

PERJANTAI

LAUANTAI

SUNNUNTAI