Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

28. joulukuuta 2012

Kuvapläjäys

Otsikko kertoo aika vahvasti postauksen sisällön! Onneksi epäaktiivinen bloggaaja jonkin kumman voiman ansiosta aktivoituu yöllä kuin Duracell-pupu, siirtää kamerasta kuvat koneelle, muokkaa ne ja lopulta lataa ne Photobuckettiin, jotta allekirjoittanut voi laittaa ne julkiseen jakoon sosiaaliseen mediaan.

Tällaista miun elämään on kuulunut kuluneiden viikkojen aikana!

Kävin Club For Fiven Rekiretki-joulukonsertissa luokkakaverini Maijun kanssa Lappeenrannassa. Silloin näytin tältä. Konsertti oli kyllä jokaisen euron arvoinen, ja suosittelen kyseisen acapella-yhtyeen konsertteja! Te, jotka pidätte musiikista ja nautitte konserteista - menkää. Konsertti antaa niin vahvan musiikkielämyksen, että taidan tutista vieläkin hieman.
Erityisen iloinen oon siitä, että osaan nyt laittaa tätä tukkaa jotenkin muutenkin, kuin vain suoristaa. Tällainen sivukiharrushässäkkä osottautui oikein toimivaksi konserttikampaukseksi (jota käytettiin myöhemmin Tapsan tansseilla).

Olen myöskin rantautunut Joensuuhun! Oon majaillut täällä nyt viikon. Liikkeelle lähden tämän viikon sunnuntaina, ja suuntana on silloin - jälleen kerran - Mikkeli. Siellä mie vietän uuden vuoden misterini kanssa, ja itseasiassa koko seuraavan viikon, ennen kuin koulu alkaa.

 Miun vanhemmat on rakentanu kesäkuusta asti uutta omakotitaloa, ja nyt se valmistui vihdoinkin jouluksi. Rakastan tätä taloa! Tänä aikana oon saanu nauttia perheestä ja ystävistä täysin rinnoin. Viikonloppu on niin kamalan lyhyt aika visiteerata kotona, kun yrittää tasapainoilla perheen kanssa olemisen ja ystävien näkemisen keskellä. Tässä viikossa ystäviä on kyllä ehtinyt näkemään ihan ajan kanssa, eikä ole tarvinnut juosta minuuttiaikataululla paikasta toiseen.

Täällä on ollu ihan älyttömän kauniita, auringonpaisteisia päiviä. Aamu on alkanut auringonpaisteella ja päättynyt kauniiseen iltaruskoon, joista kuvia alla. Pakkasta on ollut -2 ja -27 välillä, joten heittoa on aika paljon! Kiitos pakkasten, sain oikein ihanaa pakkasihottumaa pitkin kasvojani ja kaulaani, joka kutisi aivan perrrrrkeleesti. Nyt se on onneksi häipynyt pakkasten lauhtumisen ohella. Mie kyllä kaipaan niitä kovia pakkasia, tämmöset nollakelit on nössöille! Terv. ikuinen susirajalainen.

Joulu meni oikein mukavasti kotona perheen kanssa. Hieman myöhemmin voisin kuvata teille muutamat joululahani, jotka sain. Eilen kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Tapsan tansseilla, ja oli ihan tajuttoman hauskaa! Kuvat puhukoot puolestaan, mie vaikenen taas hetkeksi :-)
"Maailmanloppu? HAHAHA kiss my hairy dog ass!"

Tän tukan reuhkan saa jo jonkinmoisella (epätoivoisella) pinni-ponnariviritelmällä nutturalle!!

Huh, olipas aikamoinen kuvapieru. Miulla on ollu kova hinku lähtee joku päivä, kun ois kaunis sää, kuvaamaan ihan ajan kanssa ulos, mutta täällä Lehmälässä ei oikein ole tullut saumaa sille. Eikä täällä vanhempien luona ole oikein otollisia kuvauspaikkoja, jos tuota joenrantaa ei lasketa. Kenties Mikkelissä otan tämän projektin asiakseni!

20. marraskuuta 2012

Tuhansia päiviä

Minnuu harmittaa niin paljon, kun työharjoittelun vuoksi tää blogi on jääny taka-alalle. Moneen otteeseen on ollu niin kova hinku kirjoittaa jostakin, mutta ideoita tai aikaa ei ole ollut. Nyt koulu alkoi onneksi uudestaan, ja elämässä on toivottavasti muutakin kuin kirjojen parissa puurtaminen. Harjoittelu oli varsin onnistunut ja opettavainen. Nollatasosta lähtijänä mie oon todella tyytyväinen siihen, millaista kehitystä miussa on tapahtunu noinkin lyhyessä ajassa, kuin neljä viikkoa.

Mie koen saavani paljon iloa kauniista ulkovaloista. Mikkelin Kenkäverolla on aivan tuhottoman kauniit ulkovalot, ja tottahan toki niistä piti päästä ottamaan kuvia. Miun viikonloput on kulunu aika vahvasti Mikkelissä nyttemin. Vaihtelu virkistää, ja tykkään kaupungista todella paljon. :-) Olin ihan innoissani, kun sain otettua tällaisia kivoja valopallokuvia!

Ja koska ulkovalot tarkoittaa kylmeneviä ilmoja ja lumen tuloa, piti viluvarpaan ostaa itselleen talvikäyttöiset tennarit. Kengät löysin Mikkelistä Click shoes-nimisestä kaupasta. Suosittelen kyllä Mikkelissä päin olijoita käymään kyseisessä kaupassa. Kenkiä kyllä löytyy kaikille mieltymyksille ja tyyleille!

7. marraskuuta 2012

Tr00 hipster

Kuva: Mikko Nikkinen/Storymakers, Saimaan ammattikorkeakoulun hakijaopas 2013

Tässä tulokset aiemmin kertomastani "valokuvamalleilusta". Surffailin pitkästä aikaa koulun sivuille tarkoituksenani katsoa tulevaa lukujärjestystä ja huomasin, että hakijaopas oli julkaistu. Klikkasin tiedoston heti auki. Täytyy sanoa, että hetken pakokauhusta huolimatta olen kuvaan erittäin tyytyväinen. Näytän rennolta, omalta itseltäni (laseja lukuunottamatta, mutta ne kuului kuvan imagoon!) :-)

Mitäs tykkäätte, onnistuinko?

16. lokakuuta 2012

Shooting, not ducks but photos


Hitusen haastavaa tuo liukkailta kiviltä poistuleminen..

"Kahtokee ku näytän ihan spanielilta, hauhau."


ps. loppukevennys. Koettiin Railan kanssa suurta hauskuutusta, kun rämpättiin paria kuvaa ees takasin. "Näistähän sais aika hauskat gifit höhöhöhöhö!" Ei, en koe minkäänlaista myötähäpeää omaa normaaliuttani kohtaan.






Jossa viimeisen kerran kiljut riemusta

Kotikonnuilla käyty, johan tuo oli ikävä kaikkia immeisiä<3 p="p">

Vietin aikaa kotosalla keskiviikosta maanantaihin :-) Tuolle välille mahtui kummityttöjen moikkaamista, ystävien näkemistä, yökyläilyä, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja elokuvia. Pääsin myös nautiskelemaan kirpeästä syysilmasta ja auringonpaisteesta.

Keskiviikkona olin puoli kahdeksan aikaan illalla Joensuussa, ja en tehnyt oikeastaan muuta kuin kiiruhtanut äidin kyydillä mummoni luokse, jossa siskontyttöni Siiri oli isänsä kanssa. Kyllä voi pientä ihmistä olla ikävä, voi hyvänen aika!

Torstaina kävin ripsien ja kulmien värjäyksessä ja menimme mummoni kanssa hoitamaan  1-vuotiasta kummityttöäni Liperiin. Toinen pieni ihminen, jota oli ikävä. Tyttö ei vierastanut laisinkaan ja meillä oli tosi kivaa! Kävin maaseudun rauhassa kuvailemassa hieman ulkona.


Perjantaina olikin sitten aika kipittää parturin penkkiin ja mennä viettämään tyttöjen iltaa Amarilloon. Käytiin Lauran kanssa yksillä Murussa, ennen kuin Linda pääsi töistä. Sen jälkeen suuntasimme jonottelemaan Amarilloon pöydän saamista. Siellä oli ihan huima ryysis! Amarillosta sai tuolloin -15% kaikista tilauksista, joten ei se ollut ihmekään. Myö ei jouduttu onneksi odottamaan pöytää varttia pidempään.

Lauantai olikin sitten omistettu Railan näkemiselle. Käytiin ensin kaupungilla etsimässä miulle syystakkia, ja löysinkin yhden varteenotettavan ehdokkaan. Päätin kuitenkin käydä parissa muussa kaupassa, etten tee hätäistä ostopäätöstä. No, muualta ei tietenkään löytynyt yhtään mitään, ja päätettiin Railan kanssa suunnata takaisin Onlyyn. EIKÖS JOKU VATIPÄÄ TIETENKIN OLLUT VIENYT SEN AINOAN M-KOON TAKIN JA VARANNUT SEN ITSELLEEN. Not to blame her, oisinhan mie voinut itsekin varata sen, mutta silti se takinviejä ärsyttää. Mikkelissä uusi yritys! Käytiin iltapäivällä kuvaamassa ulkona (josta parempaa kuvamateriaalia tulossa myöhemmin), tehtiin ihan järisyttävän hyvää kanasalaattia, nautiskeltiin rosé-viiniä ja katseltiin leffaa.

Olin Railan luona sunnuntaina myöhään iltapäivälle. Menin sunnuntaina vanhempieni luokse yö meidän mökkirantaan, ja päätin lenkkeillä sinne mummoni luota. Kirpeässä syysilmassa tarpominen ei tehnyt laisinkaan pahaa, sen jälkeen oli ihana mennä kuumiin rantasaunan löylyihin.

Maanantaiaamu oli hyvin hyvin sumuinen. Tästä vielä hienot shotit loppuun.