Ystävät, kaverit, tää on omistettu teille.
Miulla on aina ollu tosi laaja kaveripiiri ja sieltä joukosta löytyy niitä todellisiä helmiä, joita ystäviksikin kutsutaan. Miulla on ne tietyt ystävät, joille uskon kaikki asiat aina varpaanvälissä olevan nukan väristä lähtien. Ystävät on miulle todellinen elämän suola. On ihana tietää, että olipahan tilanne mikä tahansa, aina on joku jolle soittaa. Näitä ihmisiä löytyy niin tytöistä kuin pojistakin. Mie rakastan kaikkia miun kavereita ihan älyttömästi, tasapuolisesti. Oon yrittäny sitä myös parhaani mukaan näyttää, mutta toivottavasti tämä postaus nyt viimeistään näyttää kaikille miun välittämisen määrän. Nostan tässä tärkeimmät tyypit esille, sillä nämä ihmiset ovat niitä ykkösihmisiä miun elämässä :-)
Raila
Raila on ainut yläastekaveri, jonka kanssa oon
peruskoulun jälkeen pitänyt tiiviisti yhteyttä. Tutustuttiin Railan
kanssa siis yläasteella, paremmin kavereiksi tultiin riparilla vuonna
2008. Siitä lähtien ollaan pidetty tiiviisti yhtä. Lukio on tietenkin
ihmisen parasta, ja myös kiireisintä aikaa, ja se on ikävästi näkynyt
siinä, miten paljon ollaan vietetty aikaa. Vaikka ei nähtäskään hirveen
usein, aina meillä on hauskaa, ja aina molemmilla on uusia juttuja
kerrottavana. Raila on sellanen ihminen, johon voin luottaa ihan
täysillä. Tästä tytöstä en luopuisi kyllä kirveelläkään. Ymmärretään
toisiamme ihan täydellisesti (ainakin suurimman osan ajasta), ja
lempeämpää ihmistä saa etsiä. Raila on semmonen ihanan pehmeä lelunalle,
jota saa rutistaa kun on paha mieli. Plussaa siinä on, että Raila
rutistaa takasin. Ollaan jaettu yhdessä ihanat yläasteen
murrosikäpaskat, minkä varmaan voitte huomata näistä ihanista,
angstisista emokuvista alapuolella. Yläasteen poikatyttöemorockareista
on yhdessä kasvanu aikamoisia leidejä! Kesällä räjähtää, kun nää tytöt
lähtee kattomaan Mötley Crüeta Helsinkiin!
Linda ja Laura
Lukion alku oli suomeksi sanottuna ihan helvetin pelottavaa aikaa. Mie vaihdoin koulua "maalta" kaupunkiin ja kaikki vanhat kaverit jäi joko Kontiolahdelle tai vaihtovat muuten vaan koulua. Lukioon miulle ei tullu kuin muutama kaveri, mutta tiesin jo, että kaveriporukat tulee vaihtumaan. Railakin oli ihan eri koulussa, ja pistikin vähän miettimään, kenelle mie nyt voin kesken koulupäivän kertoa miun huolia? Tuntu pelottavalta ja toisaalta helpottavalta alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Kukaan ei kaupungissa arvostellu minnuu sen perusteella, mimmonen olin tai mitä tein yläasteella. Onneksi bongasin nämä kaksi L:ää miun kelkkaan, ja hyvin oon kyllä kaverini kieltämättä valinnu! :-) Lukio on ihmisen parasta aikaa, ja nää tytöt on ollu kyllä suuressa osassa sitä tehdessä.
Lindan löysin musahommien kautta. Koulussa on pyöriny kuoroa, bändijuttuja ties mitä, ja miusta tuli pikkuhiljaa ystäviä tän laulavan pianistin, nyt myös alottelevan kitaristin kanssa. Mie vähän luulen, että meistä tulee vielä joku kuuluisa tyttöduo, sen verran hyvin tuo kitaransoitto ja kaksäänisesti laulaminen meiltä sujuu! Joskus muinoin oli niin, että mie neuvoin Lindaa kaiken maailman poikaongelmissa, ja myöhemmin kävi niin että osat vaihtu toisin päin. Lindaa vois nimittää semmoseks henkilökohtaseks, lähes kellonympäri tavattavissa olevaan terapeuttiin, joka on samalla paras ystävä. Lindan sanaan voi luottaa, ja se myös vaikenee kuin muuri kaikista salaisuuksista ja tyttöjen höpötyksistä.Vaikka Linda onkin hento ja pieni tyttö, se on vakaa kuin kivi, kun puhutaan meidän ystävyydestä. Koskaan ei oo tarvinnu pettyä toiseen. Rakkaus tätä ihmistä kohtaan on kyllä ihan mahdottoman kokoinen.<3
Laura ei ihan sieltä musiikkihyllyltä tarttunu mukaan, en kyllä edes oo varma miten myö alettiin ystävystyä. Luulen, että koulun tiiviillä kahvioyhteisöllä on jotain tekemistä tän kanssa. Laura on niin Laura!<3 Jotkut ehkä tykkää haukkua lauraa tyhmäksi blondiksi, mutta mie sanon että kaikki ne haukkujat on tyhmiä brunetteja, punapäitä, blondeja ja nutipäitä. Tyhmää ihmistä en tässä henkilössä näekään! Laura on kaikesta höntsäilyistään huolimatta niin pirun fiksu ihminen, että toista saa ettiä. Tän ihmisen kanssa on jaettu kaikki elämänhuolet kuin festariteltatkin. Kahdestaan täydennetään aika hyvin toisiamme - mie tykkään olla vähän semmonen stressihiiri, ja Laura osaa rauhottaa minnuu. Mie taas autan jonkin verran Lauraa semmosessa rationaalisessa ja järkevässä ajattelussa, eli mitä tästä voi päätellä - kahdestaan ei voi mennä huonosti! :-D Lauralla on sitäpaitsi maailman söpöin koirakin, ei siitä pääse mihinkään! Parempaa lenkkikamua saa etsiä<3
Myö ei onneks olla mikään Pipa, Papu ja Poppana tai Charlien enkelit, myö ollaan Ihan vaan Laura, Marika ja Linda. Nää kaks tyttöä on tiivis paketti tyttöjen välistä luottamusta, ystävärakkautta ja hauskoja hetkiä. Elämäni rakkaimmat blondit! Ollaan kaikki siirrytty nyt tyttöjen kauneimmasta 17 vuoden iästä tänne 18 ikävuoden puolelle, ja tästä onkin hyvä rueta rumentumaan yhdessä.
Ja pojat!
Voi pojat miten mie rakastan miun kaveripoikia! Mie oon sisimmiltäni aina kuitenkin ollu vähän poika, ja näitä parempia sällejä saa kyllä lähteä etsimään! Provinssi 2011 oli kyllä ehkä huipuin reissu, ja mikäs sen parempaa kuin hyvä matkaseura, mukaanlukien myös nuo ylemmän kuvan tyttäret. Sillon kun "akkojen hölötys" alkaa ottamaan nuppiin niin on kivaa lätkiä poikien kanssa korttia tai lähteä pelaamaan biljardia, piereskellä ja heittää karskeja juttuja. No okei, ne piereskelyt voi unohtaa. Mutta hurtti huumori ja miesmäinen ymmärrys tyttöä kohtaan on se, mikä näiden poikien osalta tekee miun päivistä aina vaan hauskempia. Kiitos<3
Näin vikan lukiovuoden aikana mie oon ruennu arvostamaan ystäviä entistä enemmän. On hiukan stressaavaa, kun kirjotukset lähestyy, koulu loppuu, ja pitäis suunnitella tulevaisuutta. Tunnen olevani semmosessa elämän taitekohdassa jälleen. Ajatus siitä, että lähdetään kaikki eri teille pelottaa tosi paljon.Onneksi kuitenkaan muistot ja kuvat ei häviä minnekään. Pahan päivän tullen ne on mukava kaivella esille, ja muistella, mitä kaikkea sitä on tullu tehtyä niin hyvässä kuin pahassa. :-)
Jos harmistelit sitä, ettet itse ollut täällä, tämä osio on sinulle: Tiedä, että oot miulle tärkeä. Tiedä myös se, että voit aina laittaa viestiä, soittaa tai napata kaupungilla hihasta. Tiedä se, että mie aattelen sinnuu lämmöllä, vaikket tällä sivulla nyt kuvin ja sanoin juuri suoranaisesti esiinny.
Haluan jo tältä osin kiittää kaikkia kavereita lukioajasta, ja sitä edeltäneestä ajasta. Ilman teitä miusta ei ois tullu tämmöstä, kuin mie oon nyt. Työ kaikki ootte opettanu miulle tosi paljon asioita elämästä ja ihmissuhteista.
Ai että kuinka mie kuvailisin miun ystäväporukkaa? Sanottasko, että "semmonen perus".
I rest my case. Pusuja.
ps. en ymmärrä miks tuo fontti pienentyi, anteeksi tämä.
