Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaatteet. Näytä kaikki tekstit

25. syyskuuta 2012

Bikbok

En oo ikinä aikasemmin tutustunu Bikbokin vaatteisiin, mutta Rokkirekki-nimisessä blogissa syyskollaasista löytyi muutamia kivoja kappaleita. Kokosin sitten muutamat kollaasit omista lemppareistani. Yllätyin positiivisesti siitä, että hintataso oli aika alhainen. Tosiaan, ketju ei ole ollut minulle ennestään tuttu, mutta jotenkin olen aina sillä ennakko-oletuksella liikenteessä, että minulle tuntemattomien nettikauppojen vaatteet olisivat kalliita. I wonder why?





Shop 'till you drop

No ei ne Helsingin shoppailut onneks ihan niin rankkoja ollu! Päätin piristää opiskelijaelämääni hankkimalla pari kivaa paitaa ja pipon, ettei pää palellu. :-)


Gina Tricot

Gina Tricot

Gina Tricot

H&M

H&M

Stadium
(nimetty autonryöstäjän pipoksi)

20. syyskuuta 2012

Hey you

Oon niin ihmeissäni siitä, että miun elämässä ei oo tapahtunu hetkeen mitään oikeesti kertomisen arvoista :-D

Ainut asia on se, että miun lihakset on maanantaisen kahvakuulatunnin jäljiltä niin jumissa, että heräilin keskellä yötä siihen, kun yritin kääntyä selältä mahalleni. Tuntuu että kaikki lihakset meinaa räjähtää! Kaikista  pahinta on vaatteiden pukeminen/riisuminen ja jalkojen koukistaminen, jos esimerkiksi yrittää kurottaa lattialta jotain tavaroita.

Miulla on vaatekriisi. Oon välillä heränny siihen, kuinka pliisua miun pukeutuminen on. Joo, miulla kyllä on kaappi täynnä vaatteita, mutta niistä suurin osa on tavallisia, tylsiä ja liian turvallisia. Miulla on ollu todellista hakemista tää pukeutuminen ja semmosen "oman tyylin" löytäminen. Eräs viisas miespuolinen henkilö sanoi miulle, että vaatteiden pitäis korostaa ihmisen persoonaa, ikään kuin buustata sitä hieman. En mie oo omasta mielestäni tylsä. Miun pitäis löytää pukeutumiseeni jotain särmää. Mie päätin, että vastaisuudessa ostan vaatteita, joissa on joku juju, ja jotka korostais miun kuplivaa olemusta.

Mie en oo ikinä ollu mikään tyylisuuntien seuraaja, vaan pukeudun sellaisiin vaatteisiin jotka näyttää hyvältä, istuu hyvin ja tuntuu miusta mukavilta päällä. En tosiaankaan vois kuvitella pukevani päälleni mitään mintunvihreetä vekkihametta tai paljetteja pursuavaa toppia. Ne ei vaan oo miun tyylisiä! Oon iloinen siitä, että oon vihdoin ja viimein löytäni pukeutumiseeni tyttömäisen otteen, kun aikaisemmin piilotin itseni löysiin säkkeihin, huppareihin ja jopa vähän poikamaisiin vaatteisiin. (ps. huppareista en luovu kyllä kirveelläkään!) Nyt pitäis uskaltautua kokeilemaan printtejä, kuvioita, erilaisia leikkauksia, koristekirjailuja yms., sillä kaikki pienet jujut tuo pukeutumiseen heti pientä vivahdetta.

Usein vaatteiden ostossa tulee myös rahatilanne vastaan. Voin kertoa, että näillä tuilla ei pahemmin shoppailla. Toisaalta se on sääli, sillä joskus vaatekauppaan joutuu jättämään todellisia helmiä sen vuoksi, että ko. vaatekappale on kallis omalle pussille. Tämmötteisiä mie nyt ostasin, jos oisin semi-rikas!




12. elokuuta 2012

Leather and stuff

Rakkausnahkatakin matka oli vähän mutkainen. Kävin viime viikolla henkkamaukalla katsomassa kyseistä takkia, silloin sitä oli vain viininpunaisena. Kävin toisena päivänä uudestaan, ja meinasin kiljahtaa riemusta, kun huomasin että sitä oli mustana. Mutta arvatkaapa oliko sitä miun omaa kokoa? Ei tietenkään. Tällä viikolla kävelin tavalliseen tapaani H&M:n läpi, ja päätin että vahingossa vilkaisen noiden mustien takkien joukkoon. Siellä oli miun koko, ja jotenkin vaistomaisesti nappasin takin rekistä ja kipitin sovituskoppiin. Sen jälkeen ei ollu paluuta entiseen. Kohta huomasinkin olevani kassalla. Rakkautta ensi silmäyksellä! Ja toisella, ja kolmannella.

Nahkatakki H&M, 39,95€

Stadiumin paketti saapui, ja sieltä kuoriutui kivat pehmeät olo-lökötteluhousut ja -huppari, sekä uus juoksupuku. Nyt kelpaa taas pilistellä lenkkipoluilla, kun on kunnon tamineet päällä!

WARP-huppari 29,90€
Race marine-collegehousut 29,90€
Soc-juoksuasu (sis. takin ja housut) 39,90€

Tuli hirmuiset ala-astevibat tämän hyödykkeen ostosta. Mie tosiaan muutan sinne Lappeenrantaan 20. päivä, eli ihan kohta! Tuun kulkemaan koulumatkani pyörällä, ja ajattelin että reppu ei ois mikään huono ostos. Olkalaukku kun tuppaa pyöräillessä valumaan selkäpuolelta mahalle ja roikkumaan siinä ärsyttävästi. Asetin repulle kriteereiks, että sinne pitäisi mahtua mappeja, liikuntakamoja ja mahdollisesti läppäri. Lähdin äitin kanssa Prismasta katselemaan reppuja, ja tottakai ensimmäisenä silmää miellytti Dakinen reput kauniine kukka- ja ruutukuoseineen. Reput itsessään ois ollu hiukan epäkäytännöllisiä, niissä oli vain yksi iso tasku, ja pieni tasku puhelimille, avaimille yms. pienelle tilpehöörille. Itse en ois välttämättä tätä reppua vilkaissut, jos äiti ei ois tuota bongannut. Tästä Puman repusta löytyy kaksi isoa taskua ja läppärilokero, joten se on enemmän kuin kelpaava miun tulevaan kouluarkeen. :-)

Puma-reppu 49,90€


ps. miun kamera on rikki, ja nää kuvat on pitäny ottaa pokkarilla, siksi kökömpi kuvanlaatu :C

1. heinäkuuta 2012

Shopping popping!

Alkaa välillä ideat loppua noiden otsikoiden kanssa...

Tässä on muutamia ostoksia perjantailta! Kaikki löydöt on alennusmyynneistä, ja Intersportin vaatteet on ostettu lahjakortilla, jonka sain miun veljeltä ja sen tyttöystävältä ylppärilahjaks. :-)

CUBUS 
-paita 7,45€
H&M 
-shortsit 9,95€(ehkä maailman kivoimmat rentoilushortsit!)

INTERSPORT 
-paita 9,90 
-housut 11,87€
Alla olevien housujen tarina on aika hauska. Niiden alkuperäinen hinta oli 59,90€, ja ne oli alennuksessa 29,95€. Löysin kuitenkin housujen takana olevasta taskusta reiän sisäpuolelta ja näytin sitä myyjälle. Mie en ikinä kehtaa pyytää mistään vähän viallisesta tuotteesta alennusta, joten mie naamioin sen allennuksen pyytämisen kysymykseen "Luuletko että se tasku kestää jos mie ompelen tuon reiän kotona umpeen?" :-D Myyjä lupas sitte antaa reilun alennuksen, ja housujen hinnaks tuliki sitte vaivaiset 12€. Aina kannattaa valittaa!

ERÄTUKKU
-huivi 5€
-pyöräilykypärä 14,95€
Mie päätin, että ostan itelleni NIIIIN viimesen päälle tyttömäisen ja siistin pyöräilykypärän, ettei minnuu piirun vertaa hävetä pitää sitä päässä. Mie oon viimeks käyttäny pyöräilykypärää varmaankin ala-asteella, ja nyt kun päätin että alan kesällä pyöräilemään ihan hyötyliikunnan ja urheilun mielessä, lupasin ostaa itelleni pyöräilykypärän. Minnuu ei huvita maata minkään järkyttävän alamäessä kaatumisen jälkeen maata kallo haljenneena ojan pohjalla!

21. huhtikuuta 2012

Looking like a woman for a while

Heissan kaikki!

Vihdoin ja viimein ansaittu viikonloppu! Eilen olin aamulla töissä ja iltapäivällä menin hoitamaan yhtä toista työjuttua. Illaksi en keksinyt mitään hirmuisen eksklusiivista tekemistä, joten menin käymään Kontiolahdella nuorisotalolla. Paistettiin pannaria, pelattiin Guitar Heroa ja käytiin pilistelemässä miun kauppakassilla kylillä. :-D Kuinka juntilta se kuulostaakaan..Mukavaa viettää tämmösiä rauhallisia iltoja kotosalla/lähiympäristössä.

Ja tiiättekö, sen jälkeen kun oot ollu lähes koko viikon töissä puoliks miehen näkönen, etkä oo pahemmin poistunu ihmisten ilmoille muuta kuin harrastusten pariin, on ihana laittautua! Miten ihanaa se meikkaaminen ja hiustenlaitto onkaan vähään aikaan. Toisaalta hyvä, että viikolla ei ole tullut pahemmin meikattua, niin ihokin saa levätä hiukan :-) Nyt koeajolle pääsi uusi pitsinapapaita, jota en kyllä ilman aluspaitaa tule käyttämään, ellen sitten saa kesäksi treenattua itselleni esiteltävää pyykkilautaa (which sounds quite impossible). Kiharsin myös hiukseni ja meikkasin. Ihanaa olla nainen!



Tässä saatte myös ensimmäisen kokoasukuvan, jota ei oo otettu peilin kautta! Se kamerajalusta ois edelleen kiva, oi palkkarahat tulkaa jo??
pitsipaita, valkoinen pitkähihainen pusero ja farkut H&M

Ensi viikko on kiva viikko, lähden nimittäin käymään Helsingissä ja majoitun tätini luokse. Ihanaa päästä kunnolla käymään Helsingissä pitkästä aikaa! Viimeksi olen käynyt siellä 2. luokan risteilyn aikaan, ja ihan vain piipahtamassa, kun odottelimme laivan lähtöä. Olen siellä varmaankin sunnuntaihin asti, hyvällä tuurilla maanantaihin jos työnantaja lupaa vapaata. Suunnitelmissa olis nähdä Provinssituttuja, käydä shoppailemassa kevyesti ja erityisen mukavaa olisi käydä muutamilla kirppareilla, kenties muutamilla kirppareilla. Syyslomalla 2010 ollessani Helsingissä halusin kiertää museoita ja kävellä hiukan ympäriinsä, sillä keskustan alue on omalta osaltani aika nähty. Nyt haluaisin käydä ajamassa raitiovaunulla, sillä en oo KOSKAAN ollu sellaisessa! Voi se kyllä olla taas omanlaisensa hupiloma, kun landepaukku lähtee maalta "isolle kirkolle". :-D
Innolla odottaen, ihanaa nähdä myös tätiä ja tämän perhettä!

PS. lauantaikevennys - miun blogia on haettu 4. eniten hakusanalla "piereskellä". En ymmärrä yhteyttä. :-D

13. huhtikuuta 2012

I am living in a material world

Scandinavian music group raikaa, ja päivä on ollut hyvä huolimatta siitä, että on perjantai 13. päivä!

Löysin ne kauan etsimäni makkarankuorijuoksutrikoohousut. Raila vinkkas, että Kappahlissa oli semmosia hintaan 19,90€. Löysin sopivat, ja ilokseni muistin (ja kyllä kaupan mainonta edesauttoi), että klubikortilla sai kaikista tuotteista -30€ alennusta, eli juoksuhousut tuli maksamaan miulle noin 14€. Ostin sitten niiden kaveriks semmoset superpinkit urheilualkkarit, aikamoiset vauhtihousut. :-D
Kävin myös noutamassa Lauran luota muutamia vaatteita, joita se laitto kirpparikamoistaan miulle ostettavaks, ja penkomassa Glitterin alennusmyyntien jämiä.

Perjantai 13. päivä kyllä näytti tänään myös tepposensa. Olin kaupan pihassa ja miun autonavaimet tippu siihen ainooseen kuralammikkoon, mikä siinä pihalla oli. Ja ne vielä uppos sinne silleen, että niitä sai kaivella sieltä sormet paskassa.

Mites teidän huonon onnen päivä on mennyt?

12. maaliskuuta 2012

DIY week

Lana Del Rey - Radio


Lana Del Rey - Million dollar man


Lana Del Reyn uusi levy, Born to die soi nyt toista kertaa läpi. Ihanaa musiikkia, tosi levollista.

Otin pitkästä aikaa sakset, neulan ja ompelukoneen kauniiseen käteen ja tuunailin muutamia kaapistani löytyviä farkkutuotteita! Tein poikien Jack&Jonesin farkuista itelleni shortsit, ja kavensin muutamien farkkujen lahkeet. On ilo löytää itestään näitä kadonneita puolia, kuten tää "osaan ja teen itse"-persoona. Mutta äkkiäkös sitä lukuloman keskellä keksii jotakin uutta. Kuten hiihtäminen neljän vuoden jälkeen, hahha! Siitä kohta lisää.


Suurta iloa tuotti jälleen Railan näkeminen<3 Käytiin ilta-auringossa kävelyllä ja ostamassa pastilleja pahimpaan makeanhimoon. Herkkulakko on edenny hyvin! Enää kaks 2vko ja 5pv jäljellä!

Ainut päivä viikonloppuna kun näytin ihmiseltä, ja yo-mekko sneak peak! Ylppärimekko tullaan muokkaamaan miun 2008 vuonna käyttämästä rippimekosta. Kaunis mekko on lojunu ihan toimeettomana henkarissa, mutta nyt sille on keksitty uutta käyttöä.


Mutta siitä hiihtämisestä, varjele :-D Oon siis ihminen, joka rakastaa koululiikuntaa ihan sydämensä pohjasta, mutta vihas niitä hiihtokertoja, niin ala- kuin yläasteellakin. Ala-asteella oli aina pakko hiihtokilpailupäivänä joko osallistua hiihtokisaan, tai lähteä retkihiihtoon (plain boring!). Miusta saatiin tapettua hiihtointo ihan kokonaan. Yläasteellakaan se ei ollu mitään herkkua. Kiitin yläkerran herraa lähes polvillani, kun tiesin että lukiossa ei harrasteta hiihtämistä. Tietyistä syistä ja tekijöistä johtuen innostuin kuitenkin nyt ekaa kertaa neljään vuoteen kokeilemaan. Perjantaina sain hävetä itseäni silmät päästä ladulla. Hengästyin kuin mikäkin huonokuntoinen lahna ja olin ihan poikki 4km lenkin jälkeen. Päätin etten enää IKINÄ mene ladulle suksien kanssa. No, sain nyt muutama päivä jälkeenpäin tietää, että olin hiihtäny perinteisen suksilla. Joissa oli pitoteippiä.

EI SE IHME OO JOS EI SUKSI LUISTA?

Uusi yritys tapahtui eilen, sillä kertaa matkassa oli iskän hyvät luistelusukset. Ei se hiihtäminen vieläkään mitään herkkua ollu, mutta luisto oli ainakin hiukan parempi kuin perjantaina. :-D Yritän innostuu hiihtämisestä, sillä se on hyvää kokonaisvaltaista hyvin hengityselimistöä ja lihaksia rasittavaa liikuntaa. Miun pitäs vaan opetella hyödyntämään käsiäni enemmän, sillä huomaan että teen vielä aika paljon töitä jaloilla. Käsien voimat on vaan aika olemattomat, mutta ehkä ne hiihdon ja lihasharjottelun kautta vahvistus!

Mukavaa viikon alkua kaikille, miulla alkaa yo-urakka perjantaina, joten tää voi olla ainut postaus muutamaan viikkoon. Ens viikon perjantaina voi kuitenkin juhlia kirjotusten loppumista Stam1nan keikan muodossa Kerubissa. Wish me luck, sillä tuntuu ettei tuo lukeminen lukemallakaan lopu!

11. maaliskuuta 2012

Spring is here, gimme' clothes!

Huh, ei pitäs ikinä päästää naisia nettikauppojen äärelle. Ihan sairasta, miten paljon sitä haluais vaatteita! Nyt varsinkin, kun kevät tekee tulojaan, niin sitä väkisinkin alkaa haaveilla kaiken maailman kevät- ja kesävaatteista; takeista, kengistä, housuista, hameista... Omaksi yllätyksekseni intouduin myös kattomaan urheiluvaatteita. Tule jo kesä!

Olen pahoillani, etten nyt laita teille linkkejä vaatteisiin/en muista mistä nettikaupasta kaikki vaatteet ovat. Kirjoitan kyllä kuvatekstiin, jos muistan oikein!


Kevättakkeja, väriskaala on aika maanläheinen.
Alarivin takit Vero Modasta, ylärivin takit H&M (ylärivin vasemmasta ei varmuutta)

Vaatteet Stadiumista, paitsi punainen huppari H&M.
Oon jo pitkään haaveillut makkarankuorijuoksuhousuista.
Urheilupusakka olisi myös hakusessa, mieluusti kevättakin virkaan "ladylike"-takin kaveriksi.
Ylärivin ja alarivin keskimmäinen paita Gina Tricot, alarivin reunimmaiset H&M.
Printtipaidat on kyllä nyt tän kesän juttu! Bändipaidat ovat aina siistejä, vaikka joskus olin sitä mieltä,
että on typerää ostaa Sex Pistolsin paita, jos ei oikeasti sitä kuuntele.
Näistä on nyt kuitenkin tullut aikamoisia hittituotteita ketjuliikkeiden vaatevalikoimiin.

Kaikki housut H&M. Farkkuja, shortseja, lisää farkkuja!
Kevääksi olisi kiva ostaa muutamat vaaleat pilifarkut, sekä väriruiskeeksi värikkäät farkut tai chinot.
Chinot on mulle aivan uusi tuttavuus, pitäähän niitä kokeilla!

Bianco, Dinsko, Spartoo, Brandos.. Mistähän vielä?
Kevääksi pitäis ostaa muutamat tennarit, koska ne kuluu käytössä, mutta ne on niin ihanan käytännöllisiä!
Kuuluu miun tyyliin. Eritoten hakusessa ois kunnon sneakerit,
pikkasen kestävämmät kengät nyt kevääksi.
Korkokenkiä ei saa unohtaa, voi apua! Nettikaupat pursuaa liikaa ihania kenkiä.
Onneksi ylppärikengät löytyi jo, ja juuri sen malliset kuin olin ajatellutkin :-)
Sitten kun vielä osaisi joku kaunis päivä kävellä jollain 12cm hulluilla korkokengillä..