Love is in the air

Lauantaina juhlittiin rakkaan Jonna serkkuni ja hänen miehensä Samin häitä. Jonna ja Sami menivät maistraatissa naimisiin kaksi vuotta sitten, mutta he halusivat kirkkosiunauksen ja oikeat hääjuhlat. Jonna sanoikin, että tämä päivä tuntuu vasta nyt oikealta naimisiinmenolta. Siunaus oli Kontiolahden kirkossa, ja jääjuhlat pidettiin Joensuun Teatteriravintolan lasiterassilla. Siunaustilaisuus oli hyvin kaunis ja herkkä, yleensä en itke edes häissä, mutta nyt oli kyllä pala kurkussa ja tunteet pinnassa. Pappi puhui kauniisti, häämarssi soi ja rakkautta oli ilmassa!

Teatteriravintolan lasiterassilla päästiin juhlimaan lisää. Oli häävalssia, puheita, pelejä ja minun ja siskoni laulamia rakkauslauluja. Harmitti kyllä ettei keretty vetämään Stellan Häävalssia! Juhlat oli kaiken kaikkiaan todella rennot, hauskat ja nuorekkaat, ihan hääparin näköiset. Loppuilta meni aivan hujauksessa, juhlissa oli myös DJ, ja loppuillasta saimme nauttiakin tanssimusiikista. Tanssilattia oli tupaten täynnä sukua niin morsiamen, kuin sulhasenkin puolelta!

Erityisen iloiseksi tulin siitä, että sain nähdä serkkujani. Miulla on serkkuja yhteensä 23, ja suurimman osan kanssa on tullut pidettyä yhteyttä aktiivisesti. En ollut kuitenkaan nähnyt Kuusankoskella asuvaa serkkupoikaani kolmeen-neljään vuoteen, ja yhteydenpitokin oli todella harvakseltaan käytyjä Facebook-keskusteluja. Oli hyvin hämmentävää huomata, miten yhdessä illassa voi kiriä kiinni monta vuotta. Illan viimeisen hitaan tullessa istuttiin serkkupojan kanssa alas ja naureskeltiin sitä, kuinka säälittävältä varmaan näytettiin kaikkien niiden parien keskellä. Se sitten reippaana poikana sano että "no kyllähän myö serkutki voidaan tanssia keskenämme!" Ja valssattiin sitten Johanna Kurkelan Rakkauslaulun tahtiin :-)

Jatkoille mentiin sitten Sokos Hotel Kimmeliin ja yökerho Nightiin jorailemaan jalat puhki. Kotia matkattiin Kuusankosken serkun kanssa taksilla, heitettiin heipat ja luvattiin pitää yhteyttä. Suuniteltiin myös isän puolen suvun serkkujen kanssa, että pidettäisiin serkustapaaminen tässä lähikuukausina. Toivottavasti tämä onnistuu!

Unohdin ottaa kirkkoon kameran mukaan, mutta itse hääjuhlassa räpsin muutamia kuvia, joita saattekin ihastella tässä ja nyt :-)

Strange dream

Näin HYVIN ihanaa unta, jossa pääsin jostain kumman syystä juttusille Adam Levinen (aka. Maroon5-yhtyeen laulajan) kanssa. Innoissani hypetin Adamille että RAKASTAN Maroon5:ä ja ettei niillä oo yhtään huonoa biisiä. Ei. Yhtä. Ainutta. Huonoa. Biisiä.

Olin tosissani, myös näin hereillä.

ps. tässä se mies on. lovely, isn't he?

Bros before hoes

Ystävät, kaverit, tää on omistettu teille.

Miulla on aina ollu tosi laaja kaveripiiri ja sieltä joukosta löytyy niitä todellisiä helmiä, joita ystäviksikin kutsutaan. Miulla on ne tietyt ystävät, joille uskon kaikki asiat aina varpaanvälissä olevan nukan väristä lähtien. Ystävät on miulle todellinen elämän suola. On ihana tietää, että olipahan tilanne mikä tahansa, aina on joku jolle soittaa. Näitä ihmisiä löytyy niin tytöistä kuin pojistakin. Mie rakastan kaikkia miun kavereita ihan älyttömästi, tasapuolisesti. Oon yrittäny sitä myös parhaani mukaan näyttää, mutta toivottavasti tämä postaus nyt viimeistään näyttää kaikille miun välittämisen määrän. Nostan tässä tärkeimmät tyypit esille, sillä nämä ihmiset ovat niitä ykkösihmisiä miun elämässä :-)

Raila

Raila on ainut yläastekaveri, jonka kanssa oon peruskoulun jälkeen pitänyt tiiviisti yhteyttä. Tutustuttiin Railan kanssa siis yläasteella, paremmin kavereiksi tultiin riparilla vuonna 2008. Siitä lähtien ollaan pidetty tiiviisti yhtä. Lukio on tietenkin ihmisen parasta, ja myös kiireisintä aikaa, ja se on ikävästi näkynyt siinä, miten paljon ollaan vietetty aikaa. Vaikka ei nähtäskään hirveen usein, aina meillä on hauskaa, ja aina molemmilla on uusia juttuja kerrottavana. Raila on sellanen ihminen, johon voin luottaa ihan täysillä. Tästä tytöstä en luopuisi kyllä kirveelläkään. Ymmärretään toisiamme ihan täydellisesti (ainakin suurimman osan ajasta), ja lempeämpää ihmistä saa etsiä. Raila on semmonen ihanan pehmeä lelunalle, jota saa rutistaa kun on paha mieli. Plussaa siinä on, että Raila rutistaa takasin. Ollaan jaettu yhdessä ihanat yläasteen murrosikäpaskat, minkä varmaan voitte huomata näistä ihanista, angstisista emokuvista alapuolella. Yläasteen poikatyttöemorockareista on yhdessä kasvanu aikamoisia leidejä! Kesällä räjähtää, kun nää tytöt lähtee kattomaan Mötley Crüeta Helsinkiin!

 
Linda ja Laura

Lukion alku oli suomeksi sanottuna ihan helvetin pelottavaa aikaa. Mie vaihdoin koulua "maalta" kaupunkiin ja kaikki vanhat kaverit jäi joko Kontiolahdelle tai vaihtovat muuten vaan koulua. Lukioon miulle ei tullu kuin muutama kaveri, mutta tiesin jo, että kaveriporukat tulee vaihtumaan. Railakin oli ihan eri koulussa, ja pistikin vähän miettimään, kenelle mie nyt voin kesken koulupäivän kertoa miun huolia? Tuntu pelottavalta ja toisaalta helpottavalta alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Kukaan ei kaupungissa arvostellu minnuu sen perusteella, mimmonen olin tai mitä tein yläasteella. Onneksi bongasin nämä kaksi L:ää miun kelkkaan, ja hyvin oon kyllä kaverini kieltämättä valinnu! :-) Lukio on ihmisen parasta aikaa, ja nää tytöt on ollu kyllä suuressa osassa sitä tehdessä.

Lindan löysin musahommien kautta. Koulussa on pyöriny kuoroa, bändijuttuja ties mitä, ja miusta tuli pikkuhiljaa ystäviä tän laulavan pianistin, nyt myös alottelevan kitaristin kanssa. Mie vähän luulen, että meistä tulee vielä joku kuuluisa tyttöduo, sen verran hyvin tuo kitaransoitto ja kaksäänisesti laulaminen meiltä sujuu! Joskus muinoin oli niin, että mie neuvoin Lindaa kaiken maailman poikaongelmissa, ja myöhemmin kävi niin että osat vaihtu toisin päin. Lindaa vois nimittää semmoseks henkilökohtaseks, lähes kellonympäri tavattavissa olevaan terapeuttiin, joka on samalla paras ystävä. Lindan sanaan voi luottaa, ja se myös vaikenee kuin muuri kaikista salaisuuksista ja tyttöjen höpötyksistä.Vaikka Linda onkin hento ja pieni tyttö, se on vakaa kuin kivi, kun puhutaan meidän ystävyydestä. Koskaan ei oo tarvinnu pettyä toiseen. Rakkaus tätä ihmistä kohtaan on kyllä ihan mahdottoman kokoinen.<3

Laura ei ihan sieltä musiikkihyllyltä tarttunu mukaan, en kyllä edes oo varma miten myö alettiin ystävystyä. Luulen, että koulun tiiviillä kahvioyhteisöllä on jotain tekemistä tän kanssa. Laura on niin Laura!<3 Jotkut ehkä tykkää haukkua lauraa tyhmäksi blondiksi, mutta mie sanon että kaikki ne haukkujat on tyhmiä brunetteja, punapäitä, blondeja ja nutipäitä. Tyhmää ihmistä en tässä henkilössä näekään! Laura on kaikesta höntsäilyistään huolimatta niin pirun fiksu ihminen, että toista saa ettiä. Tän ihmisen kanssa on jaettu kaikki elämänhuolet kuin festariteltatkin. Kahdestaan täydennetään aika hyvin toisiamme - mie tykkään olla vähän semmonen stressihiiri, ja Laura osaa rauhottaa minnuu. Mie taas autan jonkin verran Lauraa semmosessa rationaalisessa ja järkevässä ajattelussa, eli mitä tästä voi päätellä - kahdestaan ei voi mennä huonosti! :-D Lauralla on sitäpaitsi maailman söpöin koirakin, ei siitä pääse mihinkään! Parempaa lenkkikamua saa etsiä<3

Myö ei onneks olla mikään Pipa, Papu ja Poppana tai  Charlien enkelit, myö ollaan Ihan vaan Laura, Marika ja Linda. Nää kaks tyttöä on tiivis paketti tyttöjen välistä luottamusta, ystävärakkautta ja hauskoja hetkiä. Elämäni rakkaimmat blondit! Ollaan kaikki siirrytty nyt tyttöjen kauneimmasta 17 vuoden iästä tänne 18 ikävuoden puolelle, ja tästä onkin hyvä rueta rumentumaan yhdessä.

Ja pojat!

Voi pojat miten mie rakastan miun kaveripoikia! Mie oon sisimmiltäni aina kuitenkin ollu vähän poika, ja näitä parempia sällejä saa kyllä lähteä etsimään! Provinssi 2011 oli kyllä ehkä huipuin reissu, ja mikäs sen parempaa kuin hyvä matkaseura, mukaanlukien myös nuo ylemmän kuvan tyttäret. Sillon kun "akkojen hölötys" alkaa ottamaan nuppiin niin on kivaa lätkiä poikien kanssa korttia tai lähteä pelaamaan biljardia, piereskellä ja heittää karskeja juttuja. No okei, ne piereskelyt voi unohtaa. Mutta hurtti huumori ja miesmäinen ymmärrys tyttöä kohtaan on se, mikä näiden poikien osalta tekee miun päivistä aina vaan hauskempia. Kiitos<3

Näin vikan lukiovuoden aikana mie oon ruennu arvostamaan ystäviä entistä enemmän. On hiukan stressaavaa, kun kirjotukset lähestyy, koulu loppuu, ja pitäis suunnitella tulevaisuutta. Tunnen olevani semmosessa elämän taitekohdassa jälleen. Ajatus siitä, että lähdetään kaikki eri teille pelottaa tosi paljon.Onneksi kuitenkaan muistot ja kuvat ei häviä minnekään. Pahan päivän tullen ne on mukava kaivella esille, ja muistella, mitä kaikkea sitä on tullu tehtyä niin hyvässä kuin pahassa. :-)

Jos harmistelit sitä, ettet itse ollut täällä, tämä osio on sinulle: Tiedä, että oot miulle tärkeä. Tiedä myös se, että voit aina laittaa viestiä, soittaa tai napata kaupungilla hihasta. Tiedä se, että mie aattelen sinnuu lämmöllä, vaikket tällä sivulla nyt kuvin ja sanoin juuri suoranaisesti esiinny.

Haluan jo tältä osin kiittää kaikkia kavereita lukioajasta, ja sitä edeltäneestä ajasta. Ilman teitä miusta ei ois tullu tämmöstä, kuin mie oon nyt. Työ kaikki ootte opettanu miulle tosi paljon asioita elämästä ja ihmissuhteista.

Ai että kuinka mie kuvailisin miun ystäväporukkaa? Sanottasko, että "semmonen perus".

I rest my case. Pusuja.

ps. en ymmärrä miks tuo fontti pienentyi, anteeksi tämä.

Christmas tingles

Pikkuhiljaa alkaa joulufiilis kutittelemaan mahanpohjassa, enää kaksi yötä! :-) Kaikki lahjat on jo hommattu, enää pitäs aikasemmin leivottuja pipareita koristella ja pistää asianomaisille pakettiin.

Tässä seuraavassa postauksessa ei mitä luultavimmin oo yhtään järjen hiventä, mutta kuvia tulee senkin edestä! Kaikkee kivaa on tapahtunu tässä muutaman päivän aikana, ettei sovi valittaa kyllä mistään!

1. Abihupparit tuli piiiiiiitkän odotuksen jälkeen ja sain jopa vaadittua firmalta kaikille abeille korvauksia tästä myöhästymisestä, go mie!

2. Aikaiset alennusmyynnit ja kirppari tarjos miulle pari mukavaa villasta vaatekappaletta.

3+4.. Koristeltiin Tonyn kanssa niiden joulukuusi! Tuli hieno, vaikka hienoisia erimielisyyksiä koristeiden ja kuusen kynttilöiden järjestyksestä oli. Leikin hiukan kuvanmuokkausohjelmalla. Hieman.

5. Abipoikakalenterit tuli. Ah. Henkilökohtanen suosikkini, johtuneeko lie siitä että marraskuun herra oli ainut joka uskaltautui esittäytymään "ilman" housuja.

Joko siellä päässä alkaa olla jouluvalmistelut kondiksessa? Meillä koristellaan huomenna kuusi, siskontyttö Siiri 2v pääsee myös osalliseksi tästä ilakoinnista. Toivottavasti ei tuu kiistaa koristeista, murr..

For Christmas perhaps?

Jos mie en sitä vauvaa mistään saa, niin mie tahon sitte koiran. Jonkun pitäs varmaan hommata miulle kohta talutushihna, etten varasta viattomien ohikulkijoiden ylisöpöjä koiria. Koiranpennuista alkaa tulla kohta yhtä suuri pahe kun irtokarkeista!

Aww............ Isona mie sitte ostan mopsin!

And she's tired

Argh, viikonloppusin aikaseen herääminen ottaa niin paljon voimille! Mutta itsepähän päätin sinne evy-kurssille mennä, ei maha mittää. Onneks siitä on se hyöty, että osaan vastasuudessa ehkä pelastaa ihmisiä tarpeen tullen. :-D Viikonloppu meni tosiaan aika nopeasti, lauantaina ja tänään kurssia oli 8.30-16.30 ja 8.30-14.30. Pitkiä päiviä opiskella noin monta tuntia ihan putkeen tunnin ruokatauon kanssa. Harmittaa hiukan, etten kerennyt Tonynkaan kanssa oikein tehdä mitään mukavaa, kun illalla väsytti niin paljon, ettei oikein jaksanut eväänsä liikauttaa. Ensi viikonloppuna onneksi on kurssin lopputentti ja then it's over for good :-)

Tänään näin pitkästä aikaa rakasta ystävääni Railaa. Tarkoituksena oli mennä ottamaan kuvia järjestelmäkameran kanssa ulkosalle, mutta jostain kumman syystä (?) ulkona oli pimeää suurin piirtein jo klo 15, joten koko kuvaussessio meni lähinnä nauraessa miun kännisen näköisille kuville, kun salaman takia joutui siristelemään silmiä. Haha, laitan kuvamateriaalia, kun saan sitä omiin käsiini!

Huomasin ilokseni, että Railan huomassa oli tämä kyseinen laite:

Joten olihan sitä pakko päästä kokeilemaan! Testi oli hyvin pikainen, ja kiharat sen mukaiset, joten lopputuloksesta en ottanut kunnollista kuvaa. Jos näihin kiharoihin käyttäisi aikaa, oikeita muotoilutuotteita ja pienempiä hiusosioita, lopputulos näyttäisi varmasti paremmalta. Nyt kiharat olivat lähinnä surffitukkaan verrattavat rennot laineet, mutta tykkäsin kyllä! Ainut miinus, että laitetta ei voi pitää kovinkaan kauaa paikoillaan yhdessä kohtaa, sillä kuuma ilma alkaa polttaa päänahkaa. Laitteessa on kyllä säätövaraa lämmön suhteen.

Lauantaina oli pyhäinpäivä, toisin sanoen vainajien muistoäivä, ja asianmukaisesti kävimme rakkaidemme haudoilla muistamassa heitä. Kävimme ensin miun sukulaisten haudoilla. Kävin tervehtimässä kynttiöin enoani, serkkuani, vaariani ja ukkiani. Sen jälkeen kävimme myös Tonyn mummin, enon ja tädin haudoilla. Oli ilo nähdä, miten monet ihmiset muistavat kuolleita läheisiään päivänä, jolloin hautuumaat ovat yhtä kynttilämertä. Tosi pysäyttävä ja liikuttava näky. Kylmästä säästä huolimatta sydäntä lämmitti.

Miulle hautuumaalla käynti on aina henkisesti raskasta. Äiti oli ilmeisesti pyhäinpäivän kunniaksi ottanut esille valokuva-albumin, jonne oli koottu kuvia serkustani ja enostani heidän elämiensä varrelta, sekä heidän hautajaisistaan. Vaikka serkkuni ja enoni kuolemasta on jo kulunut jonkin aikaa, kuvien katselu alkoi itkettämään. Serkkuni menehtyi 6 vuotta sitten 21-vuotiaana liikenneonnettomuudessa, ja hänen isänsä, minun enoni aika piakkoin tasan 3 vuotta sitten 48-vuotiaana sairaalan tekemään hoitovirheeseen. Olen niin surullinen. Kaikki sukulaiseni ovat aina olleet minulle erityisen rakkaita, ja nämä menetykset tuntuvat jotenkin erityisen pahalta. Vaarini kuollessa olin vasta reilun 1 vuoden ikäinen, joten en muista hänestä mitään ja suru ein kumpua samalla tavalla, kuin näissä tapauksissa, joissa olen ollut kyllin vanha muistamaan nämä ihmiset ja sen, kuinka he ovat vaikuttaneet elämääni. Olen surullinen myös siitä, etten kerennyt oppia tuntemaan vaariani. Kaikki asiat, joita hänestä olen kuullut, ovat olleet positiivisia. Hän oli kuulema varsinainen vitisiniekka, rakastava aviomies, isä, ja ennen kaikkea iloinen ja ylpeä isoisä. Mummoni kertomusten perusteella hän oli viimeisinä päivinäänkin leikkinyt kanssani, pitänyt minua sylissä ja ollut hyvin iloinen.

Kyllä, olen vieläkin todella katkera näistä ikävistä tapahtumista, mutta olen oppinut elämään asian kanssa. Vaikka nämä rakkaat ihmiset on poistuneet miun elämästä, muistot onneksi säilyvät, eikä niitä voi kukaan viedä miulta.

Käy enkeli vieressäs taivaan rantaan,

on kulkusi kevyttä,  jalkasi kantaa.

Et suruja tunne taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.

Sinä elät myöskin keskellämme,

koska säilyt aina sydämissämme.

Hyvää yötä kaikille lukijoille, toivottavasti tekin olette tänä viikonloppuna muistaneet rakkaitanne.

Ikävästä

Music from 500 days of summer - Art gallery

The Last Goodnight - Pictures of you

Racoon - Love you more

Ikävä on sekä kamala, että ihana tunne. On hirveää jäädä siihen kurkkua ja sydäntä puristavaan olotilaan, kun toinen joutuu lähtemään luotasi pois, tai on jossain tavoittamattomissasi vielä jonkin aikaa. Toisaalta on ihanaa, että on joku, jotka oikeasti ikävöidä koko sydämensä pohjasta.

Nää yksinäiset inttilesken viikonloput alkaa jotenkin painamaan päälle. Joka kerta kun toinen joutuu palvelukseen lähtemään, irtipäästäminen tuntuu vaan entistä vaikeemmalta, vaikka yli puolenvälin ollaan jo. Tänäänkin se itku sitten tuli. Syytän sitä, että Tonyn komppania on toisen kerran tämän kuun puolella viikonlopun kiinni kasrmilla (=seuraavan kerran nähdään toisemme 12pv:n päästä) . En yleensä vingu tästä intistä, mutta tämän ja toissaviikkoisen viikonlopun vuoksi itku on ollut aika herkässä. Kiitos myös sille inttisankarille, jonka takia jääkärikomppanian iltavapaat katos sen siliän tien.

Se, ettei saa katsekontaktia, saakka kosketusta toiseen melkein kahteen viikkoon, on yhtä kidutusta. On kiva vaan olla vierekkäin ja höpötellä niitä näitä, hymyillä ja huomata toisen vastaavan siihen hymyyn. Mie tiesin, että kyllä tää intti tulee koettelemaan, mutta se on myös hyvä asia. Tässähän se suhteen laatu testataan. On ihanaa kaivata, ja iloita sen jälkeen siitä, että saa toisen jälleen luokseen suukoteltavaksi. Tiettyyn pisteeseen asti on ihan hyvä olla vähän läheisriipppuvainen.

Kiitän kuitenkin itseäni siitä, että osaan ottaa siitä meidän yhteisestä ajasta kaiken irti, enkä murehdi sitä, että toinen lähtee kohta takaisin suorittamaan sitä tehtävää, joka hänelle on annettu. Se ikävä tulee vasta lähdön hetkellä, ei niinkään lähdön jälkeen. Nyt jouduin jäädä katsomaan Tonyn kengät sylissä, kun auton takavalot katosivat jonnekin mutkan tuolle puolen. Sillon kurkkua kyllä kuristi.

Rakastan ikävöidä, ikävöin rakastamista. Tää on tätä naisen elämää, ja sen kestää kun asennoituu asioihin oikeella tavalla.

Wake me up when September ends

Tuli jostain syystä Green Dayn otsikon biisi mieleen. Tykkään siitä ihan mielettömästi, vois ottaa kyllä kuunteluun heti seuraavaksi.

Viikonloppu meni sään merkeissä hyvin mielenkiintosesti, muun muassa lauantaina viidentoista minuutin sisään mahtui auringonpaistetta, rankkasadetta, aurinkoa sateella höystettynä, aurinkoa täydeltä taivaalta ja loppupeleissä kaatosadetta rakeilla maustettuna. Voi tätä Suomen säätä!

Säästä huolimatta oli kiva viikonloppu, perjantaina käytiin istumassa Tonyn ja kavereiden kanssa baarissa, lauantaina kävin moikkaamassa vpk kavereita Polvijärvellä ja illalla katsottiin leffaa kaveriporukalla. Tämä päivä meni semi-pitkään nukkuessa, lenkkeillessä ja valokuvaillessa. Kuvasaalis oli ihan kiitettävä. Sääkin suosi, joten oli ihan mukava vetää reilu tunnin kävelylenkki ympäri Joensuuta. :-) Tänään pitäis vielä kertailla äikän yo esseekokeen vastausvinkkejä, sillä huomenna ois toinen osa äikästä edessä. Hyrr.. No, enää sen jälkeen terveystieto ja syksyn kirjotukset on paketissa! Sitten voi taas hetken aikaa hengittää rauhassa.

Saattaa olla pitkät kaks viikkoa, kun armas lähtee mettäleirille sotimaan ilman puhelinta ja on vielä kaiken lisäksi ens viikonlopun kasarmilla, eikä pääse lomille. Ois ollu kiva juhlistaa jotenkin syksyn kirjotusten loppumista kahdestaan, mutta ehkä nyt on hyvä tilaisuus lukea koeviikon kokeisiin.<3

Tai sitten nähdä kavereita?

Things wouldn't be the same without you

ps. muutamia haastetehtävän kuvia on jo napsittu, joten edistystä tapahtuu koko ajan. :-) Seuraavaksi toivottavasti saan postailtua muutamia viime viikkojen kirpparilöytöjä!