Exitus

Arvaamaton on tuo ihmiselämän kulku. Olen tällä hetkellä työharjoittelussa, toinen viikko on käynnissä. Tänään jouduin ensimmäistä kertaa hoitaja"urani" kohtaamisiin kuoleman kanssa. Eräs potilas siirtyi tänään vihreämmille laitumille oltuaan jo pidemmän aikaa sairaana. Hän lähti rauhassa, ja pääsi irti vaivoistaan. Veti vaan miut aika hiljaiseksi, ja loppuilta onkin mennyt hieman itkuisesti ja elämän kiertokulkua miettiessä.

Se olo, kun poistut huoneesta  hakemaan hoitotarvikkeita, menet takaisin parin minuutin kuluttua ja huomaat katsovasi ihmistä, jonka sielu on jatkanut matkaansa, on todella hurja. Tuntui siltä, kuin kaikki voimat ois hävinny kehosta. Kävin kuitenkin hoitamassa kyseistä potilasta päivittäin useamman kerran.

Olen rohkaissut itseäni sillä, että tapaus ei tule olemaan viimeiseni. Kuolema on yksi hoitoalan huonoista puolista, ja siihen tottuu ajan kanssa. Toisilla prosessi on hitaampaa, toisilla nopeampaa. Ajattelen myös, että olen yhdessä muiden hoitajien kanssa antanut kyseiselle ihmiselle parasta mahdollista hoitoa, ja hänelle kivuttoman ja mahdollisimman hyvän olotilan ennen viimeistä matkaa. Olen tehnyt oman osuuteni hyvin.

Viimeiset puolitoista viikkoa ovat olleet hyvin opettavia ja silmiä avaavia. Joka päivä hämmästyn yhä uudelleen ja uudelleen. Kai tätäkin voi kutsua oppimiseksi?

Terveisin,
ihmeissään oleva ja hieman suru puserossa kohtapuoliin pehkuihin sikiöasentoon lelukoira kainalossa painuva opiskelijatyttönen.

Marika in confuseland

Elokuu - Perillä ennen pimeää

Olo on vähän kuin Liisalla ihmemaassa.

Pitää järkätä juhlia, valmistautua pääsykokeisiin miettimällä miks just mie oon hyvä sosiaali- ja terveysalalle ja vakuuttaa muut siitä että mie pärjäisin, urheilla, nähdä ystäviä, koota ittensä henkisesti ja iloita elämästä.

Koko viikko, tai no oikeastaan viime ja tämä viikko on menneet aikamoisessa tunnemyrskyssä. Mie odotan todella innolla tulevia ylioppilasjuhlia. Vihdoinkin saan juhlia yhtä elämäni suurimmasta saavutuksesta ja nauttia siitä juhlahetkestä kavereiden kanssa. Pääsen laulamaan miun ykköslaulupartnerin, eli Lindan kanssa juhlassa Scandinavian Music Grouppia ja ottaa ryhmänohjaajalta juonnon saattelemana lakin ja todistuksen käteeni, ja seisoa koko juhlasalin edessä ylpeänä itsestäni. Saan vaihtaa vapaalle.

Samalla käyn läpi myös ikäviä tunteita; luopumisen pelkoa tutusta koulusta ja sen antamasta turvasta, ahdistusta siitä tiedosta että meidän kaveriporukka lähtee minne lie opiskelemaan ja osa armeijaan, hermostuneisuutta pääsykokeista ja niihin valmistautumisesta ja vaikka mitä.

Päässä pyörii niin monta ihanaa ja inhottavaa asiaa, että tekis mieli vaan käpertyä hetkeks itkemään, mutta kyyneleitä ei vaan tule. Töiden jälkeisestä väsymyksestä johtuen iltaisin pienetkin asiat alkaa ärsyttää ja harmittaa. Niinkun just tällä hetkellä. On semmonen olo ettei oo taas osannu yhtä pientä asiaa tehdä oikein.

Todella hämmentävä tää tunnemyrsky mitä on joutunu kokemaan. Pelottaa vähän tuo lakitustilaisuus. En oikein tiedä vielä, pystynkö pitämään itseäni kasassa siellä. Mie oon eläny niin täysillä kaikella mahdollisella tapaa koko lukioajan, oon saanu Joensuun lyseon lukiossa niin paljon hyviä muistoja ja ystäviä, että ihan pahaa tekee.

Toisaalta odotan enemmän kuin innolla sitä uutta sivua, joka miun elämässä tulee kääntymään kesän jälkeen, mutta toisaalta tekis mieli vaan laittaa elämän kirjan kansi kiinni ja laittaa se takasin hyllyyn.

Me is sad, very sad

Haistattelusormi teki tepposet. Oli ikävä yllätys huomata autossa istuessa, mistä inhottava napsahduksen ääni oli peräisin. Miun työllä, vaivalla ja verisillä kyyneleillä kasvatettu kaunis kynsirivistö sai nytten vähän takapakkia. Mie vielä oon yrittäny huolellisesti varjella näitä, että saisin juhliin sitten siistit kynnet! Tarkoituksena oli ottaa pelkkä geelaus oman kynnen päälle, mutta ei se nyt taida onnistua, ellei tuo keskisormen kynsi tee jotain ihme spurttia.

Arrrgh ärsyttää! On kyllä elämäni ensimmäinen kerta, kun tuli semmonen "Siis iik voih eih kynsi katkes vedän ranteet auki"-olo :-D Ehkä tästä vielä noustaan!

Postauksen tärkeysaste oli kyllä täysi 10?

Appreciate every single day

kuva: weheartit.com

Myö ei voida kukaan ennustaa päiviämme etukäteen.

Koskaan ei voi tietää, mitä huominen päivä tuo tullessaan. 

Muistakaa elää elämäänne täysillä.

Eläkää jokainen päivä nauttien pienimmistäkin asioista.

Olkaa kiitollisia jokaisesta päivästä, joka teille annetaan.

Olkaa kiitollisia niistä rakkaista ihmisistä, jotka teidän elämään kuuluu.

Olkaa teille tärkeille ihmisille tukena.

Osoittakaa se, kuinka paljon välitätte heistä.

Syvimmät pahoitteluni ja iso voimahali eräälle henkilölle, joka on kokenut kovan menetyksen.

Back problems

kuva: http://weheartit.com/

Hei, täällä selkäkipuileva bloggaaja kirjottelee tuskissaan selkätukivyö kaverinaan.

Oon varmaan aikasemmin maininnu siitä, että miun selkä on vähän temppuillu? No, nyt sitä temppuilua on jatkunu jonkun kaks kuukautta, ja miulla alkaa loppua usko, toivo ja rakkaus. Kipu on todella vaihtelevaa; selkä saattaa olla kokonaisen viikon, tai enemmänkin ihan normaali, ja pystyn harrastamaan liikuntaa ja tekemään vaikka kärrinpyöriä halutessani. Sitten se kipukausi alkaa. Aamulla selkä on jäykkä, illalla kipu iskee kuin kirkkaalta taivaalta.

Tänään olin vetämässä vapaapalokunnan junnuharjoituksia tavalliseen tapaani. Istuttiin opetustilassa ja opetin junnuille vuorosyöttöjakoliittimen toimintaperiaatetta, kun yhtäkkiä koin tunnetilan, kuin joku olisi iskenyt puukolla alaselkään nikamien väliin ja pyörittänyt puukkoa pari kierrosta ympäri.

Menin IHAN pois toimeltani, en pystyny istumaan, en seisomaan ja pääsin hädintuskin lattialle makaamaan. Keskyty harjoitukset miun kohdalta aika mallikkaasti.

Huomenna soitan heti aamulla terveyskeskuspäivystyksen avautuessa tuohon lähiterveyskeskukseen. Mie haluun tietää mikä tätä selkää vaivaa. Ei miusta mitään ensihoitajaa ja kunnon juoksijaa tuo, jos tää selkä rajottaa elämistä näin paljon. Ihan toden teolla ärsyttää, ja välillä ihan itkettääkki!

Toivottavasti teille muille kuuluu hyvää!

My little baby has fallen asleep

Miun Fujitsi siementäjä tais sanoa ittensä irti. Kone menee päälle, mutta näyttö pysyy mustana. Kyllä, kaikki johdot on ollu täydellisen hyvin koneessa kiinni. Meni kesken käytön pimeäks. Liekkö näytönohjain tai taustavalo mennyt rikki, tiedä häntä :-(

RIP nörttäilyhetket.

Guide me home

Olenko yksin?

When you get what you want, but not what you need

When you feel so tired, but you can't sleep

And the tears come streaming down your face

But if you never try you'll never know

Just what you're worth

kuvat: we<3it

Good morning darkness

Okei, miulla on ongelmia tänhetkisen vuodenajan tuoman valonpuutteen takia. Eihän tuo syksy ollu vielä mitään, mutta kun mie herään, on pimeetä, lähen kouluun, on pimeetä, lähen koulusta kotia, on pimeetä. Saatan nukkua jopa 8-9 tunnin yöunia, mutta silti aamulla väsyttää. En tiiä johtuuko se siitä, että meen tavallisesti vasta klo 12 aikaan nukkumaan, vai missä mättää. Viikonloppusin meen yleensä saatan mennä klo 22 jo nukkumaan, kun on niin loppuunpalanut olo.

Mutta karu tosiasia on se, että tää talviajan pimeys on miulle niin hiton vaikeeta aikaa. Aamusin väsyttää ihan älyttömästi, ja koko ajan keho on semmosessa puolitehosessa tilassa. Rupesin nyt ottamaan Sanasol-monivitamiiniainetta 10ml joka aamu, saa nähdä vaikuttaako se sitten pidemmän ajan kuluessa. Pitää rueta tarttumaan sitten kovempiin aseisiin, eli D-vitamiinitabletteihin jos tämä ei auta. Harmittaa vaan, kun koko ajan väsyttää, ja oon aika usein huonolla tuulella. Ois vaan kiva olla voittopuoleisesti iloinen ja hyvällä tuulella.

Pientä piristystä toi tuo viikonlopun aikana maahan satanut lumi, joka jo hetkittäin näytti pysyvältä. No, tänä aamuna se kaikki on sulanu viimeistäkin pientä kinosta myöten pois. Lumi tuo niin paljon valoa, vaikka oiskin ihan pilkkopimeetä. Silloin pimeäkään ei pelota niin hirveesti. Eniten rakastan sitä kenkien alla kuuluvaa narinaa, kun tepastelee lumella. Toivottavasti nyt sitä lunta  tulis kerralla ihan kunnolla ja pysyvästi!

Onneks nyt joulun tulo antaa jotain valoa iltoihin. On kiva selailla erilaisia mainoslehtiä, jotka pursuaa joulujuttuja. Oon ruennu jo hamstraamaan askartelujuttujakin! Leikkelin joskus vuonna 2009 meille tulleista joulukorteista miun mielestä parhaimmat palat pois, ja aion käyttää niitä omien joulukorttieni askartelussa. Tänä jouluna päätin, että yritän välttää tavallista kulutusjoulua, eli teen mahdollisimman paljon lahjoja ja kortteja itse. Ei se välttämättä tarkoita, että rahan käytön määrä olisi pienempi esim. edellisvuoteen verrattuna, mutta tuntuu että nää itsetehdyt lahjat on enemmän rakkaudella annettuja, kun kaupaasta valmiina ostetut. :-) Ite en kyllä pistäs pahakseni, jos saisin jonkun kirkasvalolampun joululahjaks suoraan kaupan hyllyltä, jos se tähän nuutuneeseen olotilaan auttas yhtään!

Miulle tuo piristystä ainakin liikunta, varsinkin ulkoilmassa. Sillon ilalla nukuttaa paremmin ja seuraava päiväkin alkaa huomattavasti paremmin. Käykää siis yksinänne, koiran tai äidin kanssa lenkillä, juoksemassa, uimassa, kuntosalissa tms. ja voin taata että olo on paljon virkeempi. Miulla on ollu nyt niin sikana koulujuttuja koko alkuviikon, ettei tälle viikolle oo siunaantunu yhtään hetkeä ulkoilulle. Jos sitä tänään yrittäisi uudestaan :-)

Mukavaa torstaita kaikille, kohtahan tuo viikonloppu on ja sitten saa taas levätä! Ihanaa päivänjatkoa!

ps. oon yrittänyt ladata sitä videopostauksen yritys 2. vimeoon ja youtubeen varmaan satatuhatta kertaa mutta aina tulee "error error error errror". Raah :-D

Metsän laidalla puut huojuu tuulessa

Viikonloppu tuntuu nyt jälkeenpäin todella raskaalta. Miun elämä koki kolahduksen, kun miun rakas ystävä, meidän koira jouduttiin lauantaina päästämään vihreämmille niityille. Joka paikkaan koskee vaan niin pirusti, enkä oikein tiiä miten päin pitäs olla. Eilen nyt sai jotain muuta ajateltavaa, kun mentiin yöksi Tonyn äidin luokse, mutta heti kun tuli kotiin, todellisuus iski vasten naamaa. Tuntuu vaan niin pahalta.

Petun tulopäivä<3

Nämä pojut on ollu kämppiksiä jo useamman vuoden, ja säälittääkin tämä oikeanpuoleinen nuorempi koira, kun se jää nyt asumaan koppiinsa ihan yksin.

"kämppikset"

Vaikka tällä hetkellä ei ehkä osaa katsoa nenäänsä pidemmälle, elämä jatkuu. Jotkut ehkä ajattelevat, ettei eläimen menetys nyt NIIN kamalaa voi olla, niin kyllä se on. Jos et omista lemmikkiä, ja olet tuota mieltä, hanki itsellesi lemmikki, elä sen kanssa, leiki sen kanssa, pidä siitä hyvää huolta ja menetä se, niin tiedät miltä minusta tuntuu. Koirasta, niin kuin kaikista muistakin eläimistä tulee osa perhettä, osa jokapäiväistä elämää. Kaikki meidän koirat on miulle kuin sydänystäviä, ja jokaisesta irti päästäminen tuntuu aina yhtä pahalta.

Koirani takajalat siis halvaantuivat perjantai-iltana. Voimaa niihin ei tullut enää mistään, ja eläinlääkäri totesi että oli kyse synnynnäisestä selkärangan viasta. Sekin tieto tuli niin äkkiä, kun Petu vielä perjantaipäivänä pomppi ja oli oma eloisa itsensä. Lohduttavaa on kuitenkin se, ettei sen tarvitse elää kurjaa elämää ilman toimivia takakäpäliä. Eläimen omistaja osoittaa todellista välittämistä ja rakkautta sillä, että antaa lemmikin mennä jottei sen tarvitse tuntea kipua. Näin mie yritän itseäni lohduttaa, ja ajatella että toisella on hyvä olla.

Elämä ehkä pysähtyy, mutta vain hetkellisesti. Ehkä jo huomenna jaksan hymyillä. Nuku rauhassa kulta.

Syttyi taivaalle uusi tähti,koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.

Nyt saat juosta lailla tuulenvihreillä niityillä ajattomuuden.

Tuskaa, kipua, surua ole ei,uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.

Hyvää matkaa pikkuinen,täällä sinua ajattelen. ♥