Sivut

24. marraskuuta 2011

Good morning darkness


Okei, miulla on ongelmia tänhetkisen vuodenajan tuoman valonpuutteen takia. Eihän tuo syksy ollu vielä mitään, mutta kun mie herään, on pimeetä, lähen kouluun, on pimeetä, lähen koulusta kotia, on pimeetä. Saatan nukkua jopa 8-9 tunnin yöunia, mutta silti aamulla väsyttää. En tiiä johtuuko se siitä, että meen tavallisesti vasta klo 12 aikaan nukkumaan, vai missä mättää. Viikonloppusin meen yleensä saatan mennä klo 22 jo nukkumaan, kun on niin loppuunpalanut olo.

Mutta karu tosiasia on se, että tää talviajan pimeys on miulle niin hiton vaikeeta aikaa. Aamusin väsyttää ihan älyttömästi, ja koko ajan keho on semmosessa puolitehosessa tilassa. Rupesin nyt ottamaan Sanasol-monivitamiiniainetta 10ml joka aamu, saa nähdä vaikuttaako se sitten pidemmän ajan kuluessa. Pitää rueta tarttumaan sitten kovempiin aseisiin, eli D-vitamiinitabletteihin jos tämä ei auta. Harmittaa vaan, kun koko ajan väsyttää, ja oon aika usein huonolla tuulella. Ois vaan kiva olla voittopuoleisesti iloinen ja hyvällä tuulella.

Pientä piristystä toi tuo viikonlopun aikana maahan satanut lumi, joka jo hetkittäin näytti pysyvältä. No, tänä aamuna se kaikki on sulanu viimeistäkin pientä kinosta myöten pois. Lumi tuo niin paljon valoa, vaikka oiskin ihan pilkkopimeetä. Silloin pimeäkään ei pelota niin hirveesti. Eniten rakastan sitä kenkien alla kuuluvaa narinaa, kun tepastelee lumella. Toivottavasti nyt sitä lunta  tulis kerralla ihan kunnolla ja pysyvästi!

Onneks nyt joulun tulo antaa jotain valoa iltoihin. On kiva selailla erilaisia mainoslehtiä, jotka pursuaa joulujuttuja. Oon ruennu jo hamstraamaan askartelujuttujakin! Leikkelin joskus vuonna 2009 meille tulleista joulukorteista miun mielestä parhaimmat palat pois, ja aion käyttää niitä omien joulukorttieni askartelussa. Tänä jouluna päätin, että yritän välttää tavallista kulutusjoulua, eli teen mahdollisimman paljon lahjoja ja kortteja itse. Ei se välttämättä tarkoita, että rahan käytön määrä olisi pienempi esim. edellisvuoteen verrattuna, mutta tuntuu että nää itsetehdyt lahjat on enemmän rakkaudella annettuja, kun kaupaasta valmiina ostetut. :-) Ite en kyllä pistäs pahakseni, jos saisin jonkun kirkasvalolampun joululahjaks suoraan kaupan hyllyltä, jos se tähän nuutuneeseen olotilaan auttas yhtään!

Miulle tuo piristystä ainakin liikunta, varsinkin ulkoilmassa. Sillon ilalla nukuttaa paremmin ja seuraava päiväkin alkaa huomattavasti paremmin. Käykää siis yksinänne, koiran tai äidin kanssa lenkillä, juoksemassa, uimassa, kuntosalissa tms. ja voin taata että olo on paljon virkeempi. Miulla on ollu nyt niin sikana koulujuttuja koko alkuviikon, ettei tälle viikolle oo siunaantunu yhtään hetkeä ulkoilulle. Jos sitä tänään yrittäisi uudestaan :-)

Mukavaa torstaita kaikille, kohtahan tuo viikonloppu on ja sitten saa taas levätä! Ihanaa päivänjatkoa!

ps. oon yrittänyt ladata sitä videopostauksen yritys 2. vimeoon ja youtubeen varmaan satatuhatta kertaa mutta aina tulee "error error error errror". Raah :-D

2 kommenttia:

  1. Oi että, piristi mukavasti sairastelupäivää tuo! Itellä ihan sama juttu että patterit lopussa jo aika pahasti vaikka talvi oo vielä tullukkaa.. Blogis on aivan ihana!:)

    VastaaPoista
  2. Roosa, hyvä jos piristi! Ite yrittää aina "imeä" piristeitä joka suunnalta, kun tuppaa aina väsyttämään tämmöstinä päivinä :) Koitahan parantua, näkyilään koulussa! ;)

    VastaaPoista