Marika in confuseland

Elokuu - Perillä ennen pimeää

Olo on vähän kuin Liisalla ihmemaassa.

Pitää järkätä juhlia, valmistautua pääsykokeisiin miettimällä miks just mie oon hyvä sosiaali- ja terveysalalle ja vakuuttaa muut siitä että mie pärjäisin, urheilla, nähdä ystäviä, koota ittensä henkisesti ja iloita elämästä.

Koko viikko, tai no oikeastaan viime ja tämä viikko on menneet aikamoisessa tunnemyrskyssä. Mie odotan todella innolla tulevia ylioppilasjuhlia. Vihdoinkin saan juhlia yhtä elämäni suurimmasta saavutuksesta ja nauttia siitä juhlahetkestä kavereiden kanssa. Pääsen laulamaan miun ykköslaulupartnerin, eli Lindan kanssa juhlassa Scandinavian Music Grouppia ja ottaa ryhmänohjaajalta juonnon saattelemana lakin ja todistuksen käteeni, ja seisoa koko juhlasalin edessä ylpeänä itsestäni. Saan vaihtaa vapaalle.

Samalla käyn läpi myös ikäviä tunteita; luopumisen pelkoa tutusta koulusta ja sen antamasta turvasta, ahdistusta siitä tiedosta että meidän kaveriporukka lähtee minne lie opiskelemaan ja osa armeijaan, hermostuneisuutta pääsykokeista ja niihin valmistautumisesta ja vaikka mitä.

Päässä pyörii niin monta ihanaa ja inhottavaa asiaa, että tekis mieli vaan käpertyä hetkeks itkemään, mutta kyyneleitä ei vaan tule. Töiden jälkeisestä väsymyksestä johtuen iltaisin pienetkin asiat alkaa ärsyttää ja harmittaa. Niinkun just tällä hetkellä. On semmonen olo ettei oo taas osannu yhtä pientä asiaa tehdä oikein.

Todella hämmentävä tää tunnemyrsky mitä on joutunu kokemaan. Pelottaa vähän tuo lakitustilaisuus. En oikein tiedä vielä, pystynkö pitämään itseäni kasassa siellä. Mie oon eläny niin täysillä kaikella mahdollisella tapaa koko lukioajan, oon saanu Joensuun lyseon lukiossa niin paljon hyviä muistoja ja ystäviä, että ihan pahaa tekee.

Toisaalta odotan enemmän kuin innolla sitä uutta sivua, joka miun elämässä tulee kääntymään kesän jälkeen, mutta toisaalta tekis mieli vaan laittaa elämän kirjan kansi kiinni ja laittaa se takasin hyllyyn.