Kävin tänään pitkästä aikaa yläasteella, halusin käydä moikkaamassa opettajia ja muutamia kavereita myös lukion puolella. Mentiin koululle yhdessä Railan kanssa. Miun entinen yläaste oli muutama vuos sitten remontin alla, ja se paikka näytti osikseen todella oudolta. Tilat oli suurentunu ja rakennelma hiukan muuttunu. Yläasteelaisilla oli just ruokkis menossa, ja käytiin ruokalassa moikkaamassa muutamia lukiossa olevia ystäviä. Käytiin myös tervehtimässä muutamia opettajia ja kertomassa kirjotuksista, ja jatko-opintosuunnitelmista. Sitten jäätiin välitunnin ajaksi keskenämme.
Siellä käytävillä kävellessä tuli jotenkin tosi outo olo. Kaikki se viha ja huonot muistot, mitä päässä oli kyseistä rakennusta kohtaan, haihtuihan kokonaan. Negatiiviset tunteet oli melkein kokonaan haudanneet kaikki ne hyvät muistot, mitä sain kyseisessä koulussa kokea. Tuli mieleen ne hetket, kun istuskeltiin käytävillä ennen tunnin alkua, tai musiikkiluokan edessä ennen musakerhoa.
Mie sain itselleni paljon uusia, rakkaita ystäviä yläasteella. Muun muassa juuri Raila. Kontiolahden nuorissa on muutenkin miulle paljon tärkeitä ihmisiä myös koulumaailman ulkopuolelta. Ripareilla ja varhaisnuortenleireillä isosena ja ohjaajana toimiessa on saanu tutustua myös itteänsä nuorempiin ihmisiin, joihin ei koulussa ois välttämättä ottanu mitään kontaktia. Se on hieno tunne, kun muutamien vuosien jälkeen löytää joitakin ihmisiä uudestaan elämäänsä. Ja on hieno huomata, miten nekään ei oo unohtanu minnuu.
En kadu yläasteesta yhtään mitään. Vaikka kaikkien ihmisten kanssa ei välttämättä tullutkaan loistavasti toimeen, on hyvät ja huonot kokemukset opettanu paljon. Vaikka murrosiän hormonihöyryt saatto sekottaa päätä välillä, on miusta kasvanu omasta mielestäni ihan hieno nainen. Oli mukava nähdä vanhoja opettajia, ja kertoa että on päässy elämässään eteenpäin, ja saavuttanu jotain. Onhan se varmaan entisistä opettajista kiva tietää, että he on jollain tavalla vaikuttaneet miun elämään sillon yläasteella.
Tuli tosi tunteellinen olo näin illan päätteeks. Tuli jotenki ikävä sitä varhaisnuoruutta ja "vastuutonta elämää", skootterikesiä ja semmosta lapsuuden loppuhuumaa. Kontiolahti on hieno mesta, enkä vaihtas yhtään hetkeä täällä olosta pois. Tätä paikkaa tulee kyllä ikävä, jos se muutto tulee syksyllä tapahtumaan.
Sinä joka tunnistat kuuluvasi kontiolahteen, olet käynyt saman yläasteen ja oot kuulunut tai kuulut miun elämään jollain tavalla, niin kiitos siitä. :-)
kuvat:weheartit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti