Rock the pole

Wau siis herranjumala en ois ikinä uskonu että joku urheilulaji voi olla noinkin hauskaa!

Kävin tänään ystäväni Lauran luona kylässä tarkoituksena vaihtaa kuulumisia ja vähän "rokata tankoa", ennenkuin toinen muuttaa Ouluun ja minä sinne Lappenrantaan. Ystäväni on käynyt Joensuussa Tanssikoulu Dreamissa tankotanssikursseilla, ja on sittemmin hommanut itselleen tangon kotiin. Eroten yleisimmistä tangoista, Lauralla on staattinen tanko, eli tanko itsessään ei pyöri. "Normaalisti", tai kuten minä olen ymmärtänyt, tanko pyörii, kun siinä pyörii.

Olipas hienosti selitetty :-D

Laura opetti mulle muutamia perusjuttuja, erilaisia spinnejä ja yhden istunnan. Aluks tehtiin jotain pikkupyörähdyksiä, joille on ilmeisesti jonkinlainen hienokin nimitys, mutta Laurakaan ei sitä muistanut. Ehkä hienoimmat asiat mitä osasin; kyynärvarsien varassa seisonta niin, että jalat tulee tankoa vasten, tangolla pääalaspäin roikkuminen (superduper!)
Voin kyllä kertoa, että tässä lajissa tulee kuuma, hiki, joka paikkaan koskee, mutta samalla se on niin hauskaa ettei malttais lopettaa! Toivon kyllä että pääsisin joskus kurssille ja ostaisin kenties oman tangon tulevaisuudessa. Koskaan ei oo varmaan urheilu ollu näin hauskaa. Kyllä meillä reilu tunti vierähti aivan hujauksessa :-) Alla video- ja kuvamatskua! Siis voi video, oon sen verran ylpee kyllä itestäni että kykenin ees tommoseen!

Kesä-95

Se kesä siis oli viimeinen ja me tiedettiin: se loppuu niin

Verivala tehtiin
Ja sormenpäihin kun pistettiin
sa sattui, sattui
Räkänokat rannoilla roikuttiin
Soramontuille pyöräiltiin aina
Hiekka meni suuhun
ja silmiin, silmiin
Ja housunlahkeet täyttyi siitä

Pitää sanoo: "Soitellaan!"
Niin tehdään.
Mut ei silti kuitenkaan.

Marketissa uikkari keltainen
Sinä autoit mua, kun pöllin sen
Koiranputket heinällä täytettiin
Poltettiin
Mä yskin, yskin
Kesä meni äkkiä kuitenkin
Vähän itkin kai, kun pakkailin
Minä menin viimeisen kuorman kanssa
Sä heilutit 
Mä katsoin, katsoin

Syksyllä en tuu enää kouluun
Kirjoitan "hei, hei" luokan tauluun 

The future is near

Kaksi viikkoa, ja mie oon Lappeenrannassa asumassa. Kaks viikkoa ja mie alotan kouluni maanantaina. Kaks viikkoa ja mie oon lappeenrantalainen opiskelija, tupsahtanut Joensuun kupeesta Etelä-Karjalaan ihmettelemään tulevaa elämäänsä. Kahden viikon päästä mie en oo enää vanhassa tutussa Lehmossa heräämässä kolmen kuukauden aikana hyvinkin tutuksi tulleelta patjalta sohvan vierestä. Kahden viikon päästä miun pitäs olla iso tyttö ja pärjätä omillani, käydä itse kaupassa ja tehdä ruokaa, maksaa laskuja ja huolehtia itseni kouluun ilman, että pommiin nukkumispäivinä äiti, isä tai mummo olisi herättämässä.

Tulevaisuus pelottaa ihan kauheasti. Jätän taakseni kaiken sen, mikä on ollut tuttua ja turvallista; koti, kotikaupunki, lukio, perhe, ystävät, harrastukset, tutut lenkkipolut ja uimarannat. Vanhat ja hölmöt läpät ei toimi enää uudessa kaupungissa. Pelottaa ajatus siitä, että paras kaveri ei ookaan heti saatavilla kun tärkeetä asiaa tulee. Uusia ystäviä onneksi saa nopeasti. Ainakin mie toivon niin! 

Pelottaa mennä uuteen kouluun. Kolmen vuoden juurtumisen jälkeen pitääkin muodostaa uudet tukiverkostot. Ympärillä on ainakin kolme kourallista uusia ihmisiä, joista kyllä onneksi suurin osa on aivan samassa tilanteessa kuin mie; uudessa kaupungissa uusien ihmisten ympäröimänä. Odotan innolla uusia ihmisiä! Miusta on ihanaa verkostoitua ja tavata erilaisia tyyppejä. Lukion alottaessa oli semmonen fiilis, että jes, nyt ollaan isojen lasten maailmassa ja tää on ihan eri paikka kuin yläaste. Nyt mennään taas astetta korkeemmalle, ja se on ihan superia! Mutta toisaalta, taas sitä ollaan niitä pienimpiä!

Vaikka pelko ja ahdistus valtaakin miut toisinaan, niin oon ihan pähkinöinä uuden koulun alottamisesta. Nyt tää koulu on oikeasti niin sanotusti "serious business", mie tuun opiskelujeni päätyttyä saamaan itselleni ihan oikean ammatin, työskentelemään oppieni turvin ja hankkimaan itse elantoni. Nyt ollaan todellisessa breaking pointissa. Sanoinkin eilen ystävälleni Lotalle, että tuntuu että seison tasaisella kalliolla, mutta miun molemmilla puolilla on syvät kuilut. Nyt pitäs vaan hypätä sen toisen kuilun yli ja jatkaa matkaa eteenpäin.

Tosiaan, tää viikko menee aika pitkälti muuttokamoja pakatessa, ja 20. päivä lähdetäänkin noutamaan kämpän avainta ja roudaamaan tavaroita paikoilleen. Asuntoa en oo pohjapiirustusta lukuunottamatta nähnyt, joten kauhulla/innolla odotan, mitä sieltä kämpästä löytyy. Onko kämppis kenties pahemman luokan saatananpalvoja, joka on vuorannut koko kämpän jätesäkeillä ja tunkenut lehmän ruhoja kylppäriin? Vai onko se ammatikoulussa parturi-kampaajaksi opiskeleva himobilettäjä joka ei tunne sanaa "hiljaisuus" tai "kotirauha"? Only God knows mikä minnuu siellä odottaa, mutta avoimin mielin lähdetään liikenteeseen!

Lappeenranta countdown; 13 päivää.

Love is in the air

Lauantaina juhlittiin rakkaan Jonna serkkuni ja hänen miehensä Samin häitä. Jonna ja Sami menivät maistraatissa naimisiin kaksi vuotta sitten, mutta he halusivat kirkkosiunauksen ja oikeat hääjuhlat. Jonna sanoikin, että tämä päivä tuntuu vasta nyt oikealta naimisiinmenolta. Siunaus oli Kontiolahden kirkossa, ja jääjuhlat pidettiin Joensuun Teatteriravintolan lasiterassilla. Siunaustilaisuus oli hyvin kaunis ja herkkä, yleensä en itke edes häissä, mutta nyt oli kyllä pala kurkussa ja tunteet pinnassa. Pappi puhui kauniisti, häämarssi soi ja rakkautta oli ilmassa!

Teatteriravintolan lasiterassilla päästiin juhlimaan lisää. Oli häävalssia, puheita, pelejä ja minun ja siskoni laulamia rakkauslauluja. Harmitti kyllä ettei keretty vetämään Stellan Häävalssia! Juhlat oli kaiken kaikkiaan todella rennot, hauskat ja nuorekkaat, ihan hääparin näköiset. Loppuilta meni aivan hujauksessa, juhlissa oli myös DJ, ja loppuillasta saimme nauttiakin tanssimusiikista. Tanssilattia oli tupaten täynnä sukua niin morsiamen, kuin sulhasenkin puolelta!

Erityisen iloiseksi tulin siitä, että sain nähdä serkkujani. Miulla on serkkuja yhteensä 23, ja suurimman osan kanssa on tullut pidettyä yhteyttä aktiivisesti. En ollut kuitenkaan nähnyt Kuusankoskella asuvaa serkkupoikaani kolmeen-neljään vuoteen, ja yhteydenpitokin oli todella harvakseltaan käytyjä Facebook-keskusteluja. Oli hyvin hämmentävää huomata, miten yhdessä illassa voi kiriä kiinni monta vuotta. Illan viimeisen hitaan tullessa istuttiin serkkupojan kanssa alas ja naureskeltiin sitä, kuinka säälittävältä varmaan näytettiin kaikkien niiden parien keskellä. Se sitten reippaana poikana sano että "no kyllähän myö serkutki voidaan tanssia keskenämme!" Ja valssattiin sitten Johanna Kurkelan Rakkauslaulun tahtiin :-)

Jatkoille mentiin sitten Sokos Hotel Kimmeliin ja yökerho Nightiin jorailemaan jalat puhki. Kotia matkattiin Kuusankosken serkun kanssa taksilla, heitettiin heipat ja luvattiin pitää yhteyttä. Suuniteltiin myös isän puolen suvun serkkujen kanssa, että pidettäisiin serkustapaaminen tässä lähikuukausina. Toivottavasti tämä onnistuu!

Unohdin ottaa kirkkoon kameran mukaan, mutta itse hääjuhlassa räpsin muutamia kuvia, joita saattekin ihastella tässä ja nyt :-)

Miss Farkku-Suomi, lähetään sekoilemaan

Kauko Röyhkän kirjaan perustuva leffa oli kyllä miun mieleen. Rakkautta, rokkia ja nuorten kapinaa. Oman paikkansa etsimistä yhteiskunnasta, joka ei hyväksy muita kuin farkkuperseitä, Deep purplea ja massan mukana kulkemista.

Oli mukava katsoa pitkästä aikaa leffaa, jossa on nuoria näyttelijälupauksia. Olisikohan se ollut Voicella, vai millähän lie radiokanavalla, jossa keskusteltiin tästä kyseisestä leffasta, ja joku sanoi jokseenkin näin, että uudet näyttelijät antavat enemmän mielikuvituksen varaa. Suomalaisissa leffoissa pyörii pitkälti samat näyttelijät, ja sitä jotenkin odottaa enemmän niiden elokuvien näyttelijöiltä, jotka ovat jo enenestään todella tuttuja. Sitä jotenkin odottaa, että näyttelijä, joka on yhdessä leffassa tehnyt loistosuorituksen, tekee samanlaisia muissakin leffoissa. Näitä leffoja katsoessa tulee enemmänkin keskityttyä niiden näyttelijöiden suorituksiin, kuin itse elokuvaan ja sen juonen seuraamiseen.

Oli ilo nähdä uusia näyttelijöitä, joista jokainen teki miun mielestä loistosuorituksen tässä leffassa. Leffassa oli tiettyä ujoutta, mikä puri minnuun. Väldeä näytellyt Mikko Neuvonen varasti miun sydämen heti alusta alkaen. Väldestä tuli jokseenkin nostalgiavibat tuonne yläasteen loppupuolelle ja lukion alkuun, sillä näyttelijä muistutti aivan kahta ystävääni, joihin molempiin tutustuin bändin kautta, jossa soitin rumpuja ja myöhemmin lauloin. Kyseiset henkilöt olivat kyllä riidoissa siihen aikaan, kun toinen lähti tästä mainitsemastani bändistä. Hänen tilalleen minä tulin niitä rumpuja soittamaan.

Takaisin asiaan. Käykää katsomassa Miss Farkku-Suomi leffateatterissa. Mie oon ollu todella harmissani siitä, että nykyisin tulee käytyä todella harvoin leffateatterissa, ja sitäkin vähemmän tulee katsottua suomlaisia elokuvia. Elokuvan näkemisen jälkeen harkitsen kyllä vakavasti Kauko Röyhkän samannimisen kirjan lukemista.

Lopussa olin kyllä todella herkistynyt. Varsin onnistunut leffakatselmus.

Leather and stuff

Rakkausnahkatakin matka oli vähän mutkainen. Kävin viime viikolla henkkamaukalla katsomassa kyseistä takkia, silloin sitä oli vain viininpunaisena. Kävin toisena päivänä uudestaan, ja meinasin kiljahtaa riemusta, kun huomasin että sitä oli mustana. Mutta arvatkaapa oliko sitä miun omaa kokoa? Ei tietenkään. Tällä viikolla kävelin tavalliseen tapaani H&M:n läpi, ja päätin että vahingossa vilkaisen noiden mustien takkien joukkoon. Siellä oli miun koko, ja jotenkin vaistomaisesti nappasin takin rekistä ja kipitin sovituskoppiin. Sen jälkeen ei ollu paluuta entiseen. Kohta huomasinkin olevani kassalla. Rakkautta ensi silmäyksellä! Ja toisella, ja kolmannella.

Nahkatakki H&M, 39,95€

Stadiumin paketti saapui, ja sieltä kuoriutui kivat pehmeät olo-lökötteluhousut ja -huppari, sekä uus juoksupuku. Nyt kelpaa taas pilistellä lenkkipoluilla, kun on kunnon tamineet päällä!

WARP-huppari 29,90€
Race marine-collegehousut 29,90€

Soc-juoksuasu (sis. takin ja housut) 39,90€

Tuli hirmuiset ala-astevibat tämän hyödykkeen ostosta. Mie tosiaan muutan sinne Lappeenrantaan 20. päivä, eli ihan kohta! Tuun kulkemaan koulumatkani pyörällä, ja ajattelin että reppu ei ois mikään huono ostos. Olkalaukku kun tuppaa pyöräillessä valumaan selkäpuolelta mahalle ja roikkumaan siinä ärsyttävästi. Asetin repulle kriteereiks, että sinne pitäisi mahtua mappeja, liikuntakamoja ja mahdollisesti läppäri. Lähdin äitin kanssa Prismasta katselemaan reppuja, ja tottakai ensimmäisenä silmää miellytti Dakinen reput kauniine kukka- ja ruutukuoseineen. Reput itsessään ois ollu hiukan epäkäytännöllisiä, niissä oli vain yksi iso tasku, ja pieni tasku puhelimille, avaimille yms. pienelle tilpehöörille. Itse en ois välttämättä tätä reppua vilkaissut, jos äiti ei ois tuota bongannut. Tästä Puman repusta löytyy kaksi isoa taskua ja läppärilokero, joten se on enemmän kuin kelpaava miun tulevaan kouluarkeen. :-)

Puma-reppu 49,90€

ps. miun kamera on rikki, ja nää kuvat on pitäny ottaa pokkarilla, siksi kökömpi kuvanlaatu :C

Shoe_love_ahoy

DIVIDED-kiilakorot 12€, Joensuun Valintakirppis.

I know what you are wearing today.

Kohtasin eilen jotakin elämääni suuresti mullistavaa.

Tiedättehän kuinka ongelmallisia alusvaatteet ovat naisille? Ja eritoten ne perhanan rintaliivit? Huonoimpina hetkinä kaarituet painavat, olkaimet ja selkänauha hirttäytyvät lihaan kiinni ja mukavuus on tipotiessään. Urheiluliivejäkään ei jaksa pitää jatkuvasti koska ne eivät ole ne maailman imartelevimmimman näköiset kangaslerpukkeet. Kotona olisi kivaa pitää alusvaatteita, jotka eivät jatkuvasti tunnu ahdistuksena ja hikipisarana otsalla, vaa olisivat huomaamattomat, ja tietty plussaa olisi se, jos ne myös näyttäisivät hyvältä. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin kotiovelle saapuu se Prinssi Charming, joka haluaakin nähdä sinut yhtäkkiä ilman paitaa.

Ja mihinkään Ostos TV:n Aire bra-humpuukkeihin en usko, enkä sorru. Tissit vain roikkuvat ja kaupanpäällisiksikin saa vain pahan mielen niiden viidentoista erivärisen ilmaisliivin sijasta.

Mutta itse asiaan. Mie oon kovaan ääneen aina manannu kaikki halpavaateketjut maanrakoon rintaliivitarjontojensa vuoksi. Kuppikoot loppuvat yleensä D:hen, joka estää miun nauttimisen 15€ rintaviileistä, sekä pakottaa menemään kalliisiin alusvaateliikkeisiin ja maksamaan nuden värisistä mummoliiveistä 60€.

HOW UNFAIR IS THAT?

Mie oon koko tissikkään ikäni haaveillu oikeasti mukavista liiveistä. Miun rukouksiin on vastattu, hieman oudosta lähteestä kylläkin.

Ystäväni esitteli miulle eilen eräästä ruotsalaissyntyisestä vaateketjusta löytämiään kaarituettomia kolmion mallisia pitsiliivejään, joissa oli elämääkin leveämpi selkäosa. Halusin vitsillä kokeilla, kuinka naurettavalta ne härpäkkeet päälläni näyttäisivät, vaikka olivatkin kokoa L, vaikka eiväthän ne tietenkään tällaisen rinnanympärykseltään sinivalaan kokoiselle mahtuisi vaikka kutsuttaisiin palokunta vetämään niitä paikoilleen.

Mutta zup. Ne sujahti päälle. Ja ne oli sopivat.

IN THE NAME OF MY MOTHER, WHAT THE........

NE OLI NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN HYVÄT! Siis en voinu kylliks rueta huutamaan riemusta! Vihdoinkin miulle on tarjottu mahdollisuus käyttää kauniin näköisiä liivejä ilman mitään fucking painaumia! Siluetti näyttää samalta kuin kaarituellisilla liiveillä, ja nämä pitsi-ihanuudet päällä olo on kuin Megan Foxilla vaikka peili päivittäin toista kehtaa väittääkin!

Gina Tricotin Missy triangle bra, 

tarjonnassa neljä eri väriä (musta, valkoinen, vaaleanvihreä, vadelmanpunainen) 

hintaan 9,95€/ihanuus.

Kun menen käymään Kuopion IKEAssa kahden viikon kuluttua, taidan käväistä myös paikallisessa Gina Tricotissa ja ostaa parit omaan kaappiin. Ah ja voih tätä elämän pientä ihanuutta.
ps. huomaa tageissa "maailman seitsemäs ihme".

Me in the eyes of a best friend part 1

Eräs lukija toivoi postausta, jossa esiintyisivät ystävieni rustaamat "bloggaaja ystävän silmin"-tyyliset kirjoitukset. Pyysin parhaita ystäviäni Lindaa, Lauraa ja Railaa kirjoittamaan minusta. 


Tässä on "Me in the eyes of a best friend"-sarjan osa 1/3. Ensimmäiseksi ääneen pääsee Raila, 19-vuotias post-rokkarimimmi Kontiolahden sivukylän sykkeestä!

"Ensimmäinen kerta, kun mie ja Marika tavattiin, oli kesällä 2005 kunnan järjestämällä kesäleirillä. Oltiin molemmat tultu sinne kavereiden kanssa. Myö tutustuttiin aika nopeesti, johtuen kenties miun ja varsinkin Marikan puheliaista ja avoimista piirteistä.  Ei olla kumpikaan niitä ihan hirveen hiljaisia nimittäin. Leirillä oli hauskaa, mutta jotenkin sen seuraavan vuoden aikana meijän yhteydenpito jäi. Oltiin myö kavereita ii2:ssa tai jotain..

Kun oli yläasteen aika, eli noin vuosi tuon leirin jälkeen, oltiin mie ja Marika samoilla musiikin tunneilla.  Mie soitin siihen aikaan ahkerasti rumpuja ja musiikkihommat oli ihan henki ja veri miulle, kuten myös Marikalle. Yhdessä koetut (tai kärsityt) musiikintunnit varmaan yhdisti meitä. Myö alettiin liikkua ja viettää enemmän aikaa yhdessä.

Meijän ystävyys syveni lähelle nykyistä pistettä oikeestaan riparilla vuonna 2008. Myö majoituttiin samaan huoneeseen kahden muun tytön kanssa. Siellä myö lyötiin viisaat päämme yhteen todenteolla. Mitä sinänsä voi odottaa, kun vietetään viikko saman katon alla ja samojen seinien sisällä. Riparilta on muistona muun muassa lukuisia toistaan hölmömpiä videoita, jotka nähtyään eräskin henkilö oli kysynyt Marikalta: ”Ootko sie oikeesti tuommonen?” Tuon viikon aikana Marikasta tuli miulle ihan korvaamaton.

Yhdeksännelle luokalla Marika oli ihan miun sielunsisko. Myö kuunneltiin samanlaista musiikkia, myö tehtiin samanlaisia asioita ja no mitä sitä kieltämään, myö näytettiinki ihan samalta tumminen hiuksineen, tiukkoine pillifarkkuineen ja bändihuppareineen. Miulle tulee edelleen aina Guns n’ Rosesin Paradise City- biisistä mieleen, kun mie musiikin tunnin alussa aloin soittamaan ko. biisiä ja Marika alko laulamaan ”Take me down to the paradise city, where the grass is green and the girls are pretty!”

Meijän ystävyydestä tekee ainutlaatuista mm. se, että myö ollaan koettu yhdessä ne vaikeimmat teinivuodet, särkyneet sydämet sekä monenlaiset moodswingit. Myö ollaan kiukuttu toisillemme, joskus jopa vähän kinasteltukin, mutta edelleen myö ollaan tässä. Myö ollaan oltu toistemme tukena, kun toinen on sitä tarvinnut. Ehkä hienoin puoli Marikassa on, että se on puolustanu minuu vaikeissa tilanteissa. Marika pitää omistaan huolta ja mie oon siitä ikuisesti kiitollinen.

Asia mikä minuu harmittaa on, että myö nähdään niin harvoin. Marika on niin ahkerasti mukana kaikessa, että totta kai vapaa-aika jää vähän vähemmälle. Siihen vielä koulu, kirjotukset ja muut systeemit päälle niin aika on aika kortilla niin miulla kuin Marikallakin. Mutta sitten kun myö nähdään, on se aina yhtä hauskaa ja ihanaa. Maailma on parannettu hyvin nopeasti.

Myö oikeesti ajateltiin 15 vuotiaina, että semmonen 30 cm levynen tupeerattu ampiaspesä päässä oli jotenki hieno tai cool. Miulla on edelleen tallessa keltainen post-it lappu, jossa lukee Mancyn käsialalla sana tarkkaan ”Söpsnamsuja @ Irc-Galleria” ja noin 20 nimimerkkiä alekkain, jotka piti käydä tsekkaamassa tasaisin väliajoin. Kuukauden takainen puhelu, jonka aikana molemmat selittää, nauraa ja huutaa puhelimeen yhtä aikaa oli, kun keskustelimme sivistyneesti vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Huikee Mötley Crüen keikka kesäkuussa, kun lievästi päihtynyt pariskunta kiehnäytyy selän takana ja keski-ikäinen suomalainen mies huutaa amerikkalaiselle taustatanssijalle ”Hyvät tissit!”. Jos miun pitäis sanoa paras yhteinen hetki tän reilun kuuden vuoden ajalta, saattais miulla mennä hetki jos toinenkin.

Minuun koskee ajatuskin siitä, että Marika muuttaa noin 250 kilometrin päähän miusta. Mie tulen niin ikävöimään miun Mancyliä, kun myö ei nähdä ees sitä vertaa mitä nyt. Voikun mie voisin pitää Marikan täällä. Mutta mie tiedän että ensihoito on Marikan unelma ja sille jos kelle mie sen soisin. Mie oon onnellinen, että Marika saa tehä sitä mistä tykkää. Minuu helpottaa kuitenki ajatus siitä, että mie tiedän meijän olevan hyviä ystäviä vielä vuosienki päästä. Myö istutaan vielä vierekkäisillä kiikkutuoleilla mummoina ja neulotaan villasukkia.

Rakkaudella,

Raila"

Compliments make your day

www.weheartit.com

Kehut.

Toisista ne tuntuu ihanilta, ne nostattaa fiilistä ja rakentaa itseluottamusta. Toiset vaivaantuvat niistä ja menevät vaikeaksi, jos joku kehuu. Toiset saavat niitä jatkuvasti, jotkut eivät saa niitä ikinä ja osa suorastaan huutaa niiden perään.

Mie kaipaan kohteliaisuuksia. Nykyisin tuntuu siltä, että keneltäkään ei tule kehuja. Erityisesti ulkonäköä koskevia. Se, että aikaisemmin on ollut todella epävarma itsestään ja omasta ulkonäöstään ei helpota asioita yhtään. Ikävät ajatukset omaa ulkonäköään kohtaan alkavat kummuta jälleen esiin, enkä pidä siitä yhtään. Kesällä olen harrastanut aika paljon liikuntaa, ja kun välillä tulee taukoja lenkkeilystä reissujen tai leirien takia, itseinho iskee. Tulee heti sellainen olo, että on laiminlyönyt vartaloaan ja omaa tsemppiään.

Töissä näytän aina ihan kamalalta. Näytän viisi päivää viikossa ihan kamalalta. Hiukset ovat sekaisin, likaiset, kasvot täynnä finnejä sotkuisen työn takia ja silmät väsyneen näköiset. Viikonloppuisin on kiva peseytyä ihan ajan kanssa, sipaista hiukan kaunistusta kasvoihin, laittaa hiukset ja käyttää tavallisia arkivaatteita työvaatteiden sijaan. (note to self: käyn kyllä suihkussa työviikon aikana.) Laittaa itseään nätiksi jopa toista ihmistä varten.

Kukaan ei sano, että oletpas sinä kaunis. Kukaan ei kerro sitä minulle, ja kohta siihen ei usko itsekään!
Parisuhteessa kehuja tottui saamaan. Toiselta sai kuulla olevansa kaunis ja ihana. Nyt ei ole mitään. Olo on niin mitätön. Ehkä tämä tunne johtuu vain tästä päivästä; pitkä työpäivä takana, syömättömyys, tahkealta tuntunut juoksulenkki, sateinen sää, valtava ikävä ja pelko muutosta. Onko huomenna parempi päivä? Sitä en voi tietää.

Jos tästä hetkestä voi jotain hyvää etsiä, niin kävin sentäs lenkillä vaikka sielläkin itketti, kävin eilen kampaajalla pätkäsemässä huonot latvat pois ja tämän viikon jälkeen alkaa kolmen viikon vapaat ennen koulun alkua ja Joensuusta lähtöä. Kohta on myös miun synttärit. Kuten huomaatte, osaan kyllä etsiä kaikista elämän inhottavimmistakin hetkistä jotain mukavaa ajateltavaa, jotta inhat ajatukset saa edes hetkeksi syrjään. :-)

Tässä vielä kuva siitä, miltä näyttää suihkunraikas ja elämäänsä hiukan kyllästynyt bloggaaja.