Sivut

19. kesäkuuta 2012

Provinssirock, check!

Huhhuh, jos pitäis esitellä välikuolema ihmisen muodossa niin miut sais laittaa näytille. Kotiuduin eilen viiden päivän festarireissulta, ja olo on kyllä tosi nuutunu! Yltiöpäisen valvomisen, keikkahengailun ja telttaretkeilyn jäljiltä väsymys on aivan valtava. Joka yö tuli valvottua klo 3-4 saakka, mikä on yli puolentoista kuukauden ajan töihin kuudeksi heränneelle aika kova pala! Näkisittepä nämä tummat silmänaluset...

Provinssirock ei pettänyt tälläkään kertaa. Lähdettiin toista vuotta peräkkäin lähestulkoon samalla kokoonpanolla Seinäjoelle päin. Meidän kahden täyden auton lössi lähti liikkeelle edellisvuodesta poiketen jo torstaina, jotta saataisiin kunnon telttapaikat . Meitä tyttöjä ei tällä kertaa lähtenyt näihin kyyteihin kuin kaksi (kolme kimulia tuli myöhemmin junalla), ja mie sopivasti matkustin poikien kanssa. Matka Seinäjoelle ja takaisin oli ennakkoluuloista huolimatta mukava ja railakas! Parhaat naurut sai kyllä lähempänä määränpäätä sijaitseneessa Lidlissä, kun lähdettiin juomaostoksille. Ostoskärri oli täppösen täynnä Karhun lavoja, lonkeroita ja siidereitä, ja ehkä hikiseen muutama sipsipussi lisänä. Kaiken kukkuraks kassan liukuhihna ei vetänyt enää, kun painoa oli hihnalla ihan liikaa. :-D

Majotuttiin seittämän teltan ja 13 hengen kommuunilla Camp Provinssissa. Telttapaikka ei ois voinu olla otollisempi - saatiin kaikki teltat sievään rinkiin niin, että keskell jäi hyvää tilaa hengailla. Torstai meni lähinnä telttoja pystytellessä ja juomia siemaillessa.
Nukkuminen oli öisin aika tuskaa, samoin kuin aamut. Viime vuonna Provinssissa ei TODELLAKAAN ollut öisin niin kylmä kuin nyt. Ensimmäisenä yönä tärisin kuin pahemmastakin hypotermiasta kärsivä, ja miun oli pakko kömpiä sitten E:n ja M:n telttaan nukkumaan. Vaatteita piti tunkea päälle ihan törkeästi, vaikka käytännössähän makuupussissa on sitä lämpimämpi nukkua, mitä vähemmän sinne laittaa vaatetta päälle. Didn't do the trick, vaikka nukuin t-paita ja yöshortsit jalassa. Aamuisin taas oli ihan turkasen kuuma, nimim. kiva herätä pitkät housut jalassa ja huppari päällä auringonpaahteessa teltassa.... Sain onneks pöllittyä itelleni lämpimän yökaverin itelleni lopuiksi öiksi omaan telttaan, eikä muuten paleltanu kertaakaan :-)


Tänä vuonna bändi/artistikavalkaadissa ei ollu miulle yhtään semmosta MUST SEE-keikkaa, vaikka kosolti hyviä keikkoja olikin. Snow Patrol oli ehkä paras kaikista keikoista, olin ihan kyynel silmässä loppukeikan ajan, kun veti niin herkäks. Chisu oli kans tosi hyvä, viimesen biisin aikana, joka oli Yksinäisen keijun tarina, unohdin lähes kaiken ympärillä olevan ja keskityin vain siihen biisiin. Keikan jälkeen oli tosi huojentunu olo, sillä en oo pitkään aikaan päässyt oikeasti fiilistelemään musiikkia ja kokemaan tunteita sen kautta niin ilossa kuin liikutuksessakin.
Nightwish oli kyllä suuri pettymys. En ole missään vaiheessa perustanut Anette Olzonista, ja se tunne vahvistui kyllä lauantaina niiden keikalla. Meininki ei ollut omalla kohallani oikein mistään kotoisin. Bändillä ei ollut mielestäni kunnon otetta yleisöön. Tuli vähän sellainen olo, että ratsastetaanko tässä nyt liikaa statuksella?
Sunnuntain pääesiintyjä oli kans aika floppi. Slayer. Vaikka en perusta kyseisestä musiikista hirveästi, kävelin silti eturiviin kuuntelemaan. Huom, mie KÄVELIN sinne. Keikalla oli todella vähän porukkaa, ja bändin meininkikin oli luokkaa "Soitetaan nyt äkkiä ja lähdetään helvettiin täältä." Jukka Poikakin veti enemmän yleisöä! J P on tietysti helpommin kuunneltavaa, ja sellaista "jokapojan musiikkia", mutta silti. Iso ulkomainen esiintyjä ja tuntuu ettei ketään oikein kiinnostanu. :-D


Random Obama-ahdistelija!

Käytännön festarishortsit, kauhee näky :-D

Miun kamerassa ei hirveesti ollu semmosia yleisiä hengailukuvia, vaan ne jäi meidän leirin järkkärien omistajien huoleks. Saan niitä toivottavasti tän viikon aikana, joten niitä toivottavasti nähdään myös täällä.

Pakko sanoa vielä tähän lopuksi, että oon pettynyt itteeni bloggaajana jonkin verran, kun oon ollu niin laiska, ja tuntuu ettei saa tehtyä ajatuksella mitään juttuja. Viimeset neljä viikkoo on kyllä ollu sen verran hektiset reissujen ja muiden takia, ja pistänkin syytä sen piikkiin. Nyt ei onneksi ole yhtä asiaa lukuunottamatta tapahtumassa mitään hälyttävää lähitulevaisuudessa, joten eiköhän tännekin tule muutakin tavaraa, kuin reissukuvia :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti