Sivut

27. helmikuuta 2012

Black and white firegirl

Ketutusmaanantai, oli nimittäin matikan tentti = kolmen tunnin vitutusputki. Matikan kohalla alkaa yleensä veet ja ärräpäät lennellä ihan kevyesti. Oli niin tyhmä olo siellä tentissä, kun ei oikein tajunnu puoliakaan vaikeemmista tehtävistä. Onneks kaverit on luvannu auttaa, pidetään joinakin päivinä matikkapiirejä :-D

Tänään kokeilin hiuksiin jotain jännää. Tein tupeerauksen, kieputuksen ja pinnien avulla semmosen rennon muhvelokampauksen (hieno nimi?), näytti kivalta ja rennolta! Eikä oo hankala tuhertaa kiireessä.

- kauluspaita H&M Divided (ostettu kirpparilta)
- farkut H&M



Tänään oli taas perinteiseen tapaan "palomiestreenit". Ohjelmassa oli kattotyöskentelyä - käytiin teoriassa katolla työskentelemisen knopit ja sitten lähettiin ulos tositoimiin. Parityönä laskeuduttiin valjaiden kanssa jostian 4m korkeudesta. Kiinnitettiin ittemme sinne katolle, laskeuduttiin seisaalleen peltikattoa pitkin, ja räystään kohdalla piti heittäytyy polvilleen, valuttaa itteensä alas silleen että oli melkein pää alaspäin ja sujahtaa siitä sitte roikkumaan. Voin kertoo, että pelotti kieltämättä hitusen temppuilla siinä räystäällä, harmi ku ei oo videomatskua :-D Mutta tässä minä ja seksikäs uniformuni kera naisekkaan posetuksen. Ei pidä kuitenkaan unohtaa olevansa nainen, vaikka onkin miesvaltasen alan haalarit niskassa, vai mitä?
Tenttien takia on jääny lukeminen hitusen vähälle, mutta nyt koko viikko on aikaa lukee. Omalla tavalla nautin tästä opiskelusta: saa rauhassa lukea kotona, kun ei oo muita kotona ja saa ite päättää miten opiskelee, ja miten paljon. Ehkä tästä loppupeleissä onkin hyötyä?

4 kommenttia:

  1. Valtavan söpö oli tuo siun kampaukses! Tykkäsin 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Näköjään aina oppii jotain uutta :-)

      Poista
  2. Kiva kampaus! Hei kirjottele toki sitä siun toistaki blogia ois kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :-)

      Toinen blogi on tosiaan jäänyt vähemmälle huomiolle. Se saa luultavasti uutta kukoistusta, kunhan kirjotukset loppuu ja on taas aikaa liikunnalle!

      Poista