Leather and stuff

Rakkausnahkatakin matka oli vähän mutkainen. Kävin viime viikolla henkkamaukalla katsomassa kyseistä takkia, silloin sitä oli vain viininpunaisena. Kävin toisena päivänä uudestaan, ja meinasin kiljahtaa riemusta, kun huomasin että sitä oli mustana. Mutta arvatkaapa oliko sitä miun omaa kokoa? Ei tietenkään. Tällä viikolla kävelin tavalliseen tapaani H&M:n läpi, ja päätin että vahingossa vilkaisen noiden mustien takkien joukkoon. Siellä oli miun koko, ja jotenkin vaistomaisesti nappasin takin rekistä ja kipitin sovituskoppiin. Sen jälkeen ei ollu paluuta entiseen. Kohta huomasinkin olevani kassalla. Rakkautta ensi silmäyksellä! Ja toisella, ja kolmannella.

Nahkatakki H&M, 39,95€

Stadiumin paketti saapui, ja sieltä kuoriutui kivat pehmeät olo-lökötteluhousut ja -huppari, sekä uus juoksupuku. Nyt kelpaa taas pilistellä lenkkipoluilla, kun on kunnon tamineet päällä!

WARP-huppari 29,90€
Race marine-collegehousut 29,90€

Soc-juoksuasu (sis. takin ja housut) 39,90€

Tuli hirmuiset ala-astevibat tämän hyödykkeen ostosta. Mie tosiaan muutan sinne Lappeenrantaan 20. päivä, eli ihan kohta! Tuun kulkemaan koulumatkani pyörällä, ja ajattelin että reppu ei ois mikään huono ostos. Olkalaukku kun tuppaa pyöräillessä valumaan selkäpuolelta mahalle ja roikkumaan siinä ärsyttävästi. Asetin repulle kriteereiks, että sinne pitäisi mahtua mappeja, liikuntakamoja ja mahdollisesti läppäri. Lähdin äitin kanssa Prismasta katselemaan reppuja, ja tottakai ensimmäisenä silmää miellytti Dakinen reput kauniine kukka- ja ruutukuoseineen. Reput itsessään ois ollu hiukan epäkäytännöllisiä, niissä oli vain yksi iso tasku, ja pieni tasku puhelimille, avaimille yms. pienelle tilpehöörille. Itse en ois välttämättä tätä reppua vilkaissut, jos äiti ei ois tuota bongannut. Tästä Puman repusta löytyy kaksi isoa taskua ja läppärilokero, joten se on enemmän kuin kelpaava miun tulevaan kouluarkeen. :-)

Puma-reppu 49,90€

ps. miun kamera on rikki, ja nää kuvat on pitäny ottaa pokkarilla, siksi kökömpi kuvanlaatu :C

Shoe_love_ahoy

DIVIDED-kiilakorot 12€, Joensuun Valintakirppis.

I know what you are wearing today.

Kohtasin eilen jotakin elämääni suuresti mullistavaa.

Tiedättehän kuinka ongelmallisia alusvaatteet ovat naisille? Ja eritoten ne perhanan rintaliivit? Huonoimpina hetkinä kaarituet painavat, olkaimet ja selkänauha hirttäytyvät lihaan kiinni ja mukavuus on tipotiessään. Urheiluliivejäkään ei jaksa pitää jatkuvasti koska ne eivät ole ne maailman imartelevimmimman näköiset kangaslerpukkeet. Kotona olisi kivaa pitää alusvaatteita, jotka eivät jatkuvasti tunnu ahdistuksena ja hikipisarana otsalla, vaa olisivat huomaamattomat, ja tietty plussaa olisi se, jos ne myös näyttäisivät hyvältä. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin kotiovelle saapuu se Prinssi Charming, joka haluaakin nähdä sinut yhtäkkiä ilman paitaa.

Ja mihinkään Ostos TV:n Aire bra-humpuukkeihin en usko, enkä sorru. Tissit vain roikkuvat ja kaupanpäällisiksikin saa vain pahan mielen niiden viidentoista erivärisen ilmaisliivin sijasta.

Mutta itse asiaan. Mie oon kovaan ääneen aina manannu kaikki halpavaateketjut maanrakoon rintaliivitarjontojensa vuoksi. Kuppikoot loppuvat yleensä D:hen, joka estää miun nauttimisen 15€ rintaviileistä, sekä pakottaa menemään kalliisiin alusvaateliikkeisiin ja maksamaan nuden värisistä mummoliiveistä 60€.

HOW UNFAIR IS THAT?

Mie oon koko tissikkään ikäni haaveillu oikeasti mukavista liiveistä. Miun rukouksiin on vastattu, hieman oudosta lähteestä kylläkin.

Ystäväni esitteli miulle eilen eräästä ruotsalaissyntyisestä vaateketjusta löytämiään kaarituettomia kolmion mallisia pitsiliivejään, joissa oli elämääkin leveämpi selkäosa. Halusin vitsillä kokeilla, kuinka naurettavalta ne härpäkkeet päälläni näyttäisivät, vaikka olivatkin kokoa L, vaikka eiväthän ne tietenkään tällaisen rinnanympärykseltään sinivalaan kokoiselle mahtuisi vaikka kutsuttaisiin palokunta vetämään niitä paikoilleen.

Mutta zup. Ne sujahti päälle. Ja ne oli sopivat.

IN THE NAME OF MY MOTHER, WHAT THE........

NE OLI NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN HYVÄT! Siis en voinu kylliks rueta huutamaan riemusta! Vihdoinkin miulle on tarjottu mahdollisuus käyttää kauniin näköisiä liivejä ilman mitään fucking painaumia! Siluetti näyttää samalta kuin kaarituellisilla liiveillä, ja nämä pitsi-ihanuudet päällä olo on kuin Megan Foxilla vaikka peili päivittäin toista kehtaa väittääkin!

Gina Tricotin Missy triangle bra, 

tarjonnassa neljä eri väriä (musta, valkoinen, vaaleanvihreä, vadelmanpunainen) 

hintaan 9,95€/ihanuus.

Kun menen käymään Kuopion IKEAssa kahden viikon kuluttua, taidan käväistä myös paikallisessa Gina Tricotissa ja ostaa parit omaan kaappiin. Ah ja voih tätä elämän pientä ihanuutta.
ps. huomaa tageissa "maailman seitsemäs ihme".

Me in the eyes of a best friend part 1

Eräs lukija toivoi postausta, jossa esiintyisivät ystävieni rustaamat "bloggaaja ystävän silmin"-tyyliset kirjoitukset. Pyysin parhaita ystäviäni Lindaa, Lauraa ja Railaa kirjoittamaan minusta. 


Tässä on "Me in the eyes of a best friend"-sarjan osa 1/3. Ensimmäiseksi ääneen pääsee Raila, 19-vuotias post-rokkarimimmi Kontiolahden sivukylän sykkeestä!

"Ensimmäinen kerta, kun mie ja Marika tavattiin, oli kesällä 2005 kunnan järjestämällä kesäleirillä. Oltiin molemmat tultu sinne kavereiden kanssa. Myö tutustuttiin aika nopeesti, johtuen kenties miun ja varsinkin Marikan puheliaista ja avoimista piirteistä.  Ei olla kumpikaan niitä ihan hirveen hiljaisia nimittäin. Leirillä oli hauskaa, mutta jotenkin sen seuraavan vuoden aikana meijän yhteydenpito jäi. Oltiin myö kavereita ii2:ssa tai jotain..

Kun oli yläasteen aika, eli noin vuosi tuon leirin jälkeen, oltiin mie ja Marika samoilla musiikin tunneilla.  Mie soitin siihen aikaan ahkerasti rumpuja ja musiikkihommat oli ihan henki ja veri miulle, kuten myös Marikalle. Yhdessä koetut (tai kärsityt) musiikintunnit varmaan yhdisti meitä. Myö alettiin liikkua ja viettää enemmän aikaa yhdessä.

Meijän ystävyys syveni lähelle nykyistä pistettä oikeestaan riparilla vuonna 2008. Myö majoituttiin samaan huoneeseen kahden muun tytön kanssa. Siellä myö lyötiin viisaat päämme yhteen todenteolla. Mitä sinänsä voi odottaa, kun vietetään viikko saman katon alla ja samojen seinien sisällä. Riparilta on muistona muun muassa lukuisia toistaan hölmömpiä videoita, jotka nähtyään eräskin henkilö oli kysynyt Marikalta: ”Ootko sie oikeesti tuommonen?” Tuon viikon aikana Marikasta tuli miulle ihan korvaamaton.

Yhdeksännelle luokalla Marika oli ihan miun sielunsisko. Myö kuunneltiin samanlaista musiikkia, myö tehtiin samanlaisia asioita ja no mitä sitä kieltämään, myö näytettiinki ihan samalta tumminen hiuksineen, tiukkoine pillifarkkuineen ja bändihuppareineen. Miulle tulee edelleen aina Guns n’ Rosesin Paradise City- biisistä mieleen, kun mie musiikin tunnin alussa aloin soittamaan ko. biisiä ja Marika alko laulamaan ”Take me down to the paradise city, where the grass is green and the girls are pretty!”

Meijän ystävyydestä tekee ainutlaatuista mm. se, että myö ollaan koettu yhdessä ne vaikeimmat teinivuodet, särkyneet sydämet sekä monenlaiset moodswingit. Myö ollaan kiukuttu toisillemme, joskus jopa vähän kinasteltukin, mutta edelleen myö ollaan tässä. Myö ollaan oltu toistemme tukena, kun toinen on sitä tarvinnut. Ehkä hienoin puoli Marikassa on, että se on puolustanu minuu vaikeissa tilanteissa. Marika pitää omistaan huolta ja mie oon siitä ikuisesti kiitollinen.

Asia mikä minuu harmittaa on, että myö nähdään niin harvoin. Marika on niin ahkerasti mukana kaikessa, että totta kai vapaa-aika jää vähän vähemmälle. Siihen vielä koulu, kirjotukset ja muut systeemit päälle niin aika on aika kortilla niin miulla kuin Marikallakin. Mutta sitten kun myö nähdään, on se aina yhtä hauskaa ja ihanaa. Maailma on parannettu hyvin nopeasti.

Myö oikeesti ajateltiin 15 vuotiaina, että semmonen 30 cm levynen tupeerattu ampiaspesä päässä oli jotenki hieno tai cool. Miulla on edelleen tallessa keltainen post-it lappu, jossa lukee Mancyn käsialalla sana tarkkaan ”Söpsnamsuja @ Irc-Galleria” ja noin 20 nimimerkkiä alekkain, jotka piti käydä tsekkaamassa tasaisin väliajoin. Kuukauden takainen puhelu, jonka aikana molemmat selittää, nauraa ja huutaa puhelimeen yhtä aikaa oli, kun keskustelimme sivistyneesti vastakkaisen sukupuolen edustajasta. Huikee Mötley Crüen keikka kesäkuussa, kun lievästi päihtynyt pariskunta kiehnäytyy selän takana ja keski-ikäinen suomalainen mies huutaa amerikkalaiselle taustatanssijalle ”Hyvät tissit!”. Jos miun pitäis sanoa paras yhteinen hetki tän reilun kuuden vuoden ajalta, saattais miulla mennä hetki jos toinenkin.

Minuun koskee ajatuskin siitä, että Marika muuttaa noin 250 kilometrin päähän miusta. Mie tulen niin ikävöimään miun Mancyliä, kun myö ei nähdä ees sitä vertaa mitä nyt. Voikun mie voisin pitää Marikan täällä. Mutta mie tiedän että ensihoito on Marikan unelma ja sille jos kelle mie sen soisin. Mie oon onnellinen, että Marika saa tehä sitä mistä tykkää. Minuu helpottaa kuitenki ajatus siitä, että mie tiedän meijän olevan hyviä ystäviä vielä vuosienki päästä. Myö istutaan vielä vierekkäisillä kiikkutuoleilla mummoina ja neulotaan villasukkia.

Rakkaudella,

Raila"

Compliments make your day

www.weheartit.com

Kehut.

Toisista ne tuntuu ihanilta, ne nostattaa fiilistä ja rakentaa itseluottamusta. Toiset vaivaantuvat niistä ja menevät vaikeaksi, jos joku kehuu. Toiset saavat niitä jatkuvasti, jotkut eivät saa niitä ikinä ja osa suorastaan huutaa niiden perään.

Mie kaipaan kohteliaisuuksia. Nykyisin tuntuu siltä, että keneltäkään ei tule kehuja. Erityisesti ulkonäköä koskevia. Se, että aikaisemmin on ollut todella epävarma itsestään ja omasta ulkonäöstään ei helpota asioita yhtään. Ikävät ajatukset omaa ulkonäköään kohtaan alkavat kummuta jälleen esiin, enkä pidä siitä yhtään. Kesällä olen harrastanut aika paljon liikuntaa, ja kun välillä tulee taukoja lenkkeilystä reissujen tai leirien takia, itseinho iskee. Tulee heti sellainen olo, että on laiminlyönyt vartaloaan ja omaa tsemppiään.

Töissä näytän aina ihan kamalalta. Näytän viisi päivää viikossa ihan kamalalta. Hiukset ovat sekaisin, likaiset, kasvot täynnä finnejä sotkuisen työn takia ja silmät väsyneen näköiset. Viikonloppuisin on kiva peseytyä ihan ajan kanssa, sipaista hiukan kaunistusta kasvoihin, laittaa hiukset ja käyttää tavallisia arkivaatteita työvaatteiden sijaan. (note to self: käyn kyllä suihkussa työviikon aikana.) Laittaa itseään nätiksi jopa toista ihmistä varten.

Kukaan ei sano, että oletpas sinä kaunis. Kukaan ei kerro sitä minulle, ja kohta siihen ei usko itsekään!
Parisuhteessa kehuja tottui saamaan. Toiselta sai kuulla olevansa kaunis ja ihana. Nyt ei ole mitään. Olo on niin mitätön. Ehkä tämä tunne johtuu vain tästä päivästä; pitkä työpäivä takana, syömättömyys, tahkealta tuntunut juoksulenkki, sateinen sää, valtava ikävä ja pelko muutosta. Onko huomenna parempi päivä? Sitä en voi tietää.

Jos tästä hetkestä voi jotain hyvää etsiä, niin kävin sentäs lenkillä vaikka sielläkin itketti, kävin eilen kampaajalla pätkäsemässä huonot latvat pois ja tämän viikon jälkeen alkaa kolmen viikon vapaat ennen koulun alkua ja Joensuusta lähtöä. Kohta on myös miun synttärit. Kuten huomaatte, osaan kyllä etsiä kaikista elämän inhottavimmistakin hetkistä jotain mukavaa ajateltavaa, jotta inhat ajatukset saa edes hetkeksi syrjään. :-)

Tässä vielä kuva siitä, miltä näyttää suihkunraikas ja elämäänsä hiukan kyllästynyt bloggaaja.

Any ideas dear friends?

Miusta tuntuu että nyt poljetaan vähän paikallaan. Ois kivaa keksiä jotain eksklusiivisen hienoa, josta mie teille täällä kertoisin/jota mie kuvin näyttäisin. Mutta. Miun ideapankki on ihan tyhjä! Eräs lukija toivoi sellaista postausta, jossa miun ystävät kirjottais miusta, ja se on tällä hetkellä työn alla.

Mutta nyt on teidän muidenkin vuoro. Kaipaan tosiaan nyt TEIDÄN LUKIJOIDEN inspiraatiota, sillä miusta on niin ihanaa kirjottaa tänne omaksi ja teidän iloksenne, mutta miulla vain ei ajatuslamppu ole syttynyt vähään aikaan! Nyt saa heittää mitä mielenkiintoisempia postausehdotuksia ja -toiveita!

Mitä postauksia tulevaisuus tuo tullessaan?
- asuntoesittely
- IKEA postaus (hopefully)/sisustuspostaus
- ensimmäiset hetke Lappeenrannassa

One of the best parts of my year

Voin hyvillä mielin sanoa, että palokuntanuorten leiri on miun kesän yks kohokohta. Siellä on aina mukavaa, siellä näkee ystäviä useidenkin vuosien takaa, siellä saa uusia ystäviä, siellä oppii niin paljon uutta vanhemmilta kuin nuoremmiltakin osaanottajilta, siellä on aina hyvä yhteishenki ja mikä tärkeintä, siellä ollaan kokonainen viikko! Koska miun vapaapalokuntaosasto kuuluu Itä-Suomen alueeseen, myös osallistutaan Itä-Suomen läänin leirille, johon tulee palokunta ympäri Itä-Suomea. VPK leirejä järjestetään niin, että kolmena vuotena peräkkäin on lääneittäin omat leirit, ja joka neljäs vuosi valtakunnallinen suurleiri. Seuraava suurleiri on 2014 Porissa Kirjurinluodolla.

Leirillä nuorten on tarkoitus suorittaa erilaisia kursseja, joiden avulla he voivat vuotuisesti järjestettävillä taitomerkkipäivillä suorittaa itselleen taitomerkkejä, jotka kertovat jokaisen nuoren senhetkisestä osaamistasosta. Taitomerkkien nimet on miusta jokseenkin hassuja; letkumestari, ruiskumestari yms.. :-D Mutta pääasia leirillä on se, että me kouluttajat jaamme osaamistamme eteenpäin.
Mie olin nyt toista kertaa kouluttamassa palokuntaleirillä, ja miun kurssi oli Alkeiskurssi 1+2, eli kavereiden kesken AKU-kurssi. Siellä miun kaverina oli kouluttamassa miun vpk-kaveri Joni, johon tutustuin viime kesänä Pielaveden leirillä. Myö kaks oltiin kurssin pääkouluttajia, ja sitten meitä oli vielä kolmantena eräs apukouluttaja samasta palokunnasta kuin Joni. Junioreita meidän hellässä käsittelyssä oli 16 kappaletta ikähaarukasta 7-10v. JA NE VAATII TYÖTÄ. Tuon ikäisille naperoille pitää olla KOKO ajan hirmusesti tekemistä, teoriapainotteista opetusta ei saa olla piiruakaan liikaa ja leikkejä pitää keksiä hirmunen liuta. :-D

Olin lauantaina kotiin tullessa NIIN nuutunu, että oksat pois. Olin klo 21 jo ihan sipissä, mutta teistelin vielä muutaman tunnin ennen ku annoin itseni nukahtaa. Tästä leiristä vois kirjottaa niin paljon, mutta tällä hetkellä tuntuu että teksti on niin hajanaista luettavaa.. Tuolta alempaa näitte meidän päiväohjelman, joka noudatti tiettyä kaavaa aika orjallisesti koko viikon. Se on hyvä, sillä siihen rytmiin tottuu yllättävän nopeasti! Nyt kyllä vaan ratkesin miun kaurapuurorytmistä. Ehdin syödä 8 putkeen kaurapuuroa aamupalaksi, mutta tänään en kerenny. Pitää palata mahdollisimman pian ruotuun, ei oo hyvästä tämmönen ratkeaminen!

© Jari Kuittinen

© Jari Kuittinen

© Jari Kuittinen

Leireillä ei ainoastaan opiskella, vaan illalla ruuan jälkeen, n. klo 17 jälkeen on vapaata aikaa. Mahdollisuuksia on monia - järjestetyn iltaohjelman lisäksi on mahdollisuus erilaisille pihapeleille, vesipyssysodalle.... Suurin juttu on ehkä kuitenkin leiriolympialaiset, jotka järjestetään jokaisella leirillä. Siellä jokaiselta kurssilta kootaan oma olympialaisjoukkue, ohjaajan lisäksi on yleensä 4-5 kurssilaista. Päätarkoituksena olympialaisille ei ole päihittää muita tai kilpailla verenmaku suussa, vaan kastella, kastella, kastella ja kastella muita. No, kuvia näätte alla :-D

Tänä vuonna leiripaikka oli hiukan erilainen. Tavallisesti leirialueena on toiminut leirikeskus/retkeilykeskus metsän siimeksessä, mutta nyt olimme melkein keskustassa. Leiri pidettiin Mikkelissä Mikael-koulun pihalla, mikä päällisin puolin oli leirialueena ihan toimiva, mutta kaupunkiolosuhteissa joku vaan tökkii ja pahasti, kun on tottunut viettämään viikon sivistyksestä syrjässä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä leirialue, eikä ulkopuolisia kävijöitä leirialueelle tullut, vaikka niin pelättiin! Leirialue oli rajattu mellakka-aidoin. Kuulostaa aika rebeliltä?

Majoittuminen tapahtuu teltoissa (poislukien lapsiperheet, jotka saavat sisämajoituksen), eli palokuntaosastot ottavat mukaansa joko puolijoukkuetelttoja tai sitten retkeilytelttoja. Mie nukuin yksinäisessä ylhäisyydessäni kahden hengen tilavassa teltassa 15cm paksuisella patjalla. Terveiset vaan äidille; olis pitäny uskoa sinnuu siinä, että se patja ei mahu telttaan. Terveisin tyttäresi joka asetti sitten patjan teltassa kulmasta kulmaan, että kykeni nukkumaan siellä ilman, että varpaat paleltuu.

Miun yksiö!

Meidän VPK:n auto!!

© Jari Kuittinen

© Jari Kuittinen

En kyllä luopuis tästä harrastuksesta mistään hinnasta. Vaikka muutankin Lappeenrantaan kohta, ajattelin käydä tsekkaamassa paikallisen VPK:n toimiontaa. Ensi vuonna onkin Pohjois-Karjalan vuoro järjestää leiri, joten ENSI VUONNA OUTOKUMPU JA KOLMIKANTA MATALAKS!

I just wanna make you sweat

Vuan on lämmin! Ei passaa valitella ku näitä hellepäiviä on ollu niin vähän! Nyt vois suunnata rannalle, ottaa varovasti aurinkoa ja pulahtaa uimaan.

Firefighters in action

Huh, hengissä ollaan. Vietin 22.-28.7. aikavälin palokuntanuorten leirillä Mikkelissä, sain juuri kaikki leirikuvat käsiteltyä, huomenna alkaa viimeinen työviikko ja hohhotihoi, viikon teltassa vietetyn ajan jälkeen uni kyllä maistuu, leirikuvia on ihan hirmusesti ja saatte niitä toivottavasti huomenna.<3

Tales from yesterday

Torstai torstai torstai. Olokee hyvät.