Ilosaarirock 40-fucking-years !

Mikä rokki takana taas, vau! Ilosaarirockin 40-vuotissynttäreitä on nyt juhlittu ihan kolmipäiväisesti ja on mukava palata hyvillä mielin arkeen. Huikeita artisteja, hyvää musiikkia, jopa musiikillisen orgasmin huipentuma erästä henkilöä tavattaessa, mutta siitä loppupuolella ;-) Ykköskeikka koko festarilla oli ylivoimasesti Blackfield. PUS! Lueskellessa kuunnelkaa seuraavia:

 

Rakkauslasit, sain kuitenkin tingittyä yhden euron hinnasta pois, joten lopullinen taksa oli 9€!

Lauantai meni rokkitöissä, olin 8h vaihtamassa ihmisille lippuja rannekkeiksi. Vaikka koko aika oli seisomista ja taukoa tuli pidettyä vain 20min, oli työ ihan huippua. Omanlaistaan asiakaspalvelutyötä, oli mukava jutella erilaisten ihmisten kanssa. Ja tietty saada vähän rakkautta halauksien ja lentopusujen merkeissä, hihi.

Lauantai oli loppuillastaan ihan angsti, miun kännykkä ei tukkoisista linjoista johtuen (sama ongelma joka vuosi) ottanu vastaan puheluita tai viestejä, joten palloilin vähän paikasta toiseen ilman sitä vakituista seuraa, jota kaipasin. Sen vuoksi en kattonu lauantaina yhtään keikkaa, ja kyllä suomeksi sanottuna v*tutti kun mm. Happoradio ja Kate Nash jäivät välistä. Kyllä, olisin voinut mennä yksin, mutta siinä ei ois ollu minkäänlaista rokkifiilistä. Onneksi kuitenkin alueen ulkopuolella löytyi seuraa, kiitos tietyille!

Sunnuntai ylitti kyllä odotukset. Samuli Putroon en ihanista kotitöistä johtuen kerennyt, mutta loppupäivä oli silti aivan huikea! Päiväni ekan keikan tarjosi Stam1na.

Rokkilokin Rentoshow oli jotain upeeta! Ilosaarirockin rentolava, joka on yleensä hyvin reggae- ja rappainoitteinen, tarjosi oikein loistavan shown. Lanteet alkoi heilumaan väkisinkin! Mikäs siinä auringonpaisteessa, rannalla hyvää musiikkia kuunnellessa.

Perus festarimättö, paistettuja "nuudeleita" (eli kuten kuvasta huomaa, spagettia) ja kevätrulla, mutta hyvää on!

Tässä se nyt on - miun festarikeikkojen kirsikka kakun päällä, eli Blackfield. Musiikkimaailman lahja Steven Wilson solistina yhdessä Aviv Geffenin kanssa.  Israelin ja USA:n yhdistelmä toimii tajunnanräjäyttävästi. Steven Wilson on siis myös Porcupine Treen solisti, joka myöskin tekee ihan helvetin hyvää musiikkia. Blackfieldia en oikeastaan aikaisemmin oo kuunnellu, mutta tuon keikan jälkeen tuun kuuntelemaan. Koko keikan ajan oli sellinen tykytys sydämessä, sellainen olo kuin ois just ihastunu!

Keikan jälkeen oli ehkä elämäni parhaat 7 minuuttia. Miun hyvä ystävä Linda oli nähny BF:n toista solistia Aviv Geffeniä ennen niiden keikkaa ja kysyny oisko mahdollisuutta tavata bändiä keikan jälkeen. Geffen oli tokassu vaan "Tottakai, tulkaa tähän porteille oottamaan niin tullaan tästä hakemaan!"

Tän jälkeen voin ehkä kuolla onnellisena. Pääsin tapaamaan, kättelemään, puhumaan ja halaamaan itse Steven Wilsonin kanssa. Olin niin onnellinen, että miulle on sitä englannin kieltä opetettu koulussa!!! Meinasin jäädä ihan lukkoon mutta sain onneks jätettyä sen fanityttöhihkutuksen taka-alalle pysyäkseni mahdollisimman chillinä. Tän tapaamisen aikana otettiin tietty muutamia kuvia. Sen jälkeen Blackfieldin rumpali Tomer Z lähti meidän kanssa hengailemaan rokkialueelle ja kattomaan bändejä. Saatiin myös ilmaset bäkkärikaljat, anteeksi äiti. Puhallutin itteni kuitenkin ennen kotiinmenoa! Kun kaksi muuta kaveria ja Tomer lähtivät anniskelualueelle, oli miun aika jäädä aidan toiselle puolelle. Hyvästeltiin siinä, sain halauksen, pusun poskelle ja käskyn ottaa yhteyttä Facebookissa. Elämäni paras "mitä ihmettä"-sunnuntai :----D

Hieno 40-vuotisrokki sai arvoisena päätöksen Neljän Ruusun voimin. Aivan mahtava rokki jälleen kerran, kiitos kaikille kavereille ja järjestäjille, varsinkin Joensuun Popmuusikoille (sekä meille vapaaehtoisille). Ilman teitä ei tätä tapahtumaa olisi olemassa!

Tuu (Ilosaari)rokkaa mun tanssilattiaa!

As many of you might know (or not) tänä viikonloppuna on Joensuun vuoden PARAS tapahtuma, eli Ilosaarirock, ja mie lähen sinne.. NYT! Palataan asiaan viikonlopun jälkeen, tänä viikonloppuna ei koneella istuta.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Miun viikonlopun alotti jo tänään ihanasti kirje, jonka sain postissa. En osannut sitä odottaa, mutta Tonylta tuli kahden sivun pituinen kirje kasarmista. Liikutuin niin kovasti, ja tulin samalla niin iloiseksi, ettei kyllä paremmasta väliä. Rakastan sitä hömppää ♥

Rinnassa pieni sydän sanoo; tahdon mukaasi

  

 

 

pyöriikö sun ajatuksissas mun nimi tänään/

missä sä oot kun mä tarviin susta pään silittäjää/

missä oot nyt, vietätkö vapaailtaa/

haluisin sut vierelleni hengittämään samaa ilmaa/

nyt yksin taas oon/

sä olit mun hyppy tuntemattomaan, mut mullei ollut laskuvarjoo/

pyydän tuhlaa muhun viel yks yö.


ps. sivussa muutama kysely, käykää vastaamassa, se helpottaa blogin pitämistä vastaisuudessa!

Tänään on kaunis päivä

Miten hyvin voikaan nukuttaa uudessa sängyssä! Heräsin klo 9 hyvin levänneenä, mutustelin aamupalaa ja keräsin voimia luku-urakkaa varten. Luin reilun tunnin terveystietoa, sivuja pääsin eteenpäin jopa 37, eli ei huono aloitus kirjotuksiin lukemiselle!

Valmiina valmistautumiseen!

Kotona heeboilun jälkeen sosiaalistuin ja lähdin ystäväni kanssa kahville. Siitäkin oltiin puhuttu varmaan kevättalvesta asti, mutta nyt saatiin aikaseks, hyvä myö! Houkutuksessa nautittiin broileritäytteisiä herkutuksia, mie ostin broilerikierteen ja Etta broileripiirakkaa. Houkutus on kyllä Joensuun suloisin ja makein kahvila.♥

Kahvin jälkeen käytiin vähän tsekkailemassa viimesiä Joensuun viimeistä aletarjontaa, ja löysin elämäni housut. Oon ettiny löysiä ja siistejä pöksyjä, ja osuin ihan napakymppiin! Nää on ihanan mukavat päällä, ja löytyy näistä housuista jopa takataskukin. Mukavat rentoiluhousut, ja kerranki muunväriset kun mustat.

Vero Moda, 10€

Lopuksi jäniskevennys:

Kerro, miltä se tuntuu?

Hirmusta kikkailua kuvatilan, sommittelun ja uuden bannerin kanssa, mutta siellä se nyt kiikkuu!Tää päivä on menny tosi hitaasti, ja se on tuntunu tajuttoman pitkältä. Olin taasen töissä, vähän päälle 7h jonka jälkeen tulin kotiin ja odotin ystäväni saapumista. Piristi kivasti päivää, kun näkee hyvää ystävää. Jää ne mökötykset taka-alalle.

Inttivininää tähän väliin; kännykkää on lupa käyttää vain iltavapaiden aikana. Tänään sain ensimmäisen yhteydenoton kolmeen päivään, mutta sitäkin iloa kesti vain noin 2min, kun puhelimen toisesta päästä kajahti kuulutus kaikille alokkaille. Herkisti jotenkin hirmu paljon se Tonyn äänen kuuleminen ja puhelun päätteeks aloin itkemään.  Toisaalta se puhelu rauhotti omalla tavallaan, kun vähän tietää missä mennään. Herra on jääkärikomppaniassa, varusteet on kuulema saatu ja alikessut rentoja. :-)

Viime viikolla saapui miun uus sänky, jota en ootellukkaan kun sen kolme viikkoa. Iskä kirosi sen heti maasta taivaisiin, sen verran hankala se oli kuulema kasata. Onneks en ite sillon ollu paikalla, vaan olin turvallisesti leirillä piilossa! Tänään siirrettiin sänky miun huoneeseen pienten mutkien kautta. Ensimmäisestä ovesta se tuli ihan hienosti pyörittelemällä läpi, mutta kun tuli aika siirtää peti miun huoneeseen, ei se mahtunukkaan. Päädyt ja koristenupit irti ja sitten oltiin tyytyväisiä.

Mie vähän harkitsin semmosen ihanan itikkaverkon ostamista, minkä sais tohon sängyn päälle, sitten miulla vois olla oma pieni budoaari. Saa nähdä, miten osaa nukkua taas kapeessa sängyssä (70cm). Yksinään ei kehtaa levittää koko petiä, kun vielä ei ole edes kunnollisia patjoja, mutta sitten kun nukkumakaveri tulee ensi viikolla, pääsee nautiskelemaan 160cm täyttä autuutta ja pehmeyttä.

ps. lähdin randomisti Kerubiin, Joensuulaiseen baariin jossa oli Nopsajalan ikärajaton keikka. Kaverit yllättää kyllä aina ilosesti!

pps. lopuksi hassunhauska kuva

Hard to say goodbye

HOX! Tulossa pitkä postaus, koska miulla on tylsää.

Toinen päivä (vihaan tätä sanaa) inttileskenä ja tuntuu vähän kummalliselta. Eilen oli hassu olo, ku ei saanukkaan sitä päivittäistä soittoa tai viestiä. Oon tottunu siihen, että vaihetaan Tonyn kanssa jonkinlaiset kuulumiset, että mitä on päivän aikana tehny, tai edes hyvänyön viesti, jos on kiire päivä. Viime iltana ei tullu sitäkään, niin tuli vähän suru puseroon, mutta siihen on totuttava, ei ne siellä armeijassa kerkeä aina vastailemaan.

 Saattaa joidenkin korvaan kuulostaa vähän oudolta, kun on suruissaan yhdestä viestittömästä päivästä, mutta se on tapa johon mie itse olen tottunut. Kun arki poikkeaa normeista, tuntuu se aina kummalliselta. Vähän sama, ku ei muistas syödä aamupalaa tai pestä hampaitaan.

Oli kuitenkin mukava vietää nää vikat päivät ennen palvelukseen astumista yhessä. Koska olin siellä palokuntaleirillä, ja tulin viime lauantaina vasta kotiin, aikaa ei ollut hirveästi, mutta sitä oli kuitenkin tarpeeksi. Tehtiin kaikkee mukavaa, käytiin uimassa, grillattiin, maattiin, oltiin ja juteltiin. Kaikkea sitä, mitä myö kaivattiin. Sain leikata Tonyn tukan hiustenleikkuukoneella, tuli aika hyvä vaikka ite sanonkin!

Tais asiakasta jännittää lopputulos...

Maanantaina juotiin Tonyn kotona läksiäiskahvit, Ex-leipuri-isä pyöräytti kakun, keitettiin kahvit ja nautiskeltiin.

Tästä ne päivät lähtee rullaamaan, ensi viikolla on pe-ma ilmeisesti inttilomat, joten ei iske ihan hirvee ikävä toivottavasti. Onneksi näitä kohtalotovereita löytyy lähipiiristä, joten ei ole pelkoa etteikö ymmärtäviä ihmisiä löytyisi. :-)

Tää päivä on menny aika downisti. Töissä väsytti ihan tajuttomasti, leikkasin ruohoa sen 7h ja helle paahto niskaan. Kotia päästyäni alkoi satamaan kaatamalla vettä, juuri kun suunnitelmissa ois ollu auringossa loikoilua.

Poljin kaatosateessa lähikauppaan ostamaan hiusväriä, sekä luottokampaajani tykö ostamaan Colormaskin sävyttävän hoitoaineen. Miun hiukset näytti ihan kamalilta, mutta nyt ne on taas kivat kun juurikasvu on tipotiessään!

before...

..after!

Oon käyttäny sadepäivän tehokkaasti siivoten miun huonetta. Käsittelyyn pääs ns. meikkikaappi, josta siis löytyy kaikki hygieniatarvikkeista koruihin ja CD-levyihin.

 Isi oli ihana ja toi kaks koppaa mansikoita kotia. Sain maistaa kesän ensimmäiset mansikkamaidot, ja täytyy myöntää että maistuu aina yhtä hyvältä! Sitten tein myös pientä extrakokkailua, kun kaapissa oli taloussuklaan jämät. Yllättävän hyvää suklaata, vaikka väri ei sitä lupaa.

Tätä vois jokseenkin kutsua mukavaksi kotipäiväksi, orvosta olosta huolimatta. 

Huomenna ehkä parempi päivä!

Fire burning

Viimeisenä iltana soi Reggaerekka. Takan taasen loistava palokuntanuorten leiri Pielavedellä, seitsemän päivää oppimista, iloa ja naurua, surunkyyneleitä ja mahtavia kokemuksia vanhojen ja uusien tuttavien kanssa. Sitä leirielämän fiilistä ei voi sanoin kuvailla!

Lähdettiin siis oman vpk:n kanssa palokuntaleirille viikoksi, ja täytyy sanoa että oli taas yksi parempi leirikokemus. Vaikka leirialue olikin pieni, sopu sijaa antoi niin telttapaikoilla kuin saunan lauteillakin. Meillä on aina kolmena vuonna peräkkäin Itä-Suomen leiri, johon osallistuu Pohjois- ja Etelä-Savo, sekä Pohjois-Karjala, eli meikäläisen huudit. Joka neljäs vuos on sitten suurleiri, johon osallistuu kaikki suomen vapaaehtoiset palokunnat. Kyseinen suurleiri oli viime vuonna Padasjoella, mutta ite ei sinne oman osaston kanssa osallistuttu.

Miun viides palokuntaleiri, ja nyt olin ensimmäistä kertaa apukouluttajana. Meidän kurssi, tasokurssi 2, sisälsi yhdeksäntoista noin 11-13-vuotiasta lasta, kolme meitä apukouluttajia,  Anne, minä ja Joni, sekä pääkouluttaja Ville. Annen sekä Villen tunnen jo ennestään. Annen kanssa ollaan samassa palokunnassa, ja Villen tunnen jo useamman vuoden takaa aikaisemmilta leireiltä. Apukouluttajakollegani Joni oli miulle siis uusi tuttavuus, erittäin mukava sellainen.

Kuten kenttäolosuhteita voi kuvitella, ruoka oli yksinkertaista, mutta ERITTÄIN hyvää! Minään päivänä ei tarvinnut nälässä olla, ruoka oli maukasta ja sitä oli riittävästi. Makua lisäsi varmasti entisestään iloiset ja pirteät emännät, jotka saivat unisimmatkin silmät aamulla 7.30 hymyilemään. :-)

Keskiviikon leiriolympialaiset, jossa idea on hyvin yksinkertainen - kastele kaikki. 

Ehkä ihkuinta koko leirissä oli meidän pieni alle 10 hengen prinsessakerho, joka kokoontu kaks kertaa. En tiedä YHTÄÄN mistä koko idea lähti, mutta kuljin koko leirin vaaleenpunanen rusettipinni päässä ja Hello Kitty-laastari sormessa. Pääasia että oli ihkuu, fantsuu ja hubaa! Toinen ja vika kokoontuminen oli aika juhlallinen. Lakattiin kynsiä, vaaleenpunasella tietty, juotiin Hello Kitty-limpparia ja syötiin vaaleenpunasia herkkuja.

Toiseksi viimeisenä päivänä oli kaikkien kurssien kurssikokeet. Sammutustyönkurssilaisille tuli mitä erikoisin hälytys. "Sammutustyönkurssi, hälytys, eläimen pelastus, kissa puussa. Eläin on kiimainen." Tämän jälkeen alkoi ihan kuulumaan ihan kammottava mouruaminen. "Kissa" osoittautui yhdeksi leirin mieskouluttajaksi, joka oli pukeutunut naiseksi ja kiivennyt puuhun.

Eläkkeelle jäävä leirin päällikkö ja inttiin menevä ystäväni saivat uudet kuontalot. Tuntuu vähän, että tais eri ikäluokan edustajilla mennä tyylit ristiin?

Perjantai-ilta on disco ilta! Leiridiscossa esiintyi varkauslaista osaamista bändin ja räppärin muodossa. Ja bändipojilta piti tietysti käydä ottamassa nimmarit ja yhteiskuva.

Viimeisenä päivänä kokoonnuttiin kurssin kanssa ja kerättiin kurssilaisilta jokaiselle kouluttajalle omat henkilökohtaiset palautteet. Tässä yksi esimerkki omasta palautteestani, joka sisälsi hienon muotokuvan. Leirin aikana sain itselleni lempinimen "Habis", koska miulla on kuulema tosi iso haukkari. En nyt menis ite vannomaan..

Vaikka viimeinen päivä meni vähän lähtöä jännittäessä, jaksoi hymy silti paistaa kasvoilla. Kun lippu viimeisen kerran laskettiin, miekin herkistyin, ja viimestään kavereita halatessa pillahdin itkemään, sillä tiesin etten nää heistä suurinta osaa, kuin vasta ensi kesänä. Tää ainutlaatuinen viikko kesästä on niin tunnerikas, ettei fiilispurkauksilta voi säästyä. Lähtö oli täynnä niin haikeutta, surua, kuin iloa, vaikkei se kasvoilta välttämättä näkynyt. Kesäni paras viikko, aina ja ylivoimaisesti.