I have fallen in love. Deeply. And there is no returning back.
A1200 I love you, will you marry me?
En oo koskaan varmaan ollu mistään materiasta niin onnellinen kun tästä kamerasta. Tässä on kaikki mitä mie tarviin! Loistava videonlaatu, erilaisia kuvausominaisuuksia, se on musta, eikä ollu pahan hintanen + vanhemmatkin hyöty siitä kun saivat boonuksia S-tililleen ja mikä parasta, se TOIMII.
Eniten huvituttaa tää kalansilmäominaisuus, oon leikkiny sillä tässä jonkin aikaa ja kuvaustulokset on mitä parhaimpia :-D Poikaystävä kiltisti lahjotti oman ylijäämä 2GB muistikorttinsa miulle, siihen mahtuu n. 422 kuvaa, eli riittää ihan hyvin miun kuvauksille.
Lupaus on pidettävä, ja täältä tulee official ensimmäinen naama kuva kera uusien punahiusten! Näytän vähän väsyneeltä, mutta johtunee siitä että tänään oli liikuntaa, oon juossu ympäri Joensuuta kameroiden ja muistikorttien ja paristolatureiden perässä, sekä ajellu nenä punasena skootterilla kouluun ja kotia.
Miun mielestä punertavat hiukset sopii miulle vallan mainiosti, ja ne olikin näin kevään kunniaks toivotut. Mitäs te muut tykkäätte?
Jäniskevennyksenä näin keskiviikon lopuksi haluaisin esitellä parhaimpia puoliani tasapuolisesti kaikille, mukavaa keskiviikkoa immeiset!
ps. I love myself.
20. huhtikuuta 2011
19. huhtikuuta 2011
Snapsnap!
Nyt on tapahtunu paljon kaikkee hyvää! Eilen siis värjäsin hiukset oransseiksi, mutta no okei, niistä tuli hitusen enemmän punaset kun oranssit. Käytin siis Garnier Nutrissen kestoväriä. Miun hiukset oli kyllä hitusen ruskeat ennen värjäystä, joten tuloksesta tuli huikan tummempi kuin oisin halunnu, mutta näistä tuli kyllä silti älyttömän säpäkät! Ja auringossa tulee tukka vaalenemaan kuitenkin, joten nou hätä. Poikaystäväkin sanoi että "oot aika äkäsen näkönen" , ja tää uus väri antaa kuulema luonnetta. :-D
Oon ihan täpinöissäni tästä kameran ostosta! Mie jo pelkäsin, etten saa tulevalle Tukholman tai Latvian reissulle omaa kameraa matkaan. Meidän entinen digikamera on siis särki, eikä sitä voi ehjätä.
Plussaa plussan päälle, huomenna meikäläinen lähtee kameraostoksille! Oon vihdoin saanu kerättyä tarpeeksi palkkarahoja kasaan kameran ostoon. Ihka ensimmäinen ikioma kamera! Kahta mallia olen vertaillut poikaystävä apunani. Molemmat ovat Canon Powershot-malleja, toinen on A495 ja toinen A1200. Tuo A1200 on hitusen parempilaatuinen ja siinä on enemmän ominaisuuksia.
Molemmat ovat Gigantissa 99€, mutta onnekseni tuota "huonompaa" mallia, eli A495 löytyi 59,90€ hintaan Veikon Koneesta täältä Joensuusta. Soitin varmistukseksi liikkeeseen, ja sillä hinnalla olisi vielä sitä kameraa myytävänä.Harkinnan alla onkin, ostanko kerralla paremman kameran, vai kitsastelenko hiukan rahoistani ja ostan ei_niin_super_ominaisuuksilla varustetun kameran. A1200 on täysautomaatin lisäksi Molemmat toimivat AA-paristoilla, mutta harkitsin ladattavien paristojen + laturin ostoa. Onko kenelläkään näistä malleista kokemusta, ottaisin käyttökokemuksia mielellään vastaan!
Canon Powershot A1200
- 12,1 megapikseliä
- 28 mm:n laajakulmainen 4x zoom-objektiivi
- 6,8 cm:n (2,7 tuuman) nestekidenäyttö ja optinen etsin
- Smart Auto, helppokäyttötila ja vihjetoiminto
- Teräväpiirtovideot (720p)
- Epäterävöitymisen vähennys
- Kuvaus näytöllä -toiminto ja luovat suotimet
- Kasvojentunnistus, automaattinen punasilmäisyyden vähennys
- DIGIC 4 -prosessori
- AA-paristot
|
Oon ihan täpinöissäni tästä kameran ostosta! Mie jo pelkäsin, etten saa tulevalle Tukholman tai Latvian reissulle omaa kameraa matkaan. Meidän entinen digikamera on siis särki, eikä sitä voi ehjätä.
Oon niin super happy happy, ettei kouluhommatkaan haittaa yhtään!
Ei muuta tältä erää, rakkautta kaikille eläville olennoille! ♥
ps. huomenna tukasta kuvaa, jos kamera on miun pienissä kätösissä huomenna.
17. huhtikuuta 2011
14. huhtikuuta 2011
Answers, dear readers!
Noni! Nyt on virtaa ja aikaa alottaa eilinen uurastus alusta. Sain pyydettäessä muutamia kysymyksiä muutama viikko takaperin, ja nyt saatte niihin vastauksia. :-) Kuvia on tosi paljon tukemaan vähäistä tekstiä!
Koetko seuraavas jotain tiettyä pukeutumistyyliä?
Se on aika 50-50. Pukeudun pääasiallisesti fiiliksen mukaan, mutta katson kyllä vinkkejä erilaisista aikakausilehdistä, vaateketjujen kuvastoista sekä julkkisten tyyleistä. Tykkään pukeutua niin räkäisiin tennareihin ja pillifarkkuihin, kuin siisteihin edustusvaatteisiin ja tyttömäisiin hameballerinarusettipitsihärpäkkeisiin. Pukeutuminen on täysin päivästä kiinni! Joinakin päivinä tykkään käyttää mahdollisimman muotoja korostavia, vartaloamyötäileviä vaatteita, toisina päivinä taas haluan pukeutu mahdollisimman rentoihin ja löysiin vaatteisiin. Tärkeintä on, että tunnen oloni mukavaksi vaatteista. Päivä alkaa yleensä huonosti, jos en ole tyytyväinen vaatevalintoihini. :-D Olen niistä kauhean tarkka. En mielestäni ”tälläydy” kauheasti, mutta iloinen aamuhymyni vaihtuu yrmyyn jörönaamaan jos aamulla kiireessä puettu vaate ei mielytäkkään.
Pääasiallisesti pukeudun pillifarkkuihin, tennareihin/ballerinoihin, erilaisiin toppeihin+neuleisiin tai huppareihin. Legginsit ja pitkät topit/mekkopaidat ovat myös ehdottomia suosikkeja. Vaatekaappini on aika tummanpuhuva, mutta nyt ihan kesää ja kevättä varten olen yrittänyt keventää värimaailmaa hiukan ja nyt vaaleita sävyjä ja erityisesti punaista onkin vaatekappiin ilmestynyt. Olen myös yrittänyt opetella käyttämään hameita, yläasteen poikatyttömäisyys on jättänyt pienen murusensa sydämeeni ja sen takia tykkäänkin pukeutua aika rennosti. Poikaystävän myötä oon löytäny sisäisen naiseni ja pukeutunut viime vuosiin verrattuna hiukan neitimäisemmin. :-) (anteeks, ei oo minkäänlaista asukuvaa! en tykkää ottaa semmosia.)
Onko siulla ollu jotain noloja tyylivaiheita esim. yläasteella ernuilua? :D
Haha, tätä mie vähän odotinkin! Oli todellakin ernuiluvaiheita. Ties mitä noubaditylsätyttö ja Guns N' Roses vaiheita. Seiskaluokalla olin aika tavallinen, en erottunut mitenkään massasta. Kasiluokalla vetäisin punamustan tukan ja olin tosi ”rok”, kuuntelin tosi paljon 80-luvun sukkahousurokkia, Gunnareita, Mötley Crüeta ja Skid Rowta, käytin bändipaitoja, ihan ihme telttoja ja näytin nykypäivänä kuvia katsoessa ihan idiootilta kasin alkupuolella. Loppupuolella näytinkin sitten jo taas tytöltä, mutta ei ne vaatevalinnat sillonkaan oikein ollu mistään parhaimmasta päästä. Ysiluokalle mennessä kiloja pääsi keräytymään, ei ylitsepääsemättömästi, mutta niin että se oli muutaman kilon verran liikaa näin lyhyelle ihmiselle, kuin minä (ysiluokalla ~160cm). Olin tosi epävarma itestäni ja sempä takia pukeuduin ihan ihme vaatteisiin ja verhouduin mahdollisimman löysiin vaihtoehtoihin pääasiassa. Hupparit oli sillon aika jees, nyt niiden käyttö on vähentynyt.
Kuvat puhukoon puolestaan
![]() |
| 7lk, mitä tähän nyt voi sanoa.. |
| 7lk, kiva tukka? |
![]() |
| 8lk ja ihana tupeerauskausi ja ihanat vaatteet, hyvä minä! |
![]() |
| 8lk, konva ja kivat vaatteet........ (keskellä allekirjoittanut) |
![]() |
| 8lk |
![]() |
| 8lk loppu, näytin sentään tytöltä, mutta mitkä liuhuhiukset.. |
![]() |
| 8lk kesäloma, sitte lähtiki tukka, ja hupparikausi jatkuu. |
| 9lk iimou |
| 9lk, karsee blondi harakanpesä ja punaset farkut+telttapaita yhistelmä, eiei.. |
| 9lk iimou |
- Ois kivaa nähdä kuvia tai kuulla et mitä kaikkia eri hiustyylejä oot vuosien varrella kokeillu :)
Oon varmaan kokeillu kaikkia muita värejä paitsi sinistä ja vihreetä? On ollu mustaa, tummanruskeeta, vaaleenruskeeta, kirkkaanpunasta, oranssia, violettia raitaa, täysin blondia, rastaa, pidennystä... Tukkamalliakin on ollu jos monenmoista!
Otetaas kuvia kavereiks, helpompi aikajärjestyksessä vähän kattoa.
![]() |
| 2006 syksy |
![]() |
| 2008 kesäkuu |
![]() |
| 2008 heinäkuu |
| 2008 elokuu |
| 2008 syksy |
![]() |
| 2008 maaliskuu |
| 2008 talvi |
| 2008 joulukuu |
2009 toukokuu
|
| tammikuu 2010 |
| heinäkuu 2010 |
![]() |
| 2010 heinäkuu |
![]() |
| 2011 maaliskuu |
- Mitä aineita meinaat kirjottaa?
Kirjoituksethan miulla alkaa syksyllä 2011 ja jatkuvat aina kevääsen 2012. Syksyllä kirjotan äidinkielen ja terveystiedon, niihin on vähiten lukemista kaikista miun kirjoitettavista aineista, joten ei tule kesälle kamalaa stressiä.
Keväällä taasen kirjoitan lyhyen matikan, psykologian, ruotsin ja enkun. Niihin taas on eniten lukemista, ja haluun paljon aikaa valmistautua niihin. Matikkaan varsinkin, joka on osittain miulle aika hankalaa. Osaan kyllä kun teen paljon töitä.
Huh, olipas urakka, mutta nyt on vastattu! Toivottavasti vastaukset tyydyttävät kysyjänsä, tarkennuksiakin saa kysellä :-) Oli kyllä huippuhauska tehdä tätä, löyty sellasta kuvamateriaalia, jota ei muistanut ja sai kyllä hyvät naurut!
Kommentteja saa mielellään antaa, rakkautta kaikille!
13. huhtikuuta 2011
Fuck it?
Noh, kirjotin himopitkän postauksen ja sitten kaikki tekstit ja kuvat hävis...........
Oisin vastannu niihin kysymyksiin, joita muutamat miulle lähetteli, mutta se taitaa siirtyä huomiseen, nyt ei jaksa rueta väkertämään uudestaan.
Hengissä kuitenkin ollaan, ja huomenna saatte jotain luettavaa!
<3: Marika

3. huhtikuuta 2011
Do you love me, baby?
Sunnuntait on miulle yleensä hankalia päiviä. Laiskottaa, ei jaksas nousta sängystä ja tuntuu ettei oikein saa mitään aikaiseksi. Kun on yksin.
Tänä aamuna sain herätä yhden maailman ihanimman ihmisen vierestä. Okei, lämpösästä sängystä ja kainalosta ei päässy sen nopeemmin ylös, kuin tavallisestikaan. Ehkä se on kuitenkin tässä tapauksessa ihan hyväksyttävää.
Sängyssä lekottelu on ehkä maailman parasta ajanvietettä viikonloppuaamusin, varsinkin sillon jos toinen makaa tukka pörrösenä vieressä ja silittää poskesta.
(jes, vihdoin ja viimein löysin keinon tehä hyvälaatusia kuvakollaaseja, kiitos Picasa 3:lle ja internetille.)
Stressaavasta koeviikosta huolimatta päivät on rullaillu mukavasti eteenpäin. :-) Satunnainen lumen sataminen on loppunu, aurinko näyttäytyy silloin tällöin ja lämpötilatkin kipuaa jo plussan puolelle. Lisäks oon ollu yllättävän motivoituneella tuulella. Oon präläilly psykan koealueestaki jo reilusti yli puolet ja ruotsiakin kerkesin jo alotella tänään. Viime koeviikkoon verrattuna ihan hitonmoinen parannus, oon ylpee itestäni. Ens viikolla on neljä-fucking-koetta. Kaikkiin on ihan sikana lukemista, mutta pakko jaksaa!
Mutta ah, mi päivä huomenna odottaakaan?
![]() |
| kuvat molemmissa kollaaseissa: weheartit |
Miun lempipäivä kaikista seitsemästä viikonpäivästä, joita meille on suotu! Tällä kertaa ihan oikeesti, miulla on nimittäin huomenna vapaapäivä. Joku ylempi taho ilmeisesti ohjas miut tekemään lukujärjestyksen niin, että saan nauttia koeviikolla maanantaivapaapäivästä, free from getting pissed off! Huomenna nukun, luen ja liikun. Perfecto.
Mie oisin nyt jo ihan valmista kauraa unten maille. Tajuton väsymys, ei huvittas enää opiskella lisää. Tekis vaan mieli mennä sänkyyn ja nukahtaa. Kello on kuitenkin vasta vähän yli seittämän, ja taidan ponnistella ainakin puol kymppiin.
Sunnuntaista ei sen kummempaa, summa summarum miulla oli tosi mukava ja rakkaudentäyteinen viikonloppu. Lisäksi sain poikaystävän järkkärillä ite räpsimäni kuvat omalle koneelle. Mukavaa sunnuntaita <3
28. maaliskuuta 2011
Schoolwork?
Joko kerkesin ilmaista mielipiteeni koeviikoista?
Enkö? No, kohtapa kuulette.
NE ON HANURISTA JA ME KAIKKI KUOLLAAN KUITENKI.
Se sivujen määrä, joka pitää lukea, se ylimääräisen koulutyön määrä, mitä pitää lukemisen ohella tehdä. Se suunnaton vihan ja turhautumisen määrä, mikä joka jakson lopussa tulee. Sitä kutsutaan lukio-opiskeluksi.
Mutta sitten se kaikki on taas ohi vähäksi aikaa, alkaa viimeinen lukiojakso kakkosvuodesta ja sitten onkin jo kesäloma hiphei!
Kesäloma aionana positiivisena asiana tulevien yo-kokeiden ohella antaa jonkinlaista opiskelumotivaatiota, vaikka tekemistä on ihan kamalasti. Eilen mm. väänsin 4h putkeen yhtä terveystiedon analysoivaa tutkimuspohjasta esseetä, ja tuli sitä tekstiäkin sitten se seittämän sivua. Sen jälkeen väänsin vielä 2½h äikän puhetta aiheesta "Naisia sorretaan ja vähätellään vieläkin". Oli hauskaa huomata, miten itekin vaan provosoitu ja vittuuntu sitä tekiessä. Mutta ne kaksi työtä on nyt pois alta, ja voi keskittyä sitte lukemiseen.
Tänään oon paahtanu puoli kahdeksasta asti enkkua. Tää kurssi on kyllä ihan perseestä. Pelkkää tieteeseen ja sen mukaseen sanastoon pohjautuvaa asiaa, eikä tän kurssin opettajakaan oo ollu sieltä parhaimmasta päästä
Koeviikko on tällä kertaa aika tiivis johtuen siitä, että miulla on pelkkiä lukuaineita ja matikkaa koko jakso täynnä. Koeviikon ensimmäiset kokeet on keskiviikkona, mutta onnekkaana miulla ei oo koetta sille päivälle, ja saan nukkua ainakin 9 asti, koska koulu alkaa vasta puoli 11.<3<3<3<3<3<3<3<<3<3<3<<<3<3<3<3
- torstaina enkku
- perjantaina äikkä (siihen piti lukea joku romaani ja valitsin kirjan Sonja O. kävi täällä)
- perjantaina äikkä (siihen piti lukea joku romaani ja valitsin kirjan Sonja O. kävi täällä)
- maanantaina vapaapäivä<3<3<3<3<3
- tiistaina psykologia (lukemista kevyet 161 sivua)
- keskiviikkona ruotsi
- torstaina terveystieto
- perjantaina matikka
On hyvinkin mahollista, että oon ihan puolikuollu ja oikeesta ranteestani rampautunu kunhan ens viikkokin on ohi. Oi luoja armahda, en muista millon ois viimeks ollu kuus koetta. Sitten kun koeviikko on ohi, palkihen itteeni. See you in afterlife!
24. maaliskuuta 2011
Less is sometimes more.
Kymysyksiä ei hirveesti tullu, mutta niihin kyllä vastataan!
-Koetko seuraavas jotain tiettyä pukeutumistyyliä?
- Mitä aineita meinaat kirjottaa?
- Onko siulla ollu jotain noloja tyylivaiheita esim. yläasteella ernuilua? :D
- Ois kivaa nähdä kuvia tai kuulla et mitä kaikkia eri hiustyylejä oot vuosien varrella kokeillu :)
Kiitos paljon näistä vähäisistäkin kysymyksistä, otan ne työn alle mahollisimman pian. Nyt on kuitenkin niin paljon kouluhommia, ja koeviikkokin alkaa ens viikolla,
Julkaise teksti
Palaillaan <3
20. maaliskuuta 2011
Project nails
Karkin syönnin lisäksi miulla on toinenkin pahe.
Ongelma:
- kynsien pureskelu
- kynsinauhojen pureskelu
- kuivat kynsinauhat
- kipeät kynsinauhat
- lyhyet kynnet
- liuskottuvat ja hauraat kynnet
Okei, tiedetään että kynsien pureskelu on yhtä ällöttävää kuin nenänsä kaivaminen, mutta se on vaan huono tapa, josta ei meinaa kirveelläkään päästä eroon! Ainut keino on oikeastaan tahdonvoima, ja nyt se on taas kadonnut jonnekkin.
Kynsien pureskelu alko jo varmaankin ala-asteella, ja silloin kokeiltiin Kynneliä (semmoista pahanmakuista lakkaa hyi), eikä sekään auttanut. Nyt oon kuitenkin pikkuhiljaa saanut jotain rotia tähän hommaan, ja muutamaan kertaan oon saanukkin kasvatettua kynnet tosi pitkiksi. Sitten kävi niinkin hassusti, että kynsilakkaa kynnellä rapsutellessa kynsi lohkesi ja sakset veivät sitten loputkin. Ketutuspäissäni oon sitten jyrsiny näitä, enkä oo saanu kasvatettua takasin.
Nyt kuitenkin liikuntaprojektin ohella otin kynsien kasvatuksen yhdeksi projektiksi. Jos löytyy muita, joilla on sama ongelma, suosittelen seuraavaa: tehkää se päätös, että nyt loppuu. Ongelmaksi ei ainoastaan muodostu se, että kynnet on purtu vereslihalle asti, vaan se, että niihin alkaa sitten myös koskemaan, ja kun kynnet loppuvat kesken, siirrytään kynsinauhoihin.
Miulla on tositositosi kuivat ja kipeät kynsinauhat, vaikka käytänkin ihan älyttömästi käsivoidetta. Törmäsin kuitenkin hyvään vinkkiin netin ihmeellisessä maailmassa, jossa neuvottiin hieromaan kynsinauhoja kasvoveteen kostutetulla vanulla. Se oikeasti tepsii! Kasvovesissä on todella paljon hoitavia ainesosia ja vitamiineja, mitkä tätä tehdessä ravitsee kynsinauhoja. Itselläkin ne alkavat jo olla hitusen paremmassa kuosissa :)
Toisena vinkkinä voisin antaa sen, että ostakaa pikkuhiljaa kynsilakkoja, käyttäkää jonkin verran aikaa ja vaivaa kynsien lakkaamiseen. Kun kynnet on vaivalla laitettu kauniiksi, ei niitä tee mieli pureskellä. Suosittelen myös käyttämään vähintään kerran kuukaudessa kolmivaiheista kynsiviilaa, jonka ulkonäön ja ohjeet näätte täältä! Omistan itse yhden kappaleen sellaisia, ja perjantaina viilasin sillä kynteni, hieroin kasvovedellä kynsinauhoja, sekä laitoin läpinäkyvää kynsilakkaa, ja lyhyydestään huolimatta kynnet näytti hyvin laitetuilta.
Vinkki kolme, jos sinulla on liuskottuvat kynnet, suosittelen ostamaan Piimaxeja. Ne vahvistavat kynttä ja kiihdyttävät niitten kasvua, ja antavat kiiltoa hiuksille. Yksi purkki maksaa n. 8€ ostopaikasta riippuen.
Toivon tosiaan, että pääsen näistä pienistä ongelmistani eroon. Jos teille tulee joitakin kynsienhoitovinkkejä/juttuja mieleen, ilmotelkaa niistä! Alan olla jo aika epätoivoinen näitten käsieni kanssa.
ps. kysymyspostaus, kysymyksiä kaivataan täällä!!!

| jos joskus kynteni ovat siistit ja pitkät, haluisin kokeilla kynsikalvoja, ja ihan hyvin vuoksi 3D kynsitarroja. |
![]() |
Toivon tosiaan, että pääsen näistä pienistä ongelmistani eroon. Jos teille tulee joitakin kynsienhoitovinkkejä/juttuja mieleen, ilmotelkaa niistä! Alan olla jo aika epätoivoinen näitten käsieni kanssa.
ps. kysymyspostaus, kysymyksiä kaivataan täällä!!!
17. maaliskuuta 2011
Ask me ANYTHING.
Rakastan vastailla ihmisten kysymyksiin.
Nyt teillä armaat lukijat on mahdollisuus kysyä miulta ihan mitä ikinä mieleen tulee. Tiiän, että teitä ei oo hirveesti, ja tosi monet on tuttuja, mutta käyttäkää tilaisuus hyväksenne :-) Saa lähettää vaikka useampiakin kysymyksiä.
Samalla saadaan tänne blogin puolelle vähän monipuolisempaa tekstitarjontaa, ei aina vain päivien kuulumisia.
Kysymyksiä on aikaa esittää 23.3 asti.
Iso pus uusille lukijoille, teitte kuutosesta ysin! Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)