Sivut

1. joulukuuta 2011

Satisfying myself

Haha, oonkohan vähän yliahkera! Jossain vaiheessa oli hirvee tauko ja nytte tulee kirjoteltua tänne joka päivä jotain kivaa. No, sehän vaan kertoo siitä, ettei miulla oo muuta elämää kuin tietokone :-D

Mutta siis, tänään oli ns. vapaapäivä, ei koulua mutta menin hoitamaan kummityttöä, joka on siis reilu 4kk ikäinen (suloinen pikku pöppelipöö<3). Hoito-osuuden jälkeen oli vuorossa vapaapalokunnan juttuja, joissa vierähti muutama tunti. Oli ihanaa taas nukkua aamulla pitkään ja rauhassa ilman kiireitä.

Ja eilen oli TILIPÄIVÄ! Päätin hemmotella itteeni muutamilla jutuilla. Sokokselta ostin kaksi puseroa ja muutamat alushousut ja Yves Rocherilta kosmetiikkaa. :-)



tässä puserossa on pieni rintatasku ja puseron kangasta oleva vyö, jonka voi kietaista solmulle.


Kylkiäisiksi tuli Italina mandariini-suihkusaippua, sekä paketti kasvopyyhkeitä. (molemmat kuvassa)
Mie oon pitkään tuskaillu hiusten kihartamisen kanssa. En osaa kihartaa suoristusraudalla, en osaa tehdä pinnikiharoita, papiljotit ei oo miun juttu ja tavalliset kihartimetkaan ei tee miun kuontalosta hirmusen kuohkeaa kiharapilveä. Miulla on huomenna ne kaveriporukan pikkujoulut, ja sinne pitäs hiukset saada laitettua siististi. Sain eräältä ystävältäni lainaan Babylissin sauvakihartimen, jolla tänä iltana väkersin itselleni ensimmäistä kertaa elämässäni onnistuneet kiharat ilman palovammoja!

Siis, ehkä maailman paras laite. Pahinkin hiustenlaiton tumpelo, kuten minä, osaa laittaa tällä itselleen onnistuneet kiharat! Tarvitset vain hiukan hiuslakkaa sekä noin 30min, ja voin luvata että tulos on onnistunut. Mie oon pitkään harkinnu hommaavani tämmösen kihartimen, ja viimeistään nyt varmistuin siitä, että tää on toimiva laite. En oo vaan vielä varma mitä merkkiä oon hakemassa, sillä näitä kihartimia löytyy ainakin Remingtonilta, Babylissilta ja OBH Nordicalta. Hinnoissa on tietysti eroja, mutta jos meinaan panostaa hyvään kihartimeen niin 40€ ei tunnu missään.

Huomenna siis pikkujouluilemaan, toivottavasti saan sieltä paljon kuvia, niin voin jakaa ne teidän kanssa. Viikonloppuna minnuu tuskin tulee näkymään täällä, sillä lauantai ja sunnuntai on omistettu poikaystävälilylle, sekä ruotsin kieliopille ja sanastolle<3 Ihanaa viikonloppua kaikille!
(oikeesti, jos joku ylempi taho ois armollinen niin se tiputtas miun nenän eteen paremman kameran, esim. Canon G12 kthxbye!)

Jewellery

Onko korulippaissa tyhjää tilaa? Olisiko kivaa ostaa pikkujoulujuhliin uusia, persoonallisia koruja?

Siinä tapauksessa suosittelen käymään My Fiinan verkkosivuilla, sieltä löydät itsellesi kauniita asusteita edulliseen hintaan. Valikoimaan kuuluvat sormukset, kaulakorut, rannekorut, korvakorut ja hiusasusteet
Itse törmäsin kyseiseen nettikauppaan Cavan blogissa. Cava ja My Fiina tarjoavat lukijoilleen alennuksen tilauksesta, joten käy myös lukemassa Cavan postaus My Fiinasta. :-)

"My Fiina on suomalainen muotialan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen viimeisen muodin mukaisia, laadukkaita ja inspiroivia asusteita. Liiketoimintamme kulmakivinä ovat laaja ja monipuolinen valikoima, laadukkaat tuotteet ja edulliset hinnat. Me My Fiinassa teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että voisimme tarjota asiakkaillemme trendikkäimpiä tuotteita pikkurahalla sekä jännittäviä shoppailuelämyksiä asusteidemme parissa! Valikoimaamme tulee jatkuvasti lisää uutuuksia, jotta sinulle löytyisi aina jotakin uutta!   "


Omia suosikkejani

Korvakorut ja sormukset






Rannekorut




Kaulakorut




Kaikki kuvat My Fiinan nettisivuilta.

29. marraskuuta 2011

Good day for me

Olipa ihanaa nukkua pitkään, heräilin vasta puoli kymmenen maissa, koska piti lähteä käymään pikaisesti koululla. :-) (plz joulupukki anna miulle kunnon kamera... sukkaa tää kuvanlaatu niin pahasti!)


Kun pääsin takaisin kotia, postilaatikossa odotti huuto.netistä huutamani Zaran musta pitsinen mekko, josta maksoin 10€ + postikulut 3€ :-) Huusin mekon käyttäjältä JuliaaG, ja suosittelen lämpimästi katsomaan läpi myyjän tuotteet. Valikoimassa on vaatteita Ginasta Zaraan, kengistä paitoihin ja mekkoihin! Eikä hintakaan kirpaise pahemmin.

Mekon selkäosa koostuu siis kolmesta rusetintapaisesta, keskimmäisen alle jäävät liivitkin sopivasti piiloon. Olkapäissä on pienet toppaukset. 


Kuviointi on tällaista kaunista pitsistä. :-)
Tarkoituksena on laittaa mekko pikkujouluihin, mutta johtuen järkyttävänkokoisesta rintavarustuksestani, se ei yllä ihan niin pitkälle reiteen kuin ajattelin. Pikkujouluissa on tarkoitus pukeutua juhlavasti, eli pojat laittavat puvuntakkia ainakin päälle joten mikä alaosaksi? Vai pitäisiköhän suosiolla laittaa joku toinen mekko?

28. marraskuuta 2011

Guide me home


Olenko yksin?


When you get what you want, but not what you need


When you feel so tired, but you can't sleep


And the tears come streaming down your face


But if you never try you'll never know


Just what you're worth

kuvat: we<3it

It's like forgetting the words to your favorite song

Ei ollu kyllä miun aamu tänään, kuten ei yleensäkään maanantaisin. Eilisen itkupuuskan jälkeen oli oikein kiva mennä tekemään matikankoetta, jossa loppupeleissä olin sitten niin lukossa, etten saanu mitään aikaseks. Sama juttu on aina ennen matikan kokeita - tunneilla oon osannu asiat, mutta sitte ku rupeen lukemaan, kaikki se tieto mitä miulla on 5  kokonaista viikkoa ollu päässä, katoaa. Pyysin sitten opettajalta tukiopetusta, ja sainkin sitä perjantaiksi. Suoraan sanottuna rakastan sitä meidän opea, se osaa opettaa tämmösille tyhmemmillekin tallukoille miten lasketaan 1+2, ja monesti on kannustanu minnuu yrittämään jos joskus laskut ei meekään niin kuin haluisin. Onneks nyt oon taas lunta (ja paljon!) niin jaksan olla vähän pirteämpi. :-)





Surukseni sain huomata että miun vanhat, joululahjaksi muutama vuos sitten saadut "UGGit" on nähny viimeset päivänsä. Mitäpä sitä halvoilta kengiltä voi odottaa, kantapäät on hajalla ja lumi tulee sisään kuin kutsumattomat vieraat. Eilen Tokmannilla käydessä tein täydellisen, köyhän opiskelijan budjetille sopivan löydön. Maailman söpöimmät, karvaiset feikkiUGGit 19,95€. Pitihän ne käydä kotiuttamassa, ja on hyvät!




PS! Eräältä anonyymiltä tuli toive ystävistäni kertovasta postauksesta, oisko muitakin toiveita? :-)

25. marraskuuta 2011

It's FRIIDAYYY FRIIIDAYY !

Coldplay - Lost!


Ei, perjantaibiisinä ei oo Rebecca Blackin Friday. Ihanaa, perjantai! Tuli niin hyvä mieli, kun huomasin että lähipäivinä on tullut tavallista enemmän kommentteja, kiitos siitä teille :-) Tänään koulun jälkeen on paljon hommaa, pitäs jäädä sunnittelemaan meidän lukion tulevaa naamiaistapahtumaa, sen jälkeen juosta kotiin pakkaamaan leirikamoja ja lähteän pitkästä aikaa ah, niin rauhoittavalle seurakunnan nuortenleirille. Siellä saa kyllä mieli ja sielu levätä ihan viimesen päälle. En malta oottaa Hirtsun (leirikeskus) aamupuuroa!

Toivottavasti teillekin on tulossa mukava viikonloppu, palaillaan joko sunnuntaina tai maanantaina taas asiaan!



24. marraskuuta 2011

Yves rocherin tilaus


Hmm, tosiaan sanoin kerran kasvoveden tilalla hajuvesi, mutta ehkä se on pieni vika! Tässä tämä nyt ois, onpas hassu kattoo itteensä videolta. Ja ettei nyt ala liian selittelyltä kuulostaa niin miulla kuivaa tähän aikaan vuodesta silmät aika paljon, niin sen takia räpsyttelen aika paljon mutta anygays. :-)

Good morning darkness


Okei, miulla on ongelmia tänhetkisen vuodenajan tuoman valonpuutteen takia. Eihän tuo syksy ollu vielä mitään, mutta kun mie herään, on pimeetä, lähen kouluun, on pimeetä, lähen koulusta kotia, on pimeetä. Saatan nukkua jopa 8-9 tunnin yöunia, mutta silti aamulla väsyttää. En tiiä johtuuko se siitä, että meen tavallisesti vasta klo 12 aikaan nukkumaan, vai missä mättää. Viikonloppusin meen yleensä saatan mennä klo 22 jo nukkumaan, kun on niin loppuunpalanut olo.

Mutta karu tosiasia on se, että tää talviajan pimeys on miulle niin hiton vaikeeta aikaa. Aamusin väsyttää ihan älyttömästi, ja koko ajan keho on semmosessa puolitehosessa tilassa. Rupesin nyt ottamaan Sanasol-monivitamiiniainetta 10ml joka aamu, saa nähdä vaikuttaako se sitten pidemmän ajan kuluessa. Pitää rueta tarttumaan sitten kovempiin aseisiin, eli D-vitamiinitabletteihin jos tämä ei auta. Harmittaa vaan, kun koko ajan väsyttää, ja oon aika usein huonolla tuulella. Ois vaan kiva olla voittopuoleisesti iloinen ja hyvällä tuulella.

Pientä piristystä toi tuo viikonlopun aikana maahan satanut lumi, joka jo hetkittäin näytti pysyvältä. No, tänä aamuna se kaikki on sulanu viimeistäkin pientä kinosta myöten pois. Lumi tuo niin paljon valoa, vaikka oiskin ihan pilkkopimeetä. Silloin pimeäkään ei pelota niin hirveesti. Eniten rakastan sitä kenkien alla kuuluvaa narinaa, kun tepastelee lumella. Toivottavasti nyt sitä lunta  tulis kerralla ihan kunnolla ja pysyvästi!

Onneks nyt joulun tulo antaa jotain valoa iltoihin. On kiva selailla erilaisia mainoslehtiä, jotka pursuaa joulujuttuja. Oon ruennu jo hamstraamaan askartelujuttujakin! Leikkelin joskus vuonna 2009 meille tulleista joulukorteista miun mielestä parhaimmat palat pois, ja aion käyttää niitä omien joulukorttieni askartelussa. Tänä jouluna päätin, että yritän välttää tavallista kulutusjoulua, eli teen mahdollisimman paljon lahjoja ja kortteja itse. Ei se välttämättä tarkoita, että rahan käytön määrä olisi pienempi esim. edellisvuoteen verrattuna, mutta tuntuu että nää itsetehdyt lahjat on enemmän rakkaudella annettuja, kun kaupaasta valmiina ostetut. :-) Ite en kyllä pistäs pahakseni, jos saisin jonkun kirkasvalolampun joululahjaks suoraan kaupan hyllyltä, jos se tähän nuutuneeseen olotilaan auttas yhtään!

Miulle tuo piristystä ainakin liikunta, varsinkin ulkoilmassa. Sillon ilalla nukuttaa paremmin ja seuraava päiväkin alkaa huomattavasti paremmin. Käykää siis yksinänne, koiran tai äidin kanssa lenkillä, juoksemassa, uimassa, kuntosalissa tms. ja voin taata että olo on paljon virkeempi. Miulla on ollu nyt niin sikana koulujuttuja koko alkuviikon, ettei tälle viikolle oo siunaantunu yhtään hetkeä ulkoilulle. Jos sitä tänään yrittäisi uudestaan :-)

Mukavaa torstaita kaikille, kohtahan tuo viikonloppu on ja sitten saa taas levätä! Ihanaa päivänjatkoa!

ps. oon yrittänyt ladata sitä videopostauksen yritys 2. vimeoon ja youtubeen varmaan satatuhatta kertaa mutta aina tulee "error error error errror". Raah :-D

Welcome!


Oon niin iloinen tästä! Ihanaa että teitä on jo näin paljon, toivottavasti viihdytte jatkossakin TBLH:n parissa :-) !

22. marraskuuta 2011

Put your arms around me, I'm home

Voi laiskuuden laiskuus ja väsymyksen väsymys. On jäänyt vähän toissijaiseksi tämä bloggaaminen, kun koulussa kiirettä pukkaa päälle ja kamerastakin on paristot olleet loppu (ihan kun ei ois ollu aikaa ostaa paristoja?). Mutta täällä olen taas, vitamiineilla virkeämpänä ja hyvin nukkuneena. :-)

Täällä on lunta! Oon ollut viime päivät innoissani kuin pieni lapsi, kun maa on ihan valkoinen, ja nyt ulkonakin näkee kulkea eteensä. Parasta on kyllä lumen narina jalkojen alla! Joulukin tulla jolkottelee, eihän tässä ole kuin enää viikko ensimmäisen joulukalenterin luukun aukaisemiseen. Miun joulukalenteri taitaa vaan olla vielä kaupassa. Vaikka oonkin jo iso_tyttö_18vee, mummo ostaa miulle silti joulukalenterin joka vuosi. Ei oo mitään parempaa, kun se pieni tonttukuvalla koristeltu suklaapala jonka saa aamupalan jälkeen napsasta suuhun! (Huom, vain sen yhden, toisin kuin veljeni joka aina söi koko suklaakalenterin kerralla... Missä kärsivällisyys?!)

Lumen tulo tarkoittaa sitä, että pakkasta alkaa tulla. Ja se taas tarkoittaa sitä, että minnuu alkaa paleltaa. Mikä tarkottaa sitä, että lämpimät vaatteet alkaa tulla aina vaan enemmän ajankohtaisiksi. Ajattelin kerrankin olla epäitsekäs, ja ilahduttaa lämpimillä paketeilla... No, sen näkee jouluna! Seuraavat kuvat on tarkoitettu lämmittämään jokaisen mieltä näin talven kynnyksellä. Yksi seassa oleva tekele on minun käsialaani.






Joko neulontakärpänen on purrut itse kutakin? Miulla ainakin on sunnitelmissa virkata muutama pipo ja tehdä vielä yksi joululahja, tai kaksi.. :-)