Sivut

16. tammikuuta 2011

Diamonds are girl's best friends.

My masterpiece is ready. Takaa se on ruma kuin mikä, mikä onkin hyvä syy ottaa siitä kuvia vain etupuolelta. Mutta etupuoli. Elämäni paras osittain omin käsin väkerretty tekele.



Todistettu on, että osain tehdä jotain myös itse. Kukka on siis alunperin ollut rintaneulana mekkoni mukana. Revin kukan takaosasta pienestä metalliläpyskästä hakaneulan irti, otin toisesta hiuskorustani lainaan metallisen hauenleuan, ompelin kukan taakse kangassuikaleen päistään kiinni kukkaan ja pujotin hauenleuan kankaan ja kukan välille jäävästä rakosesta. Vasemmalla puolella oli alun perin vain kaksi lenkkiä, mutta koska kukasta roikku pari pidempää narua, ompelin toiselle puolelle yhden lenkin ja katkaisin molempien ylimääräiset päät pois Voilá!
Tarkoituksena oli ensin liimata hiuskampa kukkaan kiinni, mutta ostamani liima oli niin paskaa suomeksi sanottuna, ettei se liimannut yhtään mitään. Mutta olen hyvin tyytyväinen tähän, ompahan tukka-asia ratkennut.

En tiedä olenko aikaisemmin maininnut, mutta minulla on venytyskorut korvissani. Korvanlehdessä, aivan ensimmäisissä rei'issä on 6mm kokoiset reiät. Yhteensähän minulla on reikiä korvissa 10, joista 8 on aivan tavallisia. Kuva havainnollistakoon.

Kaikki aina kauhistelevat tuota reikää ilman korua. :-D


Ja alemmassa kuvassa sitten näkyvät korut, jotka aion tanssipäivänä laittaa. Ajattelin etsiä jotain suht yhtenäistä kokonaisuutta, ja tilasinkin Crazy Factorylta kaikki korvakorut. Vinkkinä muille venytysten käyttäjille, tai ihan tavan korvaisillekkin, että tätä halvempaa korupaikkaa et löydä! Varsinkin jos tilaa isomman satsin kerralla, niin tulee paljon halvemmaksi, kuin ostaa samanlaisia jostain koruliikkeestä.

Nuo kirkkaat korvikset ovat kolmessa eri koossa, venytyksen yläpuolelle tulee isoin, sitten ylemmäs pienempi ja ylimpään riekään kaikista pienin. Yläkuvassa olevat kirkkaat korvikset säilyvät sillä paikallaan.





Viime viikolla yritin vääntää jonkinlaista silmämeikkiä ja jonkinlaista tulosta sain aikaiseksi. Kuvat taisin ottaa jo viime viikolla, mutta saatte iloita niistä vasta nyt


Violetti versio, vaaleanviolettia silmän sisänurkassa ja tummempaa oikeassa,
rajaus on hieman paksumpi kuin toisessa versiossa, luomiväriä laitettu myös alaripsien tyveen.


Ruskea versio, kultaista, ruskeaa ja valkoista käytetty, rajaus on ohuempi
ja kääntyy hieman ulkonurkasta. 

Mielipiteitä ulkopuolisen silmin tuli rajauksista, että paksumpi rajaus avartaa silmiä enemmän ja saa ne näyttämään suuremmilta, ohuella rajauksella on taas päinvastainen vaikutus.
Tässä on tämän hetken jo ostetut meikit. Näihin hurahti jo 30€...





Mitä mieltä olette? Käytänkö mielummin ruskean vai violetin sävyjä? Mekon väri on marjapuuronpunainen ja esimerkkiä siitä löydätte täältä :-)

15. tammikuuta 2011

Myöhäisillan tuumailuja

Tulin siihen päätökseen, että tämä blogi muuntautuu tavalliseksi lifestyleblogiksi vanhojentanssin huuman jälkeen. Olisi mukava jatkaa ihan niiden-näiden kirjoittelua jatkossakin, se antaa hyvää tekemistä viikonlopun myöhäsilloille ja saisi summattua viikon tapahtumat yhteen paikkaan, sillä nykyisin en niin hirveästi perusta päiväkirjan kirjoittamisesta. Se on niiiiin so last season.

Iltaani olen kulutellut lukemalla Mungolifen blogia, joka on jo siirtynyt uudelle sivustolle (johon löydätte linkin linkkiä klikkaamalla!). Erityisesti näin puolihorroksessa olevana hajotti postaus ihanista anonyymeistä. Jos voitte olla nauramatta sitä lukiessa, lähetän teille muumitikkarin postissa. It's a promise! (Handshake and a testimonial!)

Aikaa sain myös tapettua miettimällä hiustenvärjäystä. Olen jo kyllästynyt näihin tummanruskeisiin/punaruskeisiin hiuksiin, ja haluaisinkin niistä vaaleammat. Värinpoistoa en tee enää kuuna päivänä, katoaa vielä paksu tukka kuin pieru Saharaan. Blondi olin muutama vuosi sitten, mutta se hiusväri jääköön vuoteen 2008.



N E V E R  A G A I N .

Tähän mennessä tukasta ehdoton suosikki on ollut oranssi. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Omat kaverini meinasivat saada sydänkohtauksen kun tulin kouluun mustapäänä. Hyvä etteivät viskanneet pihalle.
Kuten eräs viisas ystäväni on minulle muutamaan otteeseen toitottanut "Kerran gingeri, aina gingeri!"



yksi luotettavimmista.


















Vasemmanpuoleiset (2009) oranssit ovat kirkkaanpunaisen tukan jäljiltä, oikealla (2010) taas ihan nimenomaisen oranssin hiusvärin aikaansaannokset. Miss me hair!
Onhan tuota vaikka minkänäköstä kuontaloa ollut. Väriä on ollut lähes kaikissa sateenkaaren väreissä, jopa sinistä (mutta se oli sentään vain vappuväriä, mutta ei meinannut lähteä tukasta millään).

Hiuskoristeongelma ratkesi vihdoin! Kerkesin jo unohtaa, että mekon mukana tuli rintaneulakukka, samaa kangasta kuin mekko, Revin vain kukasta hakaneulan irti ja yritän liimata siihen hiuskamman, ei vaan meinaa pysyä näillä liimoilla kiinni. Paska Scotch.

Ehkä tämä tästä, lukemisiin!

10. tammikuuta 2011

Uusia juttuja!

Vihdoin ja viimein ompelijani laittoi viestiä että "Voit tulla sovittamaan mekkoa :-) terv. OmmelS/Sari". Päivän piristys tosiaan! Pääsinkin heti tunnin sisällä viestin saapumisesta sovittamaan mekkoa, ja se oli täydellinen. Nyt kun yläosa ja alaosa on ommeltu yhteen, puku istuu paljon paremmin. Eikä muutaman kilon tippumisestakaan ole haittaa ollut. Puku ei kiristä enää niin paljoa rintojen kohdalta, ja se laskeutuukin paljon kauniimmin.
Alushameeseen oli ommeltu tyllin lisäksi kaksi muovivannetta. Helma on sopivan muhkea, ei onneksi mikään kermakakku. Puku on nyt olkaimia varten valmis. Sari-ompelija esitteli myös hienoa löytöään Joenkankaasta. Olkaimia varten hän oli löytänyt puvun yläosan röyhelön tyylistä nauhaa, josta olkaimet tehdään. Nyt kun tansseja varten olevat liivitkin on ostettu, on olkaimet helppo tehdä, sitten kaikki on valmista!

Vai onko?

Ehei! Vielä pitäisi ostaa tarvittavat meikit, stay-up sukat, hiuskorut, kaulakoru, vuokrata hanskat.........
Onneksi nuo on niiiiin pieniä asioita, etten jaksa vielä niistä stressata! Pääasia että mekko on kunnossa.

Viime viikolla pistäydyin kampaajan luona varaamassa koekampausajan, joka ajoittui 29.11 klo 09:00 lauantaiaamulle. Suurin huoli  nuo hiuskorut/hiuskoru. Sulkakoru, jota aikaisemmin olin glitterissä tarkastellut, maksaa rapiat 23€ ja se on minun budjetilleni hiuskorusta aivan liikaa. Säästäminen on kaiken a ja o! En muutenkan tunne tarpeelliseksi kuluttaa satoja euroja yhtä päivää varten, sillä kuitenkin on vielä tulossa wanhojenmatka ja kakkosluokkalaisten risteily. Ruotsin shoppailuafäärejä varten TÄYTYY olla rahaa! (+ toukokuussa Latvian reissu, onneksi siellä on halpaa!)

Täytyy kyllä tunnustaa, että nyt voin sanoa olevani idiootti. Katselin yksi yö kaihoisasti vanhoja kuvia ja etuhiukseni olivat vielä viime viikon keskiviikkona lähen nenänpäähän saakka. Kotiparturi Marika sitten päätti pätkäistä etutukkansa KULMAKARVOJEN TASALLE. 
Nyt kyllä kevyesti v*tuttaa. Mikä idea oli leikata tukkaa ennen wanhojentansseja, niitä olisi niin paljon helpompaa ollut laittaa, jos ne olisivat olleet pidemmät. Mutta ei, kun ihminen on tyhmä niin sitten on.
Onneksi ajatus siitä, että tukka vielä kerkeää sen sentin kasvaa, ja kampaajalla kyllä löytyy niin vahvoja tököttejä että tämä etutukka saadaan sitaistua ylös, helpottaa edes vähän.


Kampaus tulee olemaan jotain näiden kuuden väliltä.


Tarkoitus olisi saada etuhiukset jonkinlaisille leteille. Nämä kaksi Jessica Alba versiota ovat hyvin mieleiset, saa nyt nähdä saako tätä moppia semmoisille enää väännettyä. Innoituksen letteihin sain Prinsessa Victorialta ja tämän Nobeltilaisuuden kampauksesta. Upea tekele! Sijoitan letit kuitenkin mielummin etuhiuksiin, nutturasta haluan solmuisen, muhkea, ison ja ihanan, kuten tässä ylärivin vasemmanpuoleisimmassa kuvassa.
Onneksi kampaaja on kekseliäs ja hyvin ammattitaitoinen, joten uskon että yhteisillä ehdotuksilla kampauksesta tulee loistava. Äitini ei oikein aluksi innostunut tästä koekampausideasta. Mutta onhan se nyt kivaa kun joku laittaa omaa tukkaa..
Hiuskorut! Näitä katselin netistä ja saas nähdä jos tilaisi, eivät ole kovinkaan hintavia siihen 23€ ihanuuten verrattuna. Postituskulutkin taisivat olla vain yhden euron luokkaa?



kaikki hiuskorut - www.greenwhale.fi







Maanantait ei tosiaankaan oo kyllä miun päiviä, onneksi kuitenkin jotain positiivista mahtui tähänkiin ankeaan arkeen. Pienten vastoinkäymisten kautta voittoon!
xoxo

ps. tänään ensimmäiset wanhojenharkat korkokengät jalassa, huhhuh!


2. tammikuuta 2011

Brand new year 2011

Tervetuloa tälle vuodelle! Iloisesti ja vähemmän iloisesti lopetin oman vuoteni 2010 ja aloitin toivottavasti_entistä_paremman vuoteni 2011 hyvien tyyppien seurassa omakotitalon lämpimässä huomassa, sekä ulkona raketteja paukutellen. Harmi vain, ettei tällä hetkellä ole kuvamateriaalia omassa kamerassa, mutta jahka saan kuvia ja ne ovat julkaisukelpoisia, postaan niitä.
Rest, as they say, is history.

Joulu mennä jolkotteli jo ohitse ja oli kyllä mukavaa. Kuten aina, koristelin kuusen ja laittelin omaan huoneeseeni myös jouluvalaistusta tunnelman luomiseksi. Kuusen koristelu tuntuu aina yhtä lapsekkaalta, ja herättää erityisesti lämpimät muistot siitä, kun kiistelimme aina isompien sisaruksieni kanssa siitä, kuka saa ripustaa jääpuikon kuuseen. Harmikseni se oli kadonnut jo ennen viime joulua, rest in peace icicle.
Viime vuonna missasin lumiukon, mutta nyt kerkesin jopa katsomaan siitä pieniä pätkiä! Lämmitti erittäin jäätävää sydäntäni ja alkoi virittämään ja valmistamaan aattoiltaa varten.



Lomaa on jäljellä vielä kokonainen viikko! Koulunpenkille tarvitsee palata vasta 10.1, joten tässä oli illan aikana varsin mukavasti aikaa tehdä pieniä joululahjakollaaseja tätä blogia varten. Vähemmän tekstiä ja enemmän kuvia! (Ottakaa huomioon että en todellakaan omista mitään Canonin hypersupermegazoomwowow-kameraa, pieni pokkarini ottaa ihan tarpeeksi hyviä kuvasia)

Jouluherkkuja! Elämäni ensimmäinen piparikammotus.

 Jos tykkäätte ska'sta tai reggaesta, kuunnelkaa The Valkyriansia,
aivan loistava bändi, pelasti jouluni ihan toden teolla





Isosiskon neulomat pipo ja tuubihuivi. Oikeastihan minulla on hiukset mutta ne on kivasti nutturalla.

Joululahjaksi päätin opettaa nakkisormilleni tukkanäpertelyä
 ja löysinkin kivan videon youtubesta tämän nutturan tekemiseen ja siitä suuresti pidän,
tunnetusti tykkään takuttaa ja vääntää tukkaani.





HUOM, jos ette katsoneet viimeisen kuvakollaasin alinta oikeanpuolista kuvaa, katsokaapa uudestaan.

Se oli ehkä joulun HAJOTTAVIN paketti : -------------------------------------D

Rakas ystäväpoikani on jo puolisen vuotta uhkaillut ostavansa minulle World of Warcraftin ja sieltähän se iloisesti tuli. Liian pahaenteinen hymy ja suorakulmion muotoinen paketti herättivät jo suurta epäilystä. Poikaystävä ei niinkään innostunut mutta minusta tämä oli hauska.
(NOTE, en ole eläissäni pelannut World of Warcraftin trialvversiota kolmeen kertaan ja oikeasti koukuttunut siitä) Tämä peli on kyllä saatanan paha tapa tehdä ihmisistä hikikomeroituneita hiiriä!

Tulipas sekavaa. No ehkä te tajuatte jotain! Jouluhan nyt on muutenkin vuoden sekaisin ja stressaavin juhla, joten postauskin on täysin samaa maata.

Mekosta ei vieläkään ole kuulunut yhtikäs mitään. Korvakoruongelma sentään ratkesi!

20. joulukuuta 2010

Last Christmas I gave you my heart

Minulla oli turkasen hieno kirjoitus tehtynä muutama viikko sitten. Rustailin sitä mummoni koneella, ja juuri kun olin tallentamassa sitä, netti pätkäisi ja kirjoitus hävisi bittiaavikon syvyyksiin. Päätin näin ennen joulua kirjoittaa lyhyen tiivistelmän kaikesta sattuneesta ja tapahtuneesta, ennen kuin rauhoitun jouluskiireeseen.

-wanhojenharkoissa ollaan opeteltu seuraavia; poloneesi, avaustanssi, pompadur, tango, mignon valssi ja   cicapo. Vielä puuttuu wienervalssi ja, ja.... vieläkö puuttuu joku?

-mekosta ei oo kuulunu mitään, jää vain nähtäväksi pääsenkö sovittamaan ennen joulua.

-meikkipaletin ostin, kaikki muu puuttuukin vielä :--D

Meillä oli koulussa vuoden superhyperhauskin tapahtuma, eli Lyseon yö, jokavuosi paikkansa joulukuussa ottava perinteinen koko koulun yhteinen naamiaisilakointi, jonne oppilaskunta päättää teeman, jonka mukaan tulevat koristelut, ohjelmanumerot ja ruuat. Tänä vuonna teemana oli Las Vegas, ja tältä minä näytin:

Joonas; "sie oot tommonen... ilolintu."

Rakas<3

Rakkaan ystäväni Lindbergin kanssa <3

Asuni sisälti sukkahousut, mustat korkokengät (miun wanhojentanssikengät!) mustan tyllihameen, mustan paljettitopin, violetin pallokorsetin, puuhkan, kilotolkulla meikkiä ja hyvinkin säkkärän tukan jota koristi glitterpanta kera violettien sulkien.
Täytyy sanoa että oli oikein onnistunut asu, vaikka itse sen sanonkin...



+ mikä parasta, menimme poikaystäväni kanssa
 naimisiin itse Elvispapin vihkimänä.

Mutta nyt, hyvät ystävät on aika rauhoittua joulustressin pistelevään hemmotteluun. Lahjat on melkein taas kaikki ostettu (nimim. henkilö joka kärsii viimetingan syndroomasta). Stressitasoa alentaa kuitenkin se, että äitini ei ole alkanut hössöttämään minkään sortin joulun suursiivouksesta, josta yleensä kärsii koko perhekunta vähintään sen kerran vuodessa.



Toivotan jo nyt kuitenkin kaikille oikein rauhaisaa joulunaikaa ja ihanaa uuttavuotta! Muistakaa läheisiänne, nauttikaa joululauluista ja ennen kaikkea SYÖKÄÄ kunnolla, kun jouluruokaa ja -suklaata on vielä tarjolla!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, näihin piparintuoksuisiin hetkiin päätän blogivuoteni 2010.








5. joulukuuta 2010

Nyt kaivataan kokemuksien ääntä!

Olen etsiskellyt, kerännyt tietoa ja selaillut. Olen kovasti pohtinut, paininut ja punninnut. Mitä ihmeen meikkejä minä ostan sitä wanhojenmeikkiä varten????????
Netin ihmeellisestä maailmasta onneksi on löytynyt vinkkejä, ja olenkin saanut jo jonkinlaisia visioita ostettavista meikeistä.


Tässä lista tarvikkeista, joita tulen tarvitsemaan:
- meikkivoide + meikkivoidesieniä (tai sitten käytän meikkivoidesivellintä)
- mineraalipuuteri
- luomivärit + muutama aplikaattori + muutama sivellin
- vedenkestävä ripsiväri
- kulmakarvaväri + viistopääsivellin
- huulipuna
- eyeliner/kajaali (kahta eri väriä ehkäpä)
(- huultenrajauskynä)

En edes halua ajatella, mikä loppusumma tulee olemaan. Näitä meikkejä olen kuitenkin katsellut, sekä ottanut jo esimakua siitä, mitä kenties pitäisi hankkia. (Huom, seuraavat kuvat ovat vain esimerkkejä, eivät vielä minkäänmuotoisia ostopäätöksiä!)


Aloitetaan ensin pohjameikistä.

Lumene Translucent Mineraali-irtopuuteri, 17,90 €

Lumene beauty base, heleyttävä meikinpohjustusvoide, 13,90€

Skin perfector -mattameikkivoide, 8,95€

Lumene Blue neutralizer fir dark under-eye circles, 13,90€




Sitten siirtykäämme silmämeikin pariin:

Maybelline New York, the COLOSSAL volume Express, waterproof, 18,90€

Lumene Natural code Eye dramatizer, 7,50€





Hiukan värimaailmaa luomiväreistä.






Sitten, ennenkun tosissaan on pakko mennä aa aa, laitan muutaman esimerkkikuvan,
millaista lopputulosta tavoittelen:



 

 



Uusi ulkoasu ja lisää meikeistä!

Hyvää myöhäistä iltaa arvoisat (toivottavasti olemassaolevat) lukijat! Ulkoasua on nyt uudistettu entistä ehommaksi, nyt kaikki näyttää paljon siistimmältä. Pystyraita hoikentaa, ja violetti on erittäin esanssinen väri!

Eilen oli todellista juhlan humua. Olin ystäväni avecina erään Joensuun lukion itsenäisyysgaalaillassa, ja siellä oli ihan älyttömän ihanaa! Juhlasali oli koristeltu upeilla seinäkoristeilla, valosarjoilla ja ~800 keltaisella ja sinisellä ilmapallolla. Olin samaisessa juhlassa myös viimevuonna, mutta täytyy myöntää että tämän vuoden gaalassa oli kyllä tehty kaikki onnistumisen eteen!
DJ oli AIVAN loistava. Porukka tanssi ihan euforisena, aina kun DJ pisti biisit soimaan! Ylistän kyllä suuresti sitä miksaustaitoa, mitä paikallisen nuorisobaarin tiskijukalta löytyy. Herra DJ oli kuuleman mukaan osoittautunut erittäin kohteliaaksi yksilöksi, ja oli hyvin ilomielin tulossa gaalaan. Juuri tuollaiset ihmiset niitä työtarjouksia saavat! Viime vuoden DJ oli kauhea diiva, samainen herra soitti myös eräässä lukiolaisten tapahtumassa, jota itse olin 2010 toukokuussa järjestämässä.


kuvat on ottanut Henna Roivainen

En olisi kyllä perjantai-iltaani paremmin osannut viettää! Tulipahan wanhojentanssikengät koeajettua samalla, aluksi koski päkiöihin mutta kun kenkä alkoi muotoutua omalle jalalle, alkoi korkkarit tuntua hyvältä jaloissa.
But now, back to all the make up. Eilen meikkaillessani tämän blogin kirjoittajan mallin mukaisesti, sain hyvinkin paljon inspiraatiota wanhojentanssimeikkiini, jonka siis olen päättänyt itse väkertää. Harmi vain, kuvaa en eilen meikin viimeistelyn jälkeen muistanut ottaa, mutta tähän tapaan yritin omaa meikkiäni työstää. Käy katsomassa myös muut Beauty baben meikkikuvat! Löytyy varmasti jokaiselle jotain.

Olen nyt suhteellisen ahkerasti mainostanut omassa blogissani bloggaavia meikkiharrastelijoita/taiteilijoita, mutta yksi on ylitse muiden. Tämä nainen on superlahjakas, mielikuvitusrikas, hauska sekä hyvin ihmisläheisen oloinen. She is Kandee Johnson! En ymmärrä, miten yhdellä ihmisellä voi olla näin paljon mielikuvitusta toteuttaa näitä kaikkia ihmeellisiä videoissa esiintyviä meikkijuttuja! Kyseiseltä leidiltä löytyy vinkkejä vaatteiden, meikkien ja hiustenlaiton osalta. Käykää katsomassa, näistä minäkin olen saanut paljon iloa! :)




2. joulukuuta 2010

Wanhojentanssiharjoitukset officially opened!

Ja oli meillä NIIN mukavaa!

Harkat meni oikeastaan aika hienosti näin ensimmäiseksi kerraksi. Suurin osa porukasta näytti olevan paikalla, ja nyt vasta oikeastaan tajusin miten paljon meitä onkaan. Oman parin kanssa yhteistyö sujui ihan loistavasti, ja nauru oli kyllä herkässä, kaikille mokailuille vain lähinnä naureskeltiin huvittuneena :D Varsinkin cicapossa/kikapossa/kikapoossa, kun läpsäisyn jälkeen lähdetään kävelemään omasta parista poispäin, meinasimme tyttöjen kanssa koko ajan juosta ja rynniä toistemme päälle, mikä aiheutti aikamoista hysteriaa ja säikähdystä neitiväestön joukossa. Erittäin hilpeää!

Mignon valssi ei omasta mielestäni tuntunut kovinkaan hankalalta, ja tuntuu että tanssit alkavat heti iskostua aivonystyröihin säilöön h-hetkeä varten. Mitä nyt pientä hapuilua valssikäännöksessä, mutta eiköhän sekin asia hoideta pois päiväjärjestyksestä.

Tässä on sinätuubivideoita kikaposta, Vuosaaren lukion 2010 vuoden wanhojentansseista
 

... ja tässä joensuulaisille tutumpaa materiaalia:


Tämä äskeinen video on kuvattu Joensuun Areenalta, jossa kaikki Joensuun lukiot tanssivat yhdessä nämä jättimäiset, viimeiset wanhojentanssit. Video on hienosti tiivistetty yhden tunnin keissi 59:ään sekunttiin.
Uskokaa tai älkää, niin tuota isompaa tempausta harjoitellaan kaikkien lukioiden kanssa VAIN yhden kerran, wanhojentansseja edeltävänä iltana. Täytyy kyllä pitää huoli siitä että itse pääsee paikalle!

Huuh, tänään vasta alkoi älytä, että se h-hetki tulee olemaan vähän reilun 2kk päästä. Mahanpohjassa tuntuu jo pientä kutkutusta ja jännitys lisääntyy päivä päivältä.

Niin tosiaan, äitini ei oikein lämmennyt tuolle eBaysta tilaamiselle, joten nohevana tyttönä lähdin kaupungille etsimään sitten meikkejä. Meikkipaletti löytyi, maksoi 5€ Anttilassa ja tällaiselta se näyttää:


Paletti on tuo kaikkeuden keskellä oleva, jossa on 4x6 rivit, eli 24kpl sävyjä. Oman palettini sävyt ovat kylläkin vaaleammat, siellä on enemmän punaisen ja violetin sävyjä, sekä täysin valkoista. Mutta kappas kummaa, neiti nokkela koulusta tullessaan, tyytyväisenä löydöstään, päätti ottaa tirsat linja-autossa, ennenkuin oma pysäkki koittaa. Heräsin hiukan ennen omaa pysäkkiäni kamalassa hädässä ja juoksin kiireellä bussista ulos.
Tunnin päästä koitti se kauhun hetki, kun tajusin jättäneeni muovipussini linja-autoon. Ja KAPPAS kummaa, sinne jäivät uusi ihana meikkipalettini, uudet pinsetit joilla oli tarkoitus siistiä nämä kamalat karvaturjakkeet silmieni yläpuolelta ennen huomista gaalailtaa, sekä naamiaisasuuni tuleva tärkeä osa. Perkele sanon nyt kyllä suoraan! Sinne meni pienestä opiskelijabudjetista yli 10€ arvoista tavaraa. Soitin linja-autoyhtiölle seuraavana päivänä, ja kysyin olisiko pussiani näkynyt. Noh, eipä ollut, mutta nainen langan toisessa päässä käski huomenna käydä saman kellonajan linja-autosta kysymässä. Sama kuski nimittäin on joka kerta ajamassa sitä bussia, mutta eipä hänkään ollut nähnyt minun muovipussiani. Hän kuitenkin lupasi kysyä vielä kerran siivoojilta, mistä olen todella iloinen. Pitää vain toivoa parasta, mutta jos ei kaikki mene, niin kuin tahtoisin, ei auta kuin säästää rahaa ja tehdät ostokset uusiksi ja koettaa siistiä kulmakarvat näillä turanyppimillä, jotka kotoota löytyy.

Ei kuitenkaan synkistytä ihan kokonaan, tästä jatketaan taas :) !

29. marraskuuta 2010

Ammatimeikkaajalle vai salon "Oma koti", meikkitaiteilijana minä itse?

Meikin jo varasin, mutta nyt epäröin. Siksipä teenkin pros and cons - listan itselleni.

JOS MENISIN AMMATTIMEIKKAAJALLE:
+ meikkaajalta löytyy kaikki sopivat välineet
+ osaa valita sopivat sävyt minun kasvoilleni
+ pysyvä ja valumaton tulos päiväksi

- meikki maksaa 45€, käytännössä maksan kertakäyttömeikistä 45€
- opiskelijabudjetille aika kallis
- pitäisi mennä aikaisin kampaajalle
- lopputulos ei saatakkaan miellyttää, koska en ole
  menossa koemeikkiin

JOS MEIKKAISIN ITSE:
+ voisin tilata hyvällä omatunnolla itselleni uusia meikkejä ja siveltimiä
  ja silti säästäisin rahaa (88-palette)
+ meikeistä olisi muullekkin ajalle iloa, kun ostaisin ne itse
+ omat taidot ovat riittävät tekemään kauniin meikin
+ meikkiä voi harjoitella etukäteen kotona
+ netistä löytyy varmasti harrastelijoiden ja ammatilaisten vinkkejä
+ esim. sokokselta löytyy ammatti-ihmisiä jotka osaavat valita sopivan värisen pohjustusmeikin
+ ei tarvitse herätä niin aikaisin

- joku voi mennä pieleen!!!!!!11111111
- pohjameikki saattaa valahtaa, ellei siihen keskity

Ensin olin vahvasti sitä mieltä, että menen ammattimeikkaajalle, mutta nyt kun tarkemmin miettii, mitä järkeä? Maksaa aivan tuhottomasti, ja ne meikit ovat naamassa vain sen yhden päivän.
Kotimeikin tekemiseen pitäisi kyllä ostaa itse välineet, mutta niistä olisi pitkäksi ajaksi iloa. Olen harkinnut (ja kunhan vain saan äitini suostuteltua) 88-paletten ostamista. Nimestä päätellen se on siis luomiväripaletti jossa on 88 eri luomivärisävyä. Voi sitä värien kirjoa!
Tässä kuvat meikkipaletista, sekä siveltimistä

.... ja tältä hän siis näyttää! Mietitäänpäs nyt ihan vakavasti. Minulla olisi KAIKKI nuo värit käytössä niin pitkäksi aikaa kun paletissa puhtia riittää. Tilaaminen on helppoa, paletin saa tilattua eBaysta, oma bongaukseni maksaa vain ~10€ postikulujen kanssa, sekä löysin luomivärisivellinpaketin, joka maksaa myöskin kovin vähän, vain 7-8€ postikulujen kanssa. Molemmissa tuotteissa kuljetus on Suomeen saakka, joten ei tarvitse pelätä että paketti jäisi kiinne jonnekkin Intokiinanperukoille! Kunhan vain saisin tuon perheen pään kauniimman osapuolen suostuteltua tähän hommaan. Maksaisin tietysti itse, niin lupasin jo silloin, kun tilasin aikaa ammattimeikkaajalta. Haluan osallistua kuluihin ilomiehin, onhan se kuitenkin minun päiväni, eikä vanhempien tehtävä ole maksaa sitä yksin :) Reilua, eikö?

Tietysti pitäisi ostaa puuteri, meikkivoide ja uusi eyeliner, mutta kuten jo kerran tai viidesti sanoin, niistä on iloa pitkäksi aikaa, ja minähän maksan ne itse! Ei vanhempien tarvitse huolehtia siitä, olen säästänyt rahaa tätä varten. Ja ainahan voi ryöstää kyläpankin jos tiukka paikka iskee....



Käykää katsomassa MizzAnnieKat Youtubesta, siellä löytyy joitakin meikkivideoita ja kokemuksia eBaysta tilaamisesta! :)


24. marraskuuta 2010

Wanhojentanssit - ne todella sekoittaa mun pään

Valitettavasti asustepostaus vol 2. siirtyy seuraavaan kertaan tämänkertaisen tiedotteen vuoksi.

Wanhojentanssimekko on nyt viety ompelijalle!

BILEET! Nyt siihen mekkoonkin saadaan jotain tolkkua! Korjauksia tulee olemaan jonnin verran; yläosaa pitää kaventaa, alaosan laskokset pitää poistaa, erilliset ala- ja yläosa ommellaan yhteen jotta toppiosa ei jää rutuille, eikä tanssiessa napa vilahda....
Ajatuksena oli, että hyväksikäyttäisimme siskolleni tehtyä varamekkoa, koska sen kangas on lähestulkoon samanvärinen kuin oma mekkoni. Sitä luultavasti käytetäänkin olkaimien tekemiseen. Olkaimethan mekossa toki on, mutta niistä täytyy tehdä paksummat, jotteivat rintaliivien olkaimet paista kaikelle kansalle. :)
Siskoni vanhaan mekkoon kuuluu tyllialushame, jota käytän omissa tansseissani. Jotta oman mekkoni helma saataisiin mahdollisimman muhkeaksi, aikoo ompelijani laittaa alushameeseen muovivanteen.

Onhan siinä hommaa, mutta onneksi minun ei niitä tarvitse duunailla! Täältä kotikonnuilta löytyy erittäin ammattitaitoinen ompelija (taaskin tästä meidän oman kotitien päästä), ken on mm. taiteillut eräälle hyvälle ystävälleni mekon vuoden 2009 wanhoihin:



...kyllä tämän neidin saappaissa olisin ollut myöskin tyytyväinen! Voin sanoa että mekko oli erittäinkin kaunis, ei vaan oo valitettavasti parempia kuvia saatavalla, mutta kyllähän sen näkee että on ammatti-ihminen ollut asialla! Luotan siis tähän henkilöön 100%.
Kävimme siis äitini kanssa paikan päällä mekko mukana kysymässä ompelijan ehdotuksia. Kokonaisuudessaan siellä vierähti 45min, jonka aikana pyörin mekko päällä nuppineuloilla pisteltävänä ja hypistellen lopuksi liikkeessä myynnissä olevia pitkävartisia villasukkia. Rouva ompelija lupasi, että pääsisin sovittamaan mekkoa ennen joulua. Toivon tosiaan että kaiken tämän jälkeen voin hyvillä mielin tanssahdella.

Mietin vaan, kun olen tässä aloittanut pientä treeninpoikasta saadakseni kroppaa vähän kasaan ennen wanhojentansseja... ettei paino nyt tipahda ihan niin paljoa että mekko on sitten liian löysä. MUTTA, jotakin minun on pakko tehdä, sillä tuntuu että allit roikkuu ja puskuri turpoaa tahdottomasti. Etumus saisi kyllä hitusen pienentyä, ihan just in case!

Nyt vain pitää kärsivällisesti odottaa tekstiviestiä/soittoa Ommel S liikkeestä, jossa Rouva ompelija tekee mekolleni taikojaan.

ps. voin sanoa, ettei kyllä tullut kallis reissu tästä. happy me!